Venäjä omin sanoin

Sattumalta päästiin taas koneelle ja ihan blogiin saakka niin, ettei sitä yritä täällä Kiinassa jokin taho rajoittaa. VPN ei enää toimi, joten blogin päivittäminen on sen vuoks taas hidastunu. Joka tapauksessa hyvin menee (edelleen). Tänään saavuttiin 30 tunnin junamatkan jälkeen Nanningiin, jossa nyt lähipäivinä hoidellaan itellemme viisumit Vietnamiin ja kolutaan täällä lähiseutuja. Kiitos mahtavista kannustavista kommenteista, niitä on ilo lukea 🙂 Terkut Suomen maalle!

PS. Jostain syystä blogin esikatselu ei täällä nyt toimi, joten mennään sillä, mitä ulos tulee 😉

Jokin aika sitten laitettiin täällä blogin puolella Lada-reissua eli meidän matkan alkuetappia pakettiin tarkentamalla vielä Ladan viimeisiä liikkeitä ennen Suomeen päätymistä. Venäjällä matkustamisesta on jo aikaa, me tieretään se, mutta haluttiin vielä kuitenkin laittaa myös Venäjä omin sanoin pakettiin. Meidän mielestä venäläisiä parhaiten kuvaavat osa-alueet ovat venäläinen juna, liikenne, ruoka, vieraanvaraisuus ja ennen kaikkea se, että venäläinen on eri asia kuin Venäjä.

Juna

Kun matkaa taittaa Venäjällä finsskiturist-staililla, juna on erittäin tehokas ja mukava tapa edetä. Maisemat muuttuvat tiuhaan ja juna on hyvä paikka tutustua venäläisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Etäisyydet Venäjällä on ihan omaa luokkaansa, eikä niitä suomalainen ymmärrä ennen ku kokeilee. Meidän matkat on ollu noin 30 tuntia, mutta samassa junassa istu muun muassa porukka, jotka oli jo meidän junaan astuessa viettäny siellä yli vuorokauden. Junamatkojen kustannuksissa onkin hyvä huomioida myös se, että junissa matkustaminen vähentää tavallaan samalla majoituskustannuksia.

Yksi erittäin tärkeä junailua koskeva seikka on myös aikavyöhykkeet. Venäjällä niitä on monta, ja näin ollen myös junat liikkuu niiden yli. On siis hyvä pysyä mukana siinä, että koska aika muuttuu ja monta aikavyöhykettä juna matkallaan ylittää. Junien lähtöajat ja saapumisajat kuitenkin ilmoitetaan yleisesti Moskovan ajassa, ellei toisin mainita. Kyseinen aika on siis hyvä pitää mielessä ja yleensä on näkyvillä myös itse junissa. Kyseisissä liikennevälineissä on myös usein pysäkkitaulukko, johon on merkitty myös aikavyöhykkeen vaihtuminen.

Venäjälle matkustavan suomalaisen mielessä on usein turvallisuus. Koskaanhan ei kannata liikaa kamoistansa huolehtia, mutta toisaalta ei myöskään liian vähää. Junissa näppärää on se, että kamat saa piiloon sänkyjen alla oleviin lokeroihin. Tottakai mielekkäämpää on, että itse nukkuu niiden päällä, mutta jos alakerta on varattu, ei auta kuin pyytää tyyppiä nostamaan persustaan/ruhoaan, jotta sänky saadaan nostettua ylös ja kamat sen alle. Yläsänkyjen kamat voi myös laittaa ylähyllylle, mutta siellä ne ei oo täysin silmiltä suojassa.

Junissa on olemassa monta eri luokkaa ykkösluokasta kansanvaunuun, on fiinimpää ja vähemmän fiinimpää. Hintaeroa voi noissa olla paljonkin, ainakin nelinkertaisia hintoja on näkynyt eri luokkien välillä. Fiinimpää löytyy privaattihytistä alkaen ja vähemmän fiinimpi osasto on ns. platskartta eli kansanosasto, jossa koko vaunu on samassa tilassa kuin avotoimistossa konsanaan. Sängyt on samalla tavalla kuin hyteissä, mutta lisäks sänkypaikkoja on myös käytävillä, ja kahdessa kerroksessa, tietenkin. Käytäväpaikkojen alasängystä saa tuunattua myös kaksi penkkiä ja pöydän. Mehän tottakai suositellaan tota kansan luokkaa. Siellä meininki on huomattavasti rennompaa ja kaikki on yhteistä. Jokainen lähellä oleva voi siis laskea omia eväitään yhteisen pöydän ääreen, ja takuuvarmasti seuraa löytyy.

