Kiinan suurkaupungeissa

Näin Kiinan muurin mielettömien maisemien jälkeen on hyvä aika hieman tiivistää Kiinan suurkaupunkien meininkejä ennen kuin siirrytään maaseudulle.

Yöbussin jälkeen saavuttiin Pekingiin ja aloitettiin majapaikan metsästys. Osoitehan meillä oli tallessa, muttei tietenkään kiinaksi. Taksikuskit ei oikein englantia ymmärtäneet, joten näillä eväillä ei kämppää löytyisi. Aloitettiin netin hakeminen, mikä on Kiinassa melko toivotonta hommaa. Koko kuukauden aikana ei löydetty yhtäkään toimivaa nettiä. Kaikkiin netteihin täytyy aina kirjautua. Se on valtiolta tullut päätös. Kirjautuminen ja salasanan tilaaminen on hankalaa, ja vaikka se onnistuisikin, yhteydet ei todellakaan päätä huimaa. Mitä nyt lisäks vielä suurin osa meidän käyttämistä sivuista oli blokattu. Itse asiassa oltiin jopa hyvin yllättyneitä siitä, miten vähän kehittyny Kiina kokonaisuudessaan näissä hommissa oli. Jokaisella on kyllä älypuhelin, tabletti ja mitä kaikkea muuta, mutta nettiyhteyttä ei vain saada toimimaan.

Ruokataivas

Bussiasemaa vastapäätä oli valtava paikallinen vaateostari, jonka yläkertaan paineltiin aamupalalle. Jospa sieltä vaikka löytyis netti. Vaan ei löytynyt. Saatiin kuitenkin tietokone ladattua tolpassa olevasta pistorasiasta. Vaikka usein ei ostareilla tuu syötyä, niin nyt täytyy kyllä todeta, että paikka oli kenties Pekingin paras ruokapaikka. Voittaa ylihinnoitellut Pekingin ankat heittämällä. Yläkerrasta löytyi varmaan toista sataa pikkukojua, joista sai nuudeleita, riisiä, omeletteja, leivoksia, sämpylöitä, piirakoita, pullia, lihapatoja, äyriäisannoksia, soppaa, tim sumeita ja kaikkea muutakin mukavaa. Hyvää ja halpaa, alle eurolla sai annoksen, josta riitti molemmille jaettavaksi. Koska tarjontaa oli paljon ja kaikki näytti hyvältä, ostettiin joku 4-5 annosta ja syötiin kunnon ähkyt. Hieno aloitus Kiinassa vietetylle kuukaudelle siis!

Palataksemme vielä tuohon Pekingin ankkaan. Tottahan toki Pekingissä ankkaa täytyy syödä. Suunnattiin kävelykadun yhteen ja ainoaan alkuperäiseen ankkamestaan eli Quanjude Roast Duck -ravintolaan ja ostettiin sieltä take away ankka. Jaa miksi take away? Odotettiin ravintolan olevan ankan korkean hinnan vuoksi hieno fine dining paikka, vaan kun päästiin sisään selvis, että paikka vaikuttaa enemmänki pikaruokalalta. Hirvee säätö ja sählinki sisällä ja lisäksi take away ankan sai satasen (n. 13e) halvemmalla.

Ostettiin yks ankka kahteen pekkaan, ja koska ankka oli vielä lämmin, päätettiin syödä se kävelytien varrella. Siispä persus penkkiin ja nautiskelemaan. Ankan mukana tuli vihanneksia, pannukakkuja ja kastiketta. Pyöriteltiin niitä hetki käsissämme, ja alettiin syömään. Kyllä siinä riitti paikallisilla ihmettelemistä. Jälkeenpäin kuultiin, että ei sitä ankkaa ihan niin ois kuulunu syödä. Sen sijaan, että dippailtiin millon ankkaa ja millon mauttomia pannukakkuja soosiin ja vedettiin vihannekset perään, ankka, kastike ja vihannekset ois kuulunu kääriä pannukakkuun. Nooh, kyllä siitä nälkä lähti ja oli se ankka itsessään ihan kelvollista.

