I did it!

Penang Bridge Marathon 2014

Viime kesänä sain Laurilta synttärilahjan, lipun Penang Bridge Maratonille. Moni saattaisi olla tilanteessa hämmentynyt, ja niin olin minäkin. Tarkoituksena todella oli, että meikäläinen juoksee täysmatkan Malesiassa. En oikeen tienny miten päin olisin. Siinä hetkessä tilanne tuntui samalla kutkuttavan upealta ja hemmetin hankalalta. Suomessa oon treenannu juoksemista jonkun verran jo aikasemmin, ja joskus oltiin puhuttukin siitä, että voitaisiin juosta jossain maratoni yhdessä. Mutta että Penangilla, ja meidän matkalla ympäri maailman, huhhuh.

Mutta niin ne vaan hommat eteni ja maraton tuli juostua ajassa 5:00:19. Pääsin vielä tavoiteaikaani (n. 5h). I did it! Sen eteen tehtiin kyllä reissussa uhrauksia, kuten tavoitteiden eteen yleensä tehdään. Eihän me tänne reissuunkaan lähdetty ilman uhrauksia. Noista uhrauksista ja maratoniin valmistautumisesta on tuloillaan vielä ihan oma postauksensa. Nyt ajateltiin ihan keskittyä maratoniin itseensä sekä sitä edeltävään päivään.

Ruokatankkaus Penangilla

Yksi maratonin hienoimpia asioita oli se, että se juostaan Penangilla. Lauri oli täällä vaihdossa viisi vuotta sitten. Siispä päästiin tänne vähän muistelemaan vanhoja mahtavia hetkiä, ja ennen kaikkea maistelemaan hyviä ruokia. Penangin ruoka on maailman kuulua. Odotettiinki koko reissun alku sitä, että päästään syömään Penangille. Kun siihen lisää vielä sen, että ennen maratonia täytyy jonkin verran myös muonaa tankata, saatiin muutamana päivänä vetää ihan överit ruuan suhteen. Pääosin syötiin intialaista. Ja kyllä se on vaan törkeen hyvää. Maratonia edeltävänä päivänä syötiin jopa monta kertaa samassa raflassa, Queensbayn Kapitanissa.

Valmiina lähtöön, Penang Bridge Marathon

This night’s gonna be a good night

Lähdettiin kämpiltä kerranki ajoissa, sen jälkeen kun oltiin ensin yritetty vetää välisikeitä tunnin verran. Kello oli noin kymmenen illalla. Fiilis oli jännittynyt. Matkattiin vuokramopolla viimeisen kerran raflaan ennen juoksua ja vedettiin hyvät riisikanamätöt. Sen jälkeen jätettiin mopo raflan pihaan parkkiin ja suunnistettiin shuttle bussilla kisapaikalle.

Meininkejä ei kisapaikalla juur ollu, mutta fiilisteltiin ihan keskenään. Klo 1.30 koitti Laurin lähtöaika, aivan heti massiivisen ilotulituksen jälkeen. Ilotulituksen taustabiisinä soi ”This night’s gonna be a good night.” Biisin aikana mietiskelin itekseni lähtöpaikan vierellä. Lauri kun oli jo valmiina lähtöalueella. Kappale sai ihan vetistelemään. Kun olin vajaa viis vuotta sitten Sveitsissä työharjoittelussa, kyseinen kappale tuppas soimaan siellä jatkuvasti. Nyt olikin kiva myös itse muistella hyviä muistoja niiltä ajoita ja samalla fiilistellä sitä urheilijoiden määrää, joka keskellä yötä oli kokoontunut sillan alkupäähän. Pian koitti mullakin lähtö, 15 minuuttia miesten lähdön jälkeen.