Kuten jo aikaisemmassa postauksessakin mainittiin, junaan on hyvä varata eväitä senkin edestä, että syöttää koko toisen perheen niillä. Huolissaan ruuasta ei kuitenkaan kannata olla, sillä pitkillä matkoilla sekä junassa että asemilla riittää kyllä myyjiä aivan varmasti. Eri asia tosin on, sattuuko ne myymään just sitä, mitä tekee mieli.

Summa summarum: junalla pääsee edullisesti etenemään Venäjällä. Meillä Novosibirsk – Irkutsk (1848 km, 31 h) junamatkaan meni 2 793 RUB (n. 58 €) / lätty. Osa matkoistahan taitettiin Kazakstanin puolella, jossa junat oli melko samanlaisia kuin Venäjällä.

Ruoka

Venäläinen ruoka on simppeliä ja edullista. Pääosassa siinä on suomalaisten ruokien tapaan perunaa ja lihaa. Mausteina käytetään yksinkertaisesti suolaa ja pippuria. Tosin niitäkin piti lisätä melkein joka ruokaan. Venäjällä on hyvää varsinkin Borsch-keitto, joka tosin ei lyö samaa ukrainalaista keittoa.

Meidän kokemuksen mukaan voidaan hyvin suurella yleistyksellä sanoa, että ruoan peruskivet on Venäjällä melko samanlaista kautta linjan. Maut ei voimakkaasti vaihtele  eikä asiakaspalvelu juuri muutu. Turha hymyily ei juuri kuulu asiakaspalvelijan tehtäviin. Jos venäjää osaa, asiakaspalvelutilanteissa on hyvä loistaa kielitaidollaan. Samalla kyseinen asiakaspalvelija saattaa jopa ehkä vilauttaa hymyn jos toisenkin.

Venäjällä omiaan on venäläiset blinit kera maitotiivisteen, pelmenit kera smetanan ja majoneesisalaatit. Salaattia on jos jonkinlaisessa muodossa, mutta lähes poikkeuksetta salaateissa on aina majoneesia, ja suomalaiseen makuun liian paljon. Voisikin siis sanoa, että jos tykkää majoneesista, tykkää myös venäläisestä salaatista. Ja salaateissahan ei yleensä ole itse salaattia. Ne on enemmän semmosia ruokaisia kokonaisuuksia.

Mikä hienointa, Venäjällä kyläkaupat ja muut pienet puodit on edelleen voimissaan. Tosin isoissa kaupungeissa ostohelvetit on valtavia. Parhaimmillaan ison supermarketin hyllyt on kattoa myöten täynnä myytävää kamaa näytillä sekä varastoituna ylempiin kerroksiin.

Liikenne

Venäjän liikenne oli ehkä puhutuin aihe ennen reissuun lähtöä, eikä varmaan vähiten Youtubessa pyörivien dashcam-videoiden takia. Kaikilla oli omat mielipiteensä Venäjän liikenteestä ja vahvimmat ne oli niillä, jotka eivät olleet ikinä siellä ajaneet.

Venäläistä liikennettä kuvaa vauhti ja vaaralliset tilanteet, kovaäänisyys, yksilön edun korostaminen ja kohtalon usko. Muuan tyttö totesikin meille, että ”You can drive fast, you just need to pray.” Useammastakin Samarasta (russkibanditin perustyökalu) löytyi teksti ”my life, my rules” tai ”my car, my rules”. Kaikesta huolimatta liikenne on kuitenkin pääpiirteissään sujuvaa ja ennen kaikkea joustavaa. Tästä joustavuudesta olisi syytä ottaa oppia myös ihan kotimaan kamaralle.

