Meidän Mongolia
Mongoliassa hypättiin ”taksin” kyytiin ja tarjolla oli yli 300 kilometriä pelonsekaisia tunteita. Kuski ajoi koko matkan ihan reikäpäänä, ja taas kerran tuli ihmeteltyä, että miksei sitä vois suosiolla ottaa junaa tai bussia. 7 tuntia bussissa tai 12 tuntia junassa voittaisi kyllä helposti 4:n tunnin automatkan, jos jokainen minuutti tuntuu kestävän aivan liian pitkään ja jokainen ohitus saa miettimään kyydistä pois jäämistä keskellä pimeää mongolialaista maantietä. No kaikesta huolimatta selvittiin hengissä ja taas ei ihan hetkeen tarvi moisen kuskin kyytiin lähteä. Edelliset vastaavat kokemukset taitavat olla Indonesian puolelta noin viiden vuoden takaa.
Ulanbatorissa paineltiin Hanneksen meille Suomesta käsin buukkaamaan kämppään yöksi ja hyvä kämppä saatiinkin, kiitokset siitä. Ajatus oli olla vain yksi yö, mutta majoituttiinkin kaikki Ulanbatorin yöt samassa majatalossa. Kyseinen pulju järjesti myös matkoja ympäri Mongoliaa, joita ruvettiin suunnittelemaan. Matka Gobin autiomaahan oli ainakin otettava, mutta ottaisiko myös mukaan 3 päivän hevosvaelluksen vuorilla? Ainakin ihan ensimmäisenä yritettiin saada vuokralle sivuvaunu-Uralia, mutta valitettavasti vuokraamosta ei irronnut kuin 150-kuutioinen kinkkipyörä Mustang. Ural oli nimittäin kaputt.
Mustangilla paineltiin ottamaan alkulämpöjä Mongolian luonnosta Ulanbatorista itään päin vajaan 100km:n päähän Tereljin luonnonpuistoon. Ohjelmaan kuului kruisailua pitkin luonnonpuiston teitä ja tiettömiäkin taipaleita, telttailua, kalastelua ja vuorten huiputusta päiväretkillä. Ihan hemmetin hienoja maisemia sitä löytyy Mongoliasta(kin). Puistossa saatiin myös seuraa viereisen teltan asukkaista joen rannassa ja päädyttiin mongolialaisperheen kanssa illalliselle. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta hyvin siinäkin saatiin yksi ilta menemään eväitä syödessä ja juomia juodessa.
Parille päivälle hoidettiin myös luonnonpuistosta jurttamajoitus ja saatiinkin viimeinen kahden hengen ”luksusjurtta”. Itse asiassa paikallinen nimitys jurtalle on ger, ja sillä ne näitä näkyi mainostavan tien varsilla. Majoitus tulikin tarpeeseen, sillä toisen päivän mopoilureissulla niskaan tärähti melkoinen kuuro vettä ja ihan miehekkään kokoisia rakeita. Peukalon pään kokoiset rakeet ei tunnu kovin miellyttävältä, kun niitä alkaa nasahdella 50 km/h:n vauhdissa paljaisiin rystysiin ja polviin. Onneksi kypärät sentään suojasi päänuppia. Olo oli kuin olisi maalitauluna splättisodassa. Hetken suoja löydettiin onneksi jonkun vajan räystään alta, kunnes keli vähän hellitti. Heti kun saatiin mopo jurtan pihaan parkkiin, painelin kyselemään vähän puita kaminaan. Eikä tarvinnut kuin kerran kysyä, niin kohta oli jurtassa lämpöä. Ilmeisesti läpimärkänä vesisateessa seisominen teki vaikutuksen, ja ammattitaitoinen jurtan lämmittäjä toi meille puita ja hiiliä siltä varalta, että riittää. Kohta lämmöt hipoi jo telttasaunan lukemia, ja ainut jollain tavoin siedettävä paikka oli lattialla makaamassa. Korvausilmaa haettiin teltan liepeitä nostamalla. Aamulla kaikki kamat kenkiä myöten oli kuitenkin kuivia, joten ei mennyt lämmöt hukkaan.