Pikkukujilla hostellia metsästämässä

Jonkinlainen hämärä muistikuva hostellin sijainnista oli mielessä, joten lähdettiin hieman summanmutikassa kävelemään kohti pohjoista. Ensimmäinen ihmetyksen aihe Kiinassa ei ollut väenpaljous, vaan sähkömopojen käsittämätön määrä. Niitä on Pekingissä varmaan enemmän kuin ihmisiä. Aikamme hortoiltua saimme apua paikallisilta, jotka puhuivat hyvää englantia. Yksi tulkkasi osoitteen taksikuskille ja päästiin matkaan. Taksikuski ajoi meidät kämpän lähelle, mutta ei tietenkään perille asti. Kämppä sijaitsi pienellä sivukujalla eli hutongilla. Taksikuski osoitteli vaan, että kälppikää tuonne päin, sieltä se löytyy. Meillä puolestaan ei ollu mitään hajua siitä, oliko hotelli siellä päinkään. Siellä sitten käppäiltiin ja käytiin yhden hotellin respasta kyselemässä suuntaa. Tiet meni kyllä yllättävän loogisesti ja niillä oli ihan nimet ja talonumerotkin hyvin näkyvillä. Siispä yllättävän helposti kämppä kuitenkin löytyi ja päästiin laittamaan pakaasit huoneeseen.

Suomen 5,5 miljoonaa ihmistä

Hostellilla juteltiin kiinalaisten opiskelijoiden kanssa, jotka olivat tulleet eri puolilta Kiinaa viettämään viikonloppua Pekingiin. Pari puhui auttavasti englantia, ja muut pelkkää kiinaa. Suomen asukasluku herätti hämmenystä. ”Paljonko Suomessa asuu ihmisiä?” ”Noin 5,5 miljoonaa.” ”Ei kun siis Suomessa?” ”Suomessa asuu 5,5 miljoonaa ihmistä.” ”Eikun tarkoitan siis koko Suomea, en kaupunkia.” ”Pääkaupungissa meillä asuu se 0,5 miljoonaa ja koko maassa 5,5 miljoonaa.” Kyllä oli porukka huuli pyöreenä, kun pikkuhiljaa juttu alko menemään jakeluun. Pariin kertaan englantia osaamattomat tyypit vielä pyysivät kavereitaan varmistamaan, että oltiinko nyt varmasti ymmärretty kysymys oikein.

Pyörät alle ja menoks

Pekingissä pyörittiin ihmettelemässä lähialueen pikkukujia ja kuppiloita. Yhdelle päivälle vuokrattiin pyörät ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia vähän laajemmaltakin alueelta. Pyöräily Kiinassa on hienoa hommaa. Kaupungeista löytyy erilliset pyöräkaistat, joten autojen välissä ei tarvi poukkoilla. Pyöräilemällä minne sattuu, sitä löytää kaikenlaisia hienoja paikkoja. Kun aikamme oltiin pyöräilty ja nälkäkin oli, yritettiin ettiä sopivan oloista kuppilaa. Koska hetkeen ei sopivaa löytynyt, pyöräiltiin ensimmäisenä päivänä bongattuun ostarin ruokataivaaseen herkuttelemaan. Tällä kertaa tultiin paikalle lounasaikaan ja paikka oli tupaten täynnä. Piti oikein hakemalla hakea, että löytyi kaksi vapaata paikkaa.