Pyöräilijän näkökulmasta ihmeteltynä liikenne toimii yllättään hyvin. Kaupungeissa ja niiden lähellä on hieman hässäkkää, mutta muuten siperialaisella maantiellä on melko rauhallista ja tiet ovat pääpiirteissään hyvässä kunnossa. Ammattiautoilijat ovat selkeästi yksityisautoilijoita valistuneempia ja kohteliaampia liikenteessä ja pyöräilevän finsskituristin huomioiminen on kiitettävällä tasolla. Yksityisautoilijoiden joukossa nähtiin selvä yhteys ajokäytöksen ja auton hinnan välillä. Mitä kalliimpia autoja pyyhälsi ohi sitä kohteliaampi oli ohitus. Ne muutamat törttöilijät ja sikailijat olivat kaikki liikenteessä jollain vanhoilla paskoilla.

Dashcamia kuitenkin Venäjällä käytetään aktiivisesti ja syystäkin. Meno on paikoteillen melko härskiä ja peltiä kolisee. Meillekin hommattiin kamera heti Pietarin jälkeen, ja vielä tälle vuodelle on luvassa dashcam-kooste väliltä Pietari-Baikonur. Ennakoitu ensi-ilta on marraskuussa 2014 tällä samalla kanavalla.

 

Vieraanvaraisuus Venäjällä

Vieraanvaraisuudesta voitaisiin ottaa esille muutama esimerkkitapaus, jotka ei tietenkään riitä kattamaan mitenkään koko puolentoista kuukauden reissua entisessä Neuvostoliitossa. Ehkä tästä kuitenkin jotain hajua saa, mistä puhutaan, kun puhutaan venäläisestä vieraanvaraisuudesta.

Max ja Nastya, nuori pari Novosibirksistä. Max ja Nastya bongas avoimen couchsurfingkyselyn perusteella mein puhelinnumeron ja laittoi viestiä, että aamulla olisivat vastassa asemalla. Majoitusta heillä ei ollut remontin vuoksi tarjolla, mutta saatiin autokyyditykset hostellille ja keskustaan jo ennen työpäivän alkua. Illalla heillä oli englannin kurssi, joten sovittiin tapaaminen seuraavaksi illaksi. Motiivina heillä oli siis yleisen yhdessä hengailun lisäksi harjoitella englantia käytännön tasolla.

Kun illalla tavattiin oli ohjelmassa grillailua ja tsillailua Ob-joen rannalla. Kaupasta haettiin evästä siltä varalta että riittää. Kaikkea oli paikallispanimon tuotteista aina kiwimarinoituun possuun asti. Täytetyt herkkusienet pekonilla, saslikit, makkarat ja muut herkut laitettiin grilliin muhimaan. Muuan menestyneempi kollega taannoin töissä opasti, että myyntimies uskoo vasta viidennen ein. Ruokalaskun jakamisesta puheenollen viidettä eitä ei uskaltanaut enää kokeilla, kun neljäs tuli jo niin selkeällä äänenpainolla, että siitä jo tyhmempikin Finsskiturist tajusi. Edes omaa siivua ruuista ei saanut millään maksaa. Todella mukavaa illanviettoa hyvän ruuan ja hyvän seuran merkeissä kauniissa ympäristössä, ei  yhtään hullumpi tapa viettää aikaa Siperiassa. Ruuan päälle vielä kierrokset kaupungilla ja kyyditykset kotiovelle asti.

Melontasakki matkalla Baikalille. Novosibirskistä Irkutskiin lähtevään junaan könyttiin hieman ennen puolta yötä ja luvassa oli noin 30 tuntia junailua. Ajatus oli kömpiä hetimmiten nukkumaan, kunhan junaan päästäisiin. Parin aikavyöhykkeen jälkeen ihmettelin Irkutskin asemalla, että mitähän oikein tapahtui ja mihin hävisi ne edeltävät 30 tuntia junassa? Lienee hieman aika kerrata muistikuvia, valokuvia ja videoita.

