Kesäloma Suomessa

Mökillä

Mökillä

Abu Dhabista lennettiin Berliinin kautta Suomeen juhlimaan