Polvikipuja ja hymyä

Oma suoritukseni lähti liikkelle miesten lähdön jälkeen melko varmasti, hymy naamalla. Itse asiassa olin ainut koko porukasta, joka hymyili lähtöviivan jälkeen. Melkoinen suoritus aasialaisilta, jotka normaalisti hymyilevät jatkuvasti. 5 km:n jälkeen vasen polvi alkoi kipeytymään toden teolla, ja kipeyttä jatkuikin sitten aina maaliviivalle saakka. Matkan aikana itsestään ilmoitti myös toinen polvi sekä oikean jalan pohje, joka meni loppumatkasta suorastaan kramppiin. Pysähdyin/kävelin matkan aikana joitakin kertoja. Ensimmäinen stoppi oli vessabreikki, joka oli noin 1,5 tuntia lähdön jälkeen. Koppasin ennen vessaa jääpalapussin, jota pidin sitten odotellessa polven päällä. Vessoja oli juomapisteen jälkeen kolme, ja jonottajia parisenkymmentä. Kovaa hätää ei siis näissä oloissa kannattanu odotella, vaan painella jonoon heti, kun vähänkään siltä tuntu. Vessoissa oli perinteistä pönttömallia sekä kyykkistä. Löysin tieni kyykkikselle, ihan ok. Loppumatkasta pysähdyin neljä kertaa venyttelemään pohkeita sillan reunalle. Juomapisteillä vauhti myös usein hidastui, koska niissä oli paljon porukkaa.

Lähtö

Voimia juoksemiseen olisi riittänyt huomattavasti enemmän. 2 kilometriä ennen maaliviivaa otin kunnon spurtin ja jatkoin aina loppusuoralle saakka, jolloin vielä kiihdytin entisestään. Loppusuoralla vasen polvi ei enää totellut juuri ollenkaan, joten painelin menemään oikean polven voimin vasenta perässä raahaten. Koska polvikipu ei ollut lihaskipua, sitä oli hemmetin vaikea matkan aikana lievittää. Ens kerralla toivottavasti polvetkin on jo vahvemmat 🙂 Juoksuvauhti oli koko maratonin ajan hyvin maltillinen ja useaan otteeseen tuntu siltä, että ois tehny mieli päästellä kovempaa. Uskon, että kunto itsessään olis kestäny sen oikein hyvin, mutta polvet ei. Siispä annoin rullata hiljalleen, ilman turhia paineita. And it felt so good, ihan oikeesti. Hymy piti maalisuoralle saakka.

Maratonjärjestelyt ja Laurin juoksusuoritus

Laurille kyseinen maraton oli toinen laatuaan. Siispä lienee hyvä antaa myös hänelle tässä vaiheessa puheenvuoro:

Edellinen ja ensimmäinen maraton-kokemus on reilun vuoden takaa Tallinnasta, jossa aikatavoite ja toteutunut aika oli alle neljään tuntiin. Näillä maratooneilla on kuitenkin eroa kuin yöllä ja päivällä. Tallinnassa startti oli suhteellisen aikaisin aamulla klo 9.00, Malesiassa taas suhteettoman aikaisin klo 1.30. Penangin keskimääräistä viileämpi marraskuinen yö on aika paljon lämpimämpi kuin Tallinnan syyskuinen poikkeuksellisen kuuma päivä. Tallinnassa oli porukkaa hurraamassa ja kannustamassa, Penangilla oli silloin tällöin silmät ristissä sillankaiteeseen nojailevia vapaaehtoistyöntekijöitä, joista innokkaimmat saattoivat riehaantua lyömään käsiään yhteen muutamaan otteeseen. Juomapisteitä oli molemmilla maratoneilla ihan hyvin tarjolla ja Penangilla sai noin joka toiselta mukaan myös vesipullon.

Vaikka mitään aikatavoitetta ei pitänyt olla, niin sellanen kuitenkin tuli. Emergency contactiksi merkattu velimies oli lähdössä matkalle kohti Malesiaa, ja lento lähti 4:25 miun lähtöajasta. Silloin menee siis puhelin kiinni, eikä saa enää tuupertua. Koska näissä oloissa tuupertumista ei voinut sulkea pois, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi olla maalissa ennen koneen lähtöaikaa. Suunnitelmana oli juosta 4:30-merkkimiehen matkassa ekat 35 kilsaa ja ottaa sit lopussa se puuttuva 5 min kiinni loppukirinä. Ensimmäiset reilu 10 kilsaa meni vähän vatsaväänteissä ilmeisesti paikallisen ”urheilujuoman” ansiosta. Sitten olikin aika odotella hetki vessajonossa ja vihdoin täräyttää bajamajaan scheisset. Merkkimies oli päässyt karkuun, joten sehän piti juosta kiinni. Kiinni juostessa olo tuntui hyvältä ja merkkimiehen kohdalla vauhti liian hitaalta. Jatkoin siis ohi ja fiiliksen mukaan kohti kääntöpistettä 21 km:n kohdilla.