Kämäsestä hostellihuoneesta upeaan pilvenpiirtäjähotelliin

Käytiin ihmettelemässä Kiinan muuria yhtenä päivänä. Reissun jälkeen palattiin samalle hostellille ja saatiinkin huoneeksi pieni ja kämänen 6 hengen dormihuone. Ei se edellinen huonekaan mitään luksusta ollu, mutta ainakaan siellä ei kuullu, ku lähivessan vedet vipelsi pitkin sängyn yläpuolella olevia putkia. Huoneeseen ei myöskään ollu ku yks avain. Lukitushässäkkä oli hajonnu ja sitä korvaamaan oli hankittu pieni munalukko. Itse asiassa nyt kun päästiin asiaan, on aika ylistää Suomen maata. Nimittäin Abloy, kuinka hieno onkaan tuo yritys ja sen tuotteet. Kyllä moneen kertaan ollaan mietitty, että kumpa ovissa ois Abloyn lukot ja avaimet. Ensinnäkin, ne ois paljon turvallisemmat, mutta ennen kaikkea, ne ois niiiin paljon toimivammat. Ei oo kerta eikä toinen tän reissun aikana, kun avain ei lähe pois lukosta tai ovi ei aukea. On hemmetin mukavaa tulla esim. venäläiseen hostelliin yöllä sisään, kun ovea rynkyttämällä saa herätettyä koko hostellin. Meidän dublinilaisen kaverin tyyliin tähän voisikin todeta: ”I luv it.”

Onneksi seuraaville yöille saatiin couchsurfing-majoitus, joka sitten olikin vähän toista luokkaa. Paineltiin taksilla 5-tähden hotellin pihaan, jonka aulasta oli sisäänkäynti meidän seuraavien öiden majapaikkaan. Saapuessa heitettiin vartiljalle heipat, ja mies tuli päästämään meidät oikeeseen osoitteeseen. Saatiin kämpästä käyttöön oma kerros, jossa olohuoneen ikkuna oli pinta-alaltaan suurempi kuin edellisen yön 6-hengen dormihuone. Hostina oli Briteissä opiskellut Sisä-Mongoliasta kotoisin oleva kiinalaisheppu Tong, joka asuu ja työskentelee nykyään Pekingissä. Pari iltaa meni sujuvasti kiinan alkeita opetellen, kulttuurieroja ihmetellen ja kaverin ihmetellessä mein siihen astista reissua ja uusia suunnitelmia. Tongin kanssa käytiin ostamassa kuukakkuja tulevaa keskisyksyn juhlaa varten. Kun otettiin ne esille kämpillä heti ruokailun jälkeen, poika kysy meiltä, että mikä ruokailu toi teillä on: illallinen vai iltapala. Siis mitä, eiks ruokailujen välissä voikaan napostella jatkuvasti?

Kuukakkuja ei voinut olla Kiinassa huomaamatta. Niitä kun oli jokainen kauppa pullollaan. Kakkuja oli monelta eri valmistajalta ja tuhatta eri makua. Vaan kaikki mauthan oli kiinaks, joten kun testailtiin niitä aikasemmin, jokainen kakku oli oma yllätyksensä. Tongin kanssa sentään saatiin ostettua niitä, mitä todella haluttiin maistaa. Samalla ostettiin myös seuraavalle hostille kuukakkutuliaiset.

Vietettiin keskisyksyn juhlaa eli kuukakkufestareita Shanghaissa, vaan ei löydetty sitä päämestaa, jossa oltais nähty kaikki menot ja meiningit. On vaikea sanoa, oliko porukkaa enemmän ulkona kuin ennen tai oliko katushowt parempia kuin aikasemmin, sillä oltiin oikeestaan vasta tultu Shanghaihin. Meidän kuuleman mukaan suurin osa porukasta lähtee moikkaamaan sukulaisiaan, joten jokseenkin olettais, että juhla voi myös olla meidän juhannuksen tyylinen. Tosin Shanghaissa porukkaa on kyllä hemmetisti enemmän. Siispä kertokoon festareista tarkemmin, ken todella niistä tietää. Kun festari sitten oli ohi, kuukakut häipy kaupoista yhdessä yössä.

