Kiinan maaseudulla
Riisiterasseilla
Kiinalaisten suurkaupunkien jälkeen meillä tuli tarve vähän hidastaa tahtia ja vaihtaa maalaismaisemiin. Koska sössittiin Shanghaissa Vietnamin viisumien saanti (oltiin liian myöhään liikkellä), suunnattiin ensimmäiseksi hoitelemaan hakemukset Nanningiin, Etelä-Kiinaan. Nanningista kuitenkin matka jatkui sitten nopeasti kohti Guilinia, josta meidän oli tarkoitus vuokrata pyörät ja painella katselemaan mm. sadonkorjuuta. Meidät kuitenkin yllätettiin, sillä Guilinista ei meinannu löytyä yhden yhtä pyörää vuokralle. Jokainen hostelli kyllä mainosti pyöriä, mutta vain yksi pyörä löydettiin ja sekin oli kehnossa kunnossa. Jätettiin sekin ottamatta. Kaksi kun oli kuitenkin hakusessa. Eipä oo mitenkään tavatonta tuokaan, että seinällä lukee hostelleissa vaikka mitä, mutta kun kysyt kyseistä palvelua, sitä ei ole. Guilinissa meidän How Flower -hostellin seinällä luki, että ”jos tarviit pyyhettä, voit hakea semmosen respasta”. Kävin kyselemässä asiaa, ja vastaus oli ”We finished it. No more towels.” Samaisessa hostellissa hostellin työntekijä jopa yllättyi, kun sanottiin, että otetaan vielä kolme yötä lisää: ”Really? What happened?” Kova luotto työpaikkaan siis.
Pyörävuokraushaasteiden lomassa kerettiin tekemään vaikka mitä. Ekana iltana buukattiin paikat bambuveneilyyn kansallismaisemissa, jonne päästiin lähtemään jo heti seuraavana aamuna. Bambu oli tosin vaihtunut muoviputkeen, mutta ei annettu sen latistaa tunnelmaa. Saatiin seuraksi veneeseen myös nuori kiinalaispariskunta, jotka tulkkasivat meille venekuskin juttuja. Kyseinen venereitti kulki Guilinin ja Yangshuon välillä. Kyseiselle välille sattuu myös maisema, joka on ikuistettu paikalliseen 20:n juanin seteliin. Alunperin mein piti lähteä kuumailmapalloreissulle, mutta viime vuonna oli tullut hollantilaisporukan pallo alas, ja kolmen turistin kuolemaan johtaneen onnettomuuden takia kuumailmapalloilu oli nyt julistettu pannaan. Tätä ei meidän 2008 julkaistu opaskirja osannut ennakoida. No vaikka ei ilmaan päästykään, niin kyllä maisemat oli hienoja veneestäkin katseltuna. Kesken matkan käytiin myös evästämässä, ja nyt oli onni matkassa, kun oltiin saatu niin mukavat matkakumppanit samaan lauttaan. Saatiin opastus paikallisiin herkkuihin ja lounaaksi syötiinkin vain kyseisessä joessa elävää kalaa. Hyvät oli eväät ja kiinalainen vieraanvaraisuus ansaitsee myös kunniamaininnan.
Yangshuossa pyöriä olisi ollut tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta päätettiin kuitenkin vielä tulla takasin Guiliniin ja antaa sille uus mahdollisuus. Eräänä iltana törmättiin kadulla paikalliseen jo eläkkeellä olevaan englannin kielen opettajaan, jonka kanssa keskusteltiin maailman menosta ja matkailusta. Kerrottiin pyörävuokrauksen haasteista, ja samantien löytyi ratkaisu ongelmaan. ”Kaverilla on pari pyörää, voitte vuokrata ne.” Seuraavalle aamulle sovittiin treffit Guilinin parhaan riisinuudelipaikan viereen. Riisinuudelipaikkaan kyseinen herrasmies tuli vielä pyörävuokrauksen jälkeen näyttämään mallia annoksen kokoamisesta ja oikeaoppisesta nautiskelusta. Tupla-annoksella oli hintaa 4,5 juania (n. 50 senttiä).
