Upper Huttin valloitus
Maisemissa
Matkattiin Wellingtoniin reissun ensimmäisellä lennolla ja laskeutumisen jälkeen saatiin viesti, että eihän meidän relocation-auto olekaan saatavilla. Oli siis aika punoa uusia juonia ja jostain löydettiin esitteet lähialueiden matkailupaikoista. Lentokentällä muutaman tunnin tutkimisen jälkeen Upper Huttista löytyi mielenkiintoisen oloinen leirintäalue, joten lähdettiin sitä kohti.
Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli ihmisten ystävällisyys. Lentokenttäbussin kuski jutteli mukavia ja opasti matkustajia parhaansa mukaan. Matkalla kaverilla oli aikaa rupatella tien varrella seisovien ihmisten kanssa, ja yksi eksynyt kyyditettiin oikeaan paikkaan, vaikkei pysäkkiä matkalle sattunutkaan. Myö mentiin bussilla juna-asemalle ja otettiin sieltä juna pohjoiseen. Kaupasta haettiin evästä ja vaihdettiin pitkän kaavan kuulumiset myyjän kanssa, kunnes jatkettiin taas kohti leirintäaluetta. Upper Huttissa bussikuski kyseli, ollaanko menossa juurikin kyseiselle leirintäalueelle. Jotenkin sen kuulemma osasi arvata varustuksesta. Kun vastattiin myöntavasti, kuski poikkesi sen verran reitiltään, että heitti meidät suoraan portille. Hienoa porukkaa tässä maassa. Bussit kulkivat kaiken lisäksi vielä ajallaan.
Vähän kokoeroa
Upper Huttin leirintäalueen lähistöltä löytyi kasa keskeisiä Sormusten herra -elokuvien nähtävyyksiä ja taidettiin niistä jokunen ohi mennen nähdäkin. Enimmäkseen keskityttiin nauttimaan luonnon rauhasta tehden päiväretkiä lähiympäristöön kävellen. Alueella oli hyvät polkuverkostot ja matkalla pääsi huiputtamaan mäkiä ja uimaan vuoripuroissa. Kävelyllä tavattiin perhe, joka oli poimimassa karhunvatukoita. Liityttiin mukaan poimimaan ja saatiinkin hyvät satsit marjoja aamupuuron kaveriksi.
Leirintäalueen välittömästä läheisyydestä löytyi myös frisbeegolfrata ja käytiin siellä hiomassa heittotaitoja. Hieman herätti ihmetysta paikallisten tuuninkimiesten parkkipaikkavalinnat, mutta tietysti jokainen tekee omat ratkaisunsa. Ja hyvää se teki tulokselle, koska draiveri olisi mennyt kirkkaasti ohi korin ilman Camaron kyljestä otettua kimmoketta. Kiitos tuntemattolle kuskille ainakin kaksi heittoa paremmasta tuloksesta.
Jo on paikan valinnut
Leirintäalueella tavattiin brittiläinen Hussein, jonka kyydissä päästiin takaisin Wellingtoniin. Wellingtonin ehdoton kohokohta on Te Papa -museo. Erittäin tasokkaasti toteutettu museo on kaiken muun hyvän lisäksi ilmainen. Sielläkin oli erittäin ystävällistä henkilökuntaa, jotka opastivat meitä parhaansa mukaan. Air New Zealandilla oli juhlavuosi, minkä kunniaksi heillä oli oma näyttelynsa museossa. Päästiin istumaan lennolle virtuaalilasit päässä ja ensimmäistä kertaa moiset laitteet päässä istuminen oli hieno elämys. Vähän kuin tietokonepelissa olisi sisällä. Päätä sai kaannella ja katsella minne suuntaan vaan vapaasti, ja maisema liikkui sulavasti silmissä. Oltiin välillä viidakossa ja välillä katsomassa uuden vuoden viettoa Shanghaissa.
Wellington on hieno, mutta hemmetin tuulinen paikka. Pelkkä Gaytm:llä käynti vaatii kuvan mukaisen varustuksen. Kaupunki on mäkisessä maastossa ja lentokentälle kävellessä saatiinkin ylittää melkoinen kumpu. Maisemat on hienot ja talot rinteessä on melkein yhtä hienosti kuin Pispalassa konsanaan.
– Lauri