Japanilaista kallista tuonti-ilmaa

Tongin kämppä sijaitsi uuden Pekingin alueella pilvenpiirtäjien ympäröimänä, ja ensimmäisenä iltana maisema ikkunasta olikin kyllä hieno kaikkine välkkyvine valoineen. Seuraavana aamuna oli sitten reilusti sumua, tai niin ainakin aluksi luultiin. Ilma oli vähän muuttunut ja saasteet laskeutui kaupunkiin tehden kaikesta harmaata. Ilman laatu oli täysin ahterista. Samanlainen savusumu jatkui sitten Tianjinissa ja vielä Shanghaissakin. Talvella tilanne on kuulemma vielä pahempi, eikä Tong kuulemma talvella liiku ulkona ollenkaan ilman hengityssuojainta. Nytkin niitä näkyi jonkin verran liikenteessä, mutta talvella niitä käyttää sillä alueella kuulemma kaikki. Eikä kyseessä ollut mikään pelkkä rätti naamalla, vaan ihan kunnollinen filttereillä varustettu maski. Tongin mukaan varakkaammissa piireissä on tapana käyttää kotioloissa myös Japanista rahdattua raikasta tuonti-ilmaa. Siinä on varmaan bisneksessä katteet kohdillaan, jos myy rikkaille kiinalaisille ilmaa.

Villi Afrikka

Pekingistä otettiin maailman nopein Intercity-juna Tianjiniin. 120 kilometrin matka vei noin puolisen tuntia. Ei oltu aiemmin suunniteltu Tianjiniin menoa, mutta saatiin muuan jenkiltä kutsu tulla kyläilemään sinne. Tianjin on mukava kymmenen miljoonan asukaan pikkukaupunki Pekingin kupeessa. Tunnelma kaupungissa oli selkeästi rauhallisempi ja vähemmän kaaottinen kuin Pekingissä.

Tianjinissä jatkettiin taas maraton-treenejä ja kaupunki sopikin ulkoiluun mainiosti. Esimerkiksi yks ilta käytiin puistossa tanssimassa paikallisten muorien kanssa, ja muutenkin kaupungin keskustassa oli helppo liikkua kävellen. Tällä kertaa hostina oli Bryan, joka oli tullut parin vuoden Afrikan reissultaan Kiinaan opettamaan englantia. Kyseltiin vähän matkavinkkejä Afrikkaa silmällä pitäen ja tutustuttiin Bryanin avustuksella sekä paikallisiin ruokapaikkoihin että italialaiseen pitseriaan ja intialaiseen ravintolaan. Bryanilla oli myös hulppea kämppä, pilvenpiirtäjässä tietenkin. Näkymät oli hienot, mutta ennen kaikkea hyvän fiiliksen toi suihku. Kyllä siinä finsskituristia hellittiin lämpimällä vedellä ja kunnon vesipaineella. Bryan oliki vakuuttunu kyseisen kämpän vuokraamisesta juuri tuon suihkun vuoksi.

Kiinalaisessa kansanjunassa

Tianjinista otettiin sitten juna kohti Shanghaita. Tianjin-Shanghai-väli olikin melkoinen elämys. Luotijuna kyseiselle välille ei mahtunut budjettiin, eikä muihin juniin makuupaikkoja ollut jäljellä. Otettiin siis istumapaikat kansanjunaan tälle 16:sta tunnin etapille. Siinä sitä tunnelmaa sitten olikin, vielä kun ei saatu ikkunapaikkoja. Aika kului nuudelisoppaa hörppien ja kamoja vahtien. Tavaroita ei näissä junissa saa mitenkään jemmaan, joten niistä on ihan itse pidettävä huoli. Joskus aamuyön tunteina siinä 4:n aikaan meinasi jo ainakin osalla matkaseurueesta kiristyä pinna. Samalla kun itse yrittää nuokkua omalla penkillä, joku tunkee persettä olkapäätä vasten ja toinen ryystää nuudeleita niin että varmasti kuuluu ja näkyy. Kolmas, neljäs ja viides huutavat kaikki kuorossa, ilmeisesti ihan vaan huutamisen ilosta. Vaan täytyypä todeta, että meillä oli sentään istumapaikat. Moni kun matkasi seisaaltaan tai kotooltaan tuomalla jakkaralla.