Englannin opettaminen Kiinassa tuntuu olevan suosittua myös länsimaalaisten nuorten parissa. Näitä opettajia on tullut reissun varrella vastaan jo monta. Guilinin hostellilla törmättiin espanjalaiseen sälliin, joka oli tullut opettamaan englantia Kiinaan. Kaverin enkun taso ei mitenkään häikäissyt, joten ihmeteltiin hieman uravalintaa. Kiinalaisen opettajan tapaamisen jälkeen tämä ei kuitenkaan enää ihmetyttänyt. Heppu neuvoi meille reittiä ja sanoi, että ”then turn on.. on.. on this side.” ja kysyin että tarkoitatko nyt leftiä? ”Yes, left”. Jos ei koko uransa englannin opettajana työskennellyt kaveri tiedä vasenta ja oikeaa, niin tuskin vaatimukset muutenkaan kovin kovia on. Kuultiin myös, että kiinalaiset opettajat ei oo kovin kiinnostuneita edes keskustelemaan länsimaalaisten enkun opettajien kanssa, sillä ilmeisesti ovat häpeissään kielitaidostaan. Kielioppi nuorilla kiinalaisopettajilla on kyllä hallussa, mutta puhumisen opettelu on jäänyt väliin. Kyseisenlaisia kokemuksia tuntu olevan monella länsimaalasella opettajalla mukaan lukien myös meidän Tianjinin host Bryan.
Seuraavaksi otettiin käsittelyyn riisipellot, kun kerran Kiinassa oltiin. Kun tässä vaiheessa ei oltu vielä pyöriä onnistuttu hankkimaan, otettiin bussikyyti Longshoun riisipelloille. Vietettiin päivä patikoiden ympäri riisinviljelyaluetta, ja nähtävää kyllä riitti. Kovaa hommaa on ollut riisipeltojen rakentaminen, mutta hienonnäköistä jälkeä on saatu aikaan jo vuosisatoja sitten. Näitä hommia on pitäny vähän suunnitella ennen työhön ryhtymistä.
Bussimatka pelloille oli suorastaan mielenkiintoinen. Oletettiin jo olevamme perillä, kun bussi tyhjeni ja tyypit lähti harppomaan kohti peltoja. Alettiin siinä pakkailemaan tavaroita ja otettiin ihan iisisti, kunnes bussikuski ravas meidän ohi ja näytti kelloa. Päätettiin myös kiristää tahtia, sillä vaikutti siltä, että meitä odotettiin jossain. Ja niinhän se oli: bussimatka jatkui vielä eteenpäin. Tie oli vaan tukittu rakennustyömään vuoksi, joten bussi ei päässy ajamaan siitä läpi. Kyllä täytyy sanoa, että Kiinassa hommat pelaa. Bussikuski astelee meidän kanssa saman 10 minuutin kiertoreitin ja hyppää uuden bussin rattiin. Ei paha. Takasinpäin tultiinki sitte paikallisbussilla ja muutamalla lisävaihdolla. Päivä oli kovin aurinkoinen, ja se tuntu myös bussissa, kun paikan päällä oli pari muutaki. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mielettömän hieno reissu!
Kun vihdoin oli pyörät alla, lähdettiin ihmettelemään lähistöllä olevaa 1000-vuotiasta kylää. Lounarin mukaan kylään olisi helppo löytää. Vain pari risteystä ja reilu parin tunnin leppoisa pyöräily. Tiet oli vähän muuttuneet kirjan julkaisusta ja kylään löytäminen oli oikein työn takana. Myös matkasta on hieman näkemyseroja. Varmaan ihan leppoisa parin tunnin pyöräily, jos sattuu olemaan vaikka ammattikuski ja ajelee jollain hiilikuitutykillä. Meillä tais mennä aikaa joku nelisen tuntia. Kylään saavuttaessa paikalle saapui muutama epämääräinen norkoilija kyselemään sisäänpääsymaksua. Kielitaito rajoittui sanaan ”money” ja se olikin sitten ainut vastine, mitä rahalle oikeestaan sai. Kaverit ei oikein herättäneet luottamusta ja vähän pähkäiltiin, että mitä niitten kanssa nyt tehään. Pähkäilyn aikana hinta tipahti puoleen ja päädyttiin maksamaan se. Saatiin oikein paperipala kuitiksi ja norkoilijat sai rahat pariin kaljaan. Rauhallista oli kylässä, jossa kaikilla on kuulemma sama sukunimi. Kujissa ja rakennuksissa oli kyllä historian havinaa ja miellyttävän rauhallista kuljeskella.