Junaan paineltaessa meidän paikat oli täynnä rojua katamaraanikanootin osista alkaen. Paikat oli vallannut venäläinen melontasakki, joka oli matkalla Baikalille. Meidän paikkojen siivoilun ajaksi meille tarjottiin istumapaikkaa heidän pöydästä ja sitten tulikin se ensimmäinen venäläinen traditio. Vieraalle kuuluu tarjota juomaa, eli kotipolttoista marjaponua tuohikupista huiviin, ennen kuin juna oli tainnut nytkähtää edes liikenteeseen. Kohta tuli se toinen ja kolmaskin traditio. Ponua milloin minkäkin kunniaksi. Koska porukkaa oli kymmenkunta, oli kotipolttoista useammastakin kodista matkassa. Pitihän niitä kaikkia kokeilla. Tuohikupin sain lahjaksi, mutta venäläisen tradition mukaan lahja pitää hetimmiten kastaa, eli kuppia täyteen. Joten tähän tyyliin matka eteni illasta aamuun, aamusta iltaan ja vielä seuraavaan aamuunkin. Väliasemalla tosin käytiin kaupoilla, koska juuri tällä pysäkillä on maankuulua laatuolutta tarjolla. Ja hyvältä se kyllä maistuikin. Lahjoja saatiin ja tällä kerralla ymmärrettiin myös antaa jotain vastalahjoja. Sinne meni mäglitet, mutta tilalle saatiin tuohikuppia ja drybagia. Jos junailua Venäjällä harkitsette, niin ostakaa ihmeessä liput kansanvaunuun.

Hostellin omistaja Novosibiskistä. Novosibirskin hostellin omistaja kyseli mihin ollaan menossa, kun lähdettin asemalta pyörien kyselemään. Tämän selvittyä kaveri hyppäsi auton rattiin ja ajoi meidät juna-asemalle. Tunnin verran tuli asemalla odottelua, minkä aikana kaveri näytti meille lähiympäristön nähtävyyksiä. Pyöräsekoilujen selvittyä ajettiin vielä kirjakaupan kautta kämpille, kun oltiin karttoja vailla. Kaiken kaikkiaan useamman tunnin reissu ilman minkäänlaisia vastavaateita. Eikä muuten ollut reissun ainut kyyti. Myös Sotsissa saatiin kyyti keskustasta kämpille, kun paikallisille selvisi meidän suunnitelma kävellä muutaman kilometrin matka.

Pyöräilyä Siperiassa. Pyörällä liikenteessä ollessa suhtautuminen finsskituristiin oli vielä positiivisempaa. Muuan rekkamies maksoi osan meidän ruoista, kun huoltoaseman mamman paksun siperianmurteen vuoksi en tajunnut antaa sopivan kokoista seteliä. Vahingon huomaamisen jälkeen yritin maksaa kaverille takaisin, mutta tämä viittasi kintaalla ja paineli syömään omia pöperöitään. Tästä parin päivän päästä kaupan pihassa eväitä syödessä tuli muuan vanhempi herrasmies kyselemään, että mistä ollaan ja minne menossa. Ilmeisesti tämä kaveri arveli meidän tarvitsevan potkua matkaan, kun kävi ystävällisesti hakemassa paketin shottilaseja lahjaksi. Yksi jäi miehelle itselleen, mutta kolme hienoa nahkapäällysteistä metallimukia säilytyskotelossaan siirtyi reppuun matkamuistoksi. Tämän jälkeen kättelyt ja mies lapsenlapsensa kanssa paineli matkohinsa.

Venäjä ja venäläiset

Venäjä käsitetään yleensä Suomessa yhdeksi yhtenäiseksi maaksi, jota se ei kuitenkaan ole. 143 miljoonaa ihmistä asuu yli 20:ssa tasavallassa, yli 40:ssä oblastissa ja lukuisessa määrässä muita epämääräisiä hallintoalueita. Hämmentävän suuresta ulkoisesta yhtäläisyydestä huolimatta näissä kaikissa on kuitenkin omat ominaispiirteensä. Siitäkin huolimatta, että niitä piirteitä on pyritty Neuvostoliiton aikana järjestelmällisesti tuhoamaan ja monin paikoin siinä on aika hyvin onnistuttukin.