Rajun talouskasvun Shanghai

Shanghai onkin sitten ihan eri maata kuin Peking, jossa käytiin kattelemassa vanhoja nähtävyyksiä Taivaallisen rauhan aukiosta Taivaan Temppeliin ja niin edelleen. Shanghaista vastaavia pytinkejä ei löydy, mutta paljon näyttävämpää uutta pytinkiä sen sijaan riittää. Kovan luokan trävellerin mielestä Shanghai ei ole kaikessa kansainvälisyydessään ja kapitalismissaan sitä oikeaa Kiinaa, mutta ainakin päällisin puolin kaupunki näyttää monessa mielessä nimenomaan oikealta Kiinalta. Raju talouskasvu näkyy kaupungin rakennuksissa, autokannassa ja keskustan kaupoissa. Eurooppalaisia rättikauppoja kaupungista löytyy varmaan enemmän kuin Euroopasta.

Shanghaissa liikkuminen on helppoa, kun julkinen liikenne toimii tehokkaasti ja kyltit, opasteet jne. löytyy kaikki myös englanniksi. Kaiken kaikkiaan Kiinassa tuntuu olevan meidän kokemuksen perusteella aika hyvin opasteita englanniksi, varsinkin kaupungeissa ja yleisissä nähtävyyksissä.

Shanghai on taas yksi niistä paikoista, joissa rahaa saa menemään niin paljon, kuin sitä on ja luultavasti helposti paljon enemmänkin. Toisaalta siellä pystyy myös matkailemaan matalammallakin budjetilla, kun syö katukuppiloissa eikä törsää eurooppalaisiin kauppoihin ja kauppakeskuksiin.

Päivä pilvenpiirtäjässä

Shanghaista löytyy maailman korkein näköalatasanne (Shanghai World Financial Center Observatory), jota mentiin myökin ihmettelemään. Törkeästä ikärasismista johtuen opiskelijalippuja ei myydä yli 24-vuotiaille, joten päätettiin sitten ostaa liput drinksujen kera hintaan 200 yuania, eli noin 25 euroa laakilta. Kun sitten päästiin 100. kerroksen tasanteelle, tuli mieleen sellainen juttu, että tännehän piti tulla vasta vähän ennen auringonlaskua. Ajatuksena oli nimittäin nähdä kertaheitolla kaupunki päivänvalossa ja pimeällä. Auringon laskuun taisi olla vielä 5 tuntia, joten jotain tekemistä piti keksiä. Onneksi tuli ostettua ne liput sillä drinksulla. Paineltiin sitten alemman kerroksen drinksubaariin/ravintolaan istuskelemaan. Aikamme menua silmäiltyä päädyttiin tilaamaan pitsaa, mutta sitä ei ollutkaan tarjolla. Tarkemmin ottaen mitään ruokaa ei ollut tarjolla, joten ainoa vaihtoehto oli yrittää selvitä aika pelkästään juomaa kiskomalla. Kannullinen Tiikeriä auttoi ensi hätään.

 

Menussa olevien annosten puuttuminen ei muuten täällä päin ole tavatonta. Usein menut on tosi laajoja, mutta loppuen lopuks niistä on saatavilla vain joitakin ruokia. Tosin saatavuus voi riippua myös päivän ajasta. Saatavuuden lisäksi myös menujen kuvat saattaa olla hieman harhaanjohtavia. Pekingissä Mirvan tilaama annos ei näyttänyt pöytään tuodulta annokselta. Mukana ollutta paikallisopasta moinen oletus huvitti: ”No ei se tietenkään näytä, menun kuvat on otettu netistä.” Näköalatasanteella menussa näytti ensimmäistä kertaa olevan erillinen huomio: ”Images for reference only.”

Loppupeleissä saatiin aika kulumaan sujuvasti auringon laskuun asti ja paineltiin pimeän tultua uudelleen pari kerrosta ylemmäs ihmettelemään maisemia. Hienonnäköistä oli ja varmasti vielä hienomman näköistä olisi ilman saastesumua. Seuraavana aamuna kun käytiin lenkillä, korkeimpien rakennusten huippuja ei edes saastesumun seasta näkynyt.