Seuraavan päivän pyöräilyllä päädyttiin uimapaikkaa hakiessa toiseen hyvin samantyyppiseen kylään, johon ei ollut pääsymaksuja. Kylässä ihmiset myös vaikuttivat paljon ystävällisemmiltä. Kaiken kaikkiaan ollaan pistetty merkille, että ihmiset on aina ystävällisiä ja avuliaita siellä, missä turismi ei ole elinkeino. Myös turistialueilla suurin osa väestöstä edelleen on ihan ystävällistä, mutta mukaan mahtuu aina myös kaiken maailman välistävetäjiä ja kusettajia.
Uimapaikkaa ei kylältä löytynyt ja jatkettiin matkaa seuraavalle joelle. Juuri kun sopiva paikka löytyi, vettä alkoi tulemaan alkuun pikkuhiljaa ja kohta jo oikein kunnolla. Kun bambupuska ei enää sadetta pitänyt, päätettiin pyöräillä takas kämpille sateesta välittämättä. Mirvalle ei vielä tähän mennessä oltu saatu hankittua fläpäreitä, joten oltiin onneks otettu hostellin fläpärit mukaan. Mukana ollut uimapatja sai toimia sadesuojana kamoille. Näin saatiin kamera ja lenkkarit pysymään kuivina. Bambusta nikkaroitiin näppärät lokasuojat maastopyörään. Vesisade näillä leveysasteilla on siitä miellyttävää, ettei se tunnu kylmältä. Vielä hauskempia on vesilätäköt, kun ne tuntuu suorastaan lämpimiltä. Jos vähän meinasi ajoviimassa varpaita paleltaa, niin lätäkön läpi hurauttamala sai jalat heti lämpimäksi.
Muutaman päivän pyöräreissun jälkeen otettiin juna takaisin Nanningiin, jossa Vietnamin viisumit olivatkin jo valmiina odottamassa. Viimeinen viikonloppu Kiinassa meni kaupungilla kierrellen ja ruokakatuun tutustuen. Kovasta yrityksestä huolimatta näytti siltä, että meille jää juaneita yli oman tarpeen. Tilanne saatiin kuitenkin nopeasti korjattua, kun käytiin kamerakaupassa hakemassa uus objektiivi vanhan rinnalle.
Nanningissa päästiin myös lenkkeillessä tutustumaan sadekauden antimiin. Kun edellisellä kävelylenkillä viikko sitten kuvailtiin kiinalaisia maanviljelyhommissa joen rannalla, tällä hetkellä viljelymaat oli aivan täysin veden peitossa aina pieniä mökkeröitä myöten. Saas nähä koska vesi taas laskee ja samalla väri muuttuu punertavasta takaisin sinertävämmäks.
Hieno maa on Kiina. Se on selvä. Kolmiosainen postausrumba Kiinasta päättyy tähän. Luvassa on kuitenkin vielä yksi postaus Kiinasta ennen kuin siirrytään Vietnamiin. Stay tuned!
-Lauri ja Mirva
Kiitos taas! Mielenkiintoista.. ja hienoja kuvia. Matkanjatkoja!!
Kiitos! Mukava kuulla. Parhaamme yritetään kuvien ja tekstien kanssa.
Uskomattomia maisemia ja ikuisia muistoja! Seuraavia odotellessa
Kiitos kiitos, lisää tulossa jo tänään.
Ootte kyllä ihan älyttömän upeissa paikoissa käyny, ei voi ite ees käsittää! Siis ihan mielettömiä maisemia! Ja ku tietää, että kuvat ei ees kerro koko totuutta..
Sanos muuta! Ne ei todellakaan kerro kaikkea, mutta antaa kuvaa siitä, mitä on koettu.