Jenkkimajoitukset

Washingtonin kissa

Washingtonin Warmshowers-kissa

Kun suunniteltiin kolme kuukautta sitten Jenkkireissua Suomessa, oltiin sitä mieltä, että koko reissun keskimääräinen 1000 €/hlö kuukausibudjetti ei tule riittämään Pohjois-Amerikassa. Varauduttiin ottamaan lisärahaa noin tonni per lätty ihan vain kattamaan majoituskuluja. Vaan sitten se löytyi: Warmshowers.org! Nyt täytyy kyllä todeta, että tästä on saatettu muutaman kerran puhua jo aikaisemminkin, mutta puhutaan nyt vielä hetki tai kaksi, sillä halutaan kiittää jokaista meidän Warmshowers-majoittajaa vielä kerran.  Vastaavan tasoiseen maksulliseen majoitukseen tuskin olisi nimittäin riittänyt edes viisinkertainen budjetti. Ei täällä ihan Aasian hinnoilla reissata, mutta eipä meidän paljoa yli keskimääräinen kulutuksenkaan tarvinnut mennä.

On sanoinkuvaamattoman hienoa, miten ystävällisiä ja ymmärtäväisiä ihmiset voivatkaan olla, niin meillä kotimaassa kuin myös ulkomailla. Ei me oltais osattu odottaa tällasta vastaanottoa minkäänlaisissa kuvitelmissammekaan. Nämä upeat ihmiset jakavat kotinsa tuntemattomien ihmisten kanssa tehdäkseen vieraidensa matkasta unohtumattoman ja hienon. Pyörän selässä vietettyjen päivien jälkeen on sanoinkuvaamattoman siistiä päästä yöpymään paikallisten luo, jotka ymmärtävät väsynyttä ja sontaista pyöräilijää. Tarjolla on kuuma suihku, pehmeä sänky ilmastoidussa huoneessa, melkein poikkeuksetta herkullinen illallinen ja aamiainen, mahdollisuus pestä pyykkiä sekä ennen kaikkea mielettömän hyvää juttuseuraa. Näistä viimeinen oli ehdottomasti kohtaamisten arvokkain osuus, sillä päästiin näkemään paikallista elämänmenoa ja keskustelemaan ihmisten kanssa kaiken maailman asioista. Kyllä paras tapa tutustua maahan on keskustella mahdollisimman laajasti paikallisen väestön kanssa.

Parhaimmillaan kotinsa tuntemattomille avaavilla ihmisillä on hienoja matkatarinoita ja miksei muitakin hyviä juttuja kerrottavana, ja ennen kaikkea nämä ihmiset osaavat motivoida seuraavaankin päivään. Sain Warmshowers-öistä niin paljon uutta motivaatiota ja positiivista otetta välillä rankaltakin tuntuvaan pyöräilyyn, että on vaikea pukea sitä kiitollisuutta sanoiksi. Viimeinen päivä Floridassa vietettiin kiitoskortteja kirjoitellen. Matkaan lähti kolmisenkymmentä korttia.

Kortit kokoon Mäkkärissä

Kortit kokoon Mäkkärissä

Alla vielä muutamia otoksia Warmshower-majoituksista. Kaikkia kuvia ei todellakaan ole tässä. Osa on käytetty jo aikaisemmissa postauksissa, ja osan kanssa unohdettiin ihan täysin kuvien ottaminen hyvien juttujen lomassa.

Motellit ja hotellit

Warmshowers-paikkojen lisäksi majoituttiin Jenkeissä muutaman kerran motellissa, kerran hotellissa ja muutama yö ihan huoneistossa. Automatkalla Appalakeilla testattu Davisin motelli oli ehdottomasti omaa luokkaansa. Juuri semmoinen riisuttu motelli, jota odotettiinkin. Tienvarsimotelli 6:n surkean yön jälkeen (tästä mahdollisesti lisää myöhemmin) päätettiin palkita itsemme kunnon King’s Suitesilla. Siksi, että se oli houkuttelevan hintainen, sijaitsi järkevän matkan päässä ja sisälsi aamiaisen. Näin pyöräilijänä aamiaista osas todellakin arvostaa, kun matkaan pyrittiin lähtemään aina kukon laulun aikaan. Tulipahan sitä sitten saatua semmonen hotellihuone, ettei oo moista tainnu ollakaan. Sänkyki oli niin iso, että hyvä ku löysin Laurin sieltä yöllä. Oli nimittäin jonkun verran meidän välissä tilaa.

Telttailu

Loput yöt nukuttiinkin sitten teltassa, milloin keskessä itikoiden rakastamaa rämeikköä ja milloin upeilla järvispoteilla. Telttakin tuli koottua niin moneen kertaan, että se kerkes jo matkalla meihin hieman närkästyä. Itikoiden keskellä koitettiin paikata pystytyskeppejä, mutta sattumoisin teltan paikkaussarjan kepit ei sitten sopineetkaan rikkinäisten korvaajiksi. Loppu hyvin kaikki hyvin, saatiin kuitenkin teltta lopulta pystyyn ja se kesti monet kaato- ja vähän pienemmätkin sateet. Teltta on nyt lähetetty makuualustojen kanssa Suomen maalle, ja meidän on aika täällä bloginkin puolella jättää jo Jenkit taakse.

– Mirva ja Lauri

 

PS. Alla vielä muutamia otoksia Warmshowers-majoituksissa lymyilleistä kavereista.