 

Sydänsuruja pakenemassa

Kuten tapoihin kiinalaisissa kaupungeissa on kuulunut, niin myös Shanghaissa vietettiin päivä paikallisoppaan seurassa. Saatiin oppaaksi paljasjalkainen Shanghailainen Steph, joka tuli paikalle yhdessä serkkupoikansa kanssa. Kierreltiin tyyppien kanssa pitkin poikin ilmaan minkäänlaista tietoa, mihin oltiin millonki menossa. Päänähtävyyksiks voitais luetella Friends-sarjan kahvila sekä vanha teurastamorakennus. Friends-sarjan kahvilaan ei tosin mahduttu sisään, joten matkattiin onneksi toisaalle syömään.

Kun sitten oltiin hieman tutustuttu, keskustelin serkkupojan kanssa vähän pidempään. Raukka oli eronnut tyttöystävästään kolme viikkoa sitten ja oli vieläkin ihan mäsänä. Pariskunta oli kuulemma käynyt juuri samoissa paikoissa kuin mekin. Eron syyksi paljastui pojan työpaikka lääkemyyjänä, jota entinen anoppi ei hyväksynyt. Olin ihmeissäni siitä, että poika tosiaan noinkin nopeasti avautui mulle ja kerroin siitä ylpeenä Laurille. Lauri tosin ilmoitti, että kuuli saman tarinan jo tunti sitten. No voihan hemmetti.

Parkkeerattiin ittemme pidemmäks aikaa paikallisen kauppakeskuksen ravintolaan, jossa muuten syötiin hemmetin hyvä kalakeitto. Aikasemmin Stephiä oli lähinnä kiinnostanu mun raha-asiat ja suomalaiset vakuutukset, mutta nyt päästiin vihdoin asiaan eli keskustelemaan molempien lempiaiheesta urheilusta. Tyttö harrasti joogaa ja oli menossa tapaamisenkin jälkeen joogailemaan. Mä puolestaan kerroin, että oon enemmän räjähtävien urheilulajien ystävä. Totesin kuitenkin kokeilleeni joogaa myös moneen kertaan. Jotenkin sitten keskustelu eteni lihaksiin ja puhuin siitä, kuinka mulla ei oo semmoset joogaajan pitkät lihakset. Samalla näytin Stephille ojentajalihasta. Siitähän se tyttö sitte innostu ja seuraavat 10 minuuttia se halus kokeilla mun jokaisen käsilihaksen läpi, ja tottakai jännitettynä. Kyllä siinä oli meikäläisellä ihmettelemistä. Samalla kerroin tytölle ohjeita, miten lihaksia voi treenata. Steph kun itse oli kovin hoikka. Serkku puolestaan mietiskeli sydänsurujaan koko ruokailun ajan.

Paikallisoppaan kanssa päästiin myös ihmettelemään perinteistä kiinalaista ennustamista kämmenistä. Laurilla kämmenet näytti hyvää terveyttä, pitkää ikää sekä menestystä naisrintamalla,  mutta valitettavasti uraosio oli kovin lyhyt. Paikallisopas tätä hieman pahoitteli, mutta Lauri ei tuntunut asiasta olevan kovinkaan pahoillaan. Mirvalla kaikki näytti päällisin puolin hyvältä, mutta hämmennystä herätti tuplaelämä. Eipä siinä, voihan sitä toisenki elämän elää.

Tasaista menoa Maglevilla

Shanghaista ostettiin junaliput Nanningiin ja käytiin hakemassa liput oikein lentokentältä asti. Ihan vaan siitä ilosta, että päästäisiin testaamaan nopeahkoa Maglev-junaa. Aikataulutus meni vähän pieleen, sillä meidän kyydissä ollessa juna ei painellut kuin vähän yli kolmea sataa. Aika tarkalleen siis samaa vauhtia, kuin ihan normaali kiinalainen Intercity-juna. Paremmalla ajoituksella huiput olisi ollut noin 430km/h. Mutta kyllä oli tasasta menoa!

Ai niin…

Käytiin me Kielletyssä kaupungissakin. Ihan turisteina.

-Mirva ja Lauri