Takaspäin matka lähti etenemään hyvin, mutta sitten tuli vastaan trooppisen maratonin haasteet. Nestettä poistui kehosta ihan eri malliin kuin Tallinnassa, ja reidet alkoivat kramppaamaan. Tätä iloa jatkuikin sitten viimeiset 15 kilometriä, ja tiukkaa teki juosta koko matka. Olin kuitenkin päättänyt, että kävelemään en lähde ja siitä sain pidettyä kiinni. Viimeisessä nousussa tuli kuitenkin ohi samainen 4:30 merkkimies ja oli pakko lähteä pinkomaan perään. Sillan päällä kaveri kertoi olevansa etuajassa ja aikoi himmailla viimeiset 2km. ”Turha siun on jäähä himmailemaan, vaan painele maaliin vaan” oli viimeinen ohjeistus. Painelin viimeisen alamäen ja sain vielä jonkinlaisen loppukirin viritettyä viimeiselle 300 metrille. Maaliin tullessa kisakellon aika näytti reilut 4:18 ja jalat täristen könysin maalialueelle. Huhhuh mikä reissu ja mikä fiilis maalissa. Olo on ihan kuin ois jotain saavuttanut, kun vaikeuksien kautta on tavoiteajassa maalissa. 4:17:42 oli nettoaika maalissa. Ikinä en oo näin huonoa aikaa juossut, mutta toisaalta en oo myöskään ikinä juossut nopeammin kuin 96% muista maratoonareista. Hieno laji, minneköhän sitä menis seuraavaks ravaamaan?

Maratonisilta

Penang Bridge Marathon 2014

Maratoni juostiin pääosin sillalla, kuten nimikin antaa ymmärtää. Aikaisemmin juoksut on juostu Penangin vanhalla sillalla, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa juoksijat pääsivät juoksemaan mutkittelevalla Sultan Abdul Halim Muadzam Shah -sillalla, joka on pituudeltaan 20 kilometrin luokkaa. Juurikaan sillalta ei siis poistuttu. Kääntymässä käytiin suunnilleen tietullimaksukoppien luona. Itse juokseminen puolestaan aloitettiin kiipeämällä sillalle.

Maratonia mainostetaan maailman pisimpänä sillalla juostavana maratonina. Sinänsä ihan huvittava, että olettais kuitenkin maratonien olevan saman pitusia. On siis taas vähän keksimällä keksitty titteli, mutta samapa tuo.

Juoksijoita Penangilla oli yli 60 000 eli reippaasti enemmän kuin esimerkiksi Tallinnassa tai Tukholmassa, joissa porukkaa on noin 20 000. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun tutustuttiin tarkempiin juoksutuloksiimme Laurin kanssa. Mä sijotuin naisten pitkällä matkalla parhaan sadan juoksijan joukkoon tuloksella 95/1128. Täyden matkan juoksijoita oli siis kaikista osallistujista naurettavan vähän, ja pitkälti juokseminen oli monella kävelyä, varsinkin viimeiset 10 km. Lauri puolestaan paineli sijalle 200/5311. Yhteensä täysmatkan juoksevia 60 000:sta oli siis vaan 6439, jos osataan tuloksiamme oikein tulkita.

Nyt melkein viikko juoksun jälkeen paikat alkaa olla hyvin palautuneet. Eilen sain vielä superhyvän jalkahieronnan eli ei muuta ku uuteen päivään!

– Mirva ja Lauri

Aamuhämärällä