Muutamia yleistyksiä Venäjältä ja venäläisyydestä on edellä mainittujen lisäksi ainakin edesvastuuton suhtautuminen ympäristöön. Novosribirskin couchsurfinghosti sanoi puhuttaessa kerrostalon lämmityskustannuksista ja vastikkeista, että ”Nyt ollaan Venäjällä, eli luonnonvaroja on käytössä rajattomasti.” Tämä suhtautuminen näkyy myös yleisti maan toiminnassa. Valtavat mahdollisuudet uusituvien energianlähteiden käyttöön on sivutettu lähes kokonaan. Sen sijaan maassa palaa kaasu, öljy ja kivihiili. Energiatehokkuus toiminnassa kuin toiminnassa on kaukana mistään nykyaikaisesta tekniikasta. Baikalskin sellutehdas on työntänyt paskat sellaisenaan suoraan järveen, ja roskaaminen tuntuu olevan koko kansan harrastus. Paikoitellen tuntuu melko tyhmältä kantaa roskia roskikseen, kun vaikuttaa siltä, että 143 miljoonaa muuta heittää ne suoraan maahan. Myös venäläisen autokannan perusteella voisi olettaa, että mitä enemmän bensaa palaa satasella, niin sen parempi on auto.

Paljon tulee vastaan tilanteita, joissa mikään asia ei toimi, mutta toisaalta kaikki järjestyy. Järjestäminen tosin vaatii kärsivällisyyttä sekä aikaa tai rahaa. Joskus myös molempia. Tyydyttiin finsskituristimaiseen tyyliin eli käyttämään aikaa ja kaikki asiat saatiinkiin järjestettyä. 1,5 kuukautta liikenteessä ja lahjusbudjetti jäi edelleen pyöreään nollaan.

Venäjän viime aikaisia(kin) edesottamuksia seuratessa varmaan huomaa, ettei maassa ihan kaikki ole kunnossa. Kaikesta scheissesta huolimatta itänaapurista löytyy paljon hyviäkin puolia, ja matkailun yksi suurimpia helmiä onkin juuri omien ennakkoluulojen murtaminen. Venäjästäkin vahvimmat mielipiteet tuntuvat yleensä olevan ihmisillä, joilla on aiheesta kaikista vähiten omakohtaisia kokemuksia. Venäjä on muutakin kuin Svetogorsk, Viipuri tai Pietari. Itseasissa se tuntuu olevan aika paljon muutakin kuin Pietari ja Moskova yhteensä.

Venäläinen ei välttämättä tarkoita samaa kuin Venäjän ulkopoltiikka, Putin ta Lavrov. Eikä myöskään Mainilan laukauksia tai Karjalan miehitystä. Kyllähän Suomestakin löytyy ihmisiä, jotka äänestivät persuja, mutta en silti lähtisi tuomitsemaan koko kansakuntaa. Monet nuoremman polven venäläiset harrastavat matkailua ihan ulkomaita myöten, osaavat kieliä ja käyttävät tiedonhakuun muutakin kuin valtion mediaa. Tämä  muuten kannattaa muistaa myös sivistysvaltiossa nimeltä Suomi, jossa on mm. Kiinan ja Pohjois-Korean ohella valtion toimesta sensuroitu internet.

 

Budjetti

Vielä viimeinen sana rahanmenosta. Rahaa Venäjällä saa menemään varmasti juuri niin paljon kuin sitä sattuu matkassa olemaan. Muuan moskovalainen opiskelijapoika taannoin totesi kämppiksen synttäreiden jälkeen, että baarissa meni noin 10 000 dollaria. ”Sen verran täällä yleensä menee, kun lähtee yökerhossa käymään.” Meillä ei mennyt ihan niin paljon.

Budjetti pitää sisällään kaiken liikkumisesta päihteisiin ja hankintoihin. Suurimman osan kuluista muodostaa liikkuminen autolla ja junalla, syöminen, juominen sekä majoittuminen. Miten nämä sitten jakaantuu, niin siitä ei tullut sen kummemmin seurattua. Kovalevyn, dashcamin ja uusien hienojen juoksukenkien hankinta sisältyy tähän budjettiin. Kustannukseksi tuli siis henkilöä kohden noin 973 RUB (n. 21 €) /vuorokausi, johon ei vaadittu sniiduilua tai pihistelyä. Normaali finsskiturist-tyyli riitti tähän lopputulokseen, vaikka ensimmäisen kuukauden aikana ei minkäänlaista budjettiseurantaa harjoitettukaan. Ja eihän me vielä ensimmäisenä kuukautena edes koskettu omaan matkabudjettiin…

– Lauri ja Mirva