Jo jurttailua edeltävänä yönä, vuorihuiputuksen jälkeen hikisiä kainaloita ja kasseja vuoripurossa pestessä alkoi itää ajatus, että mitä hittoa lutrataan täällä kylmässä yössä kylmän veden kanssa, kun voitais olla jossakin lämpimässäkin paikassa lämpimien vesien äärellä? Mietittiinkin uutta ratkaisua Mongolian reissulle ja ehkä Gobin reissun jättämistä tuonnemmaksi. Rakeet, vesisade ja aamuinen siirtymä Tereljistä Ulanbatoriin riitti viimeistelemään päätöksen. Aamulla kaikki mukana olevat vaatteet oli päällä ja silti ajaessa oli hemmetin kylmä. Majapaikan emäntä oli silminnähden pettynyt, kun sanottiin että skipataan nää aavikkoreissut sun muut ja otetaankin junaliput etelää kohti niin pian kuin mahdollista. Pekingiin meneviin juniin ei lippuja samalle viikolle enää ollut, mutta saatiin liput seuraavaksi päiväksi Ulanbatorista Kiinan rajalle asti. Kahdestaan matkattiin omassa hytissä, mutta luksuksesta piti myös maksaa. 12 tunnin junasta maksua kertyikin huimat 14e/naama.
Ennen junan lähtöä meille jäi lisää aikaa kierrellä Ulanbatorissa, joka kyllä yllätti monella tavalla. Enpä olisi arvannut kaupunkia niin kehittyneeksi. Uusia rakennuksia nousee kovaa vauhtia ympäri kaupunkia ja tietoliikenne toimii. Koko keskusta-alue on viljelty wifi-alueilla, ja ne toimivat ilman minkäänlaisia kirjautumisia tai muita vastaavia säätöjä. Venäjään tai Kiinaan verrattuna maa on hyvin kansainvälinen ainakin tuotteiden perusteella. Vuoden kuumimman turistisesongin ollessa päällä myös muita länsimaalaisia näkyi kaupungissa pilvin pimein. Enemmän kuin missään muualla tähän asti.
Yllättävä on myös kaupungin autokanta. Ulanbatorin ylivoimaisesti suosituin auto tuntuu olevan Toyota Prius, joita näkyy kaupungissa yhtä paljon kuin Albaniassa mersuja. Karkea arvio on siis noin 50% autokannasta, ainakin niillä alueilla, missä myö Ulanbatorissa liikuttiin. Hybridiin on siis kova luotto näissä piireissä.
Käytiin kattelemassa paikalliset nähtävyydet ja lisäksi tuli pyörähdettyä ruokafestareilla. Ruoka kaiken kaikkiaan on hyvää ja halpaa, sekä annokset valtavia. Yksi annos riitti helposti meille jaettuna ja välillä jäi ylikin. Mongolialainen ruoka koostuu pitkälti lihasta. Mm. hevosen kokolihaa tuli varmaan syötyä Mongolian reissun aikana useammin kuin tähän astisen elämän aikana yhteensä. Hyvää lihaa ja hyvää ruokaa, suosittelen! Eikä myöskään kannata unohtaa mongolialaista lihaliemen makuista teetä, joka on sekin erinomaista.
Kiinan vastaiselle rajalle tultiin siis luksusjunalla ja junasta hypättiin melkein samoilla lämpösillä bussin kyytiin. Bussikyydistä rajan yli veloitettiin reilut 2 euroa henkilöltä ja Kiinan puolella makuupaikkabussi kuljetti meidät 27 euron hintaan rajalta Pekingin eteläisen rautatieaseman tuntumaan.
-Lauri
Oli varmaan hieno ja mieliin painuva etappi tuo Mongolia. Todella kertomuksienne mukaan pitkälle kehittynytkin. Mukavaa tarinaa. Kiitos oli mukava lukea.
Jep, Mongolia on kyllä ihan omaa luokkaansa! Suosittelemme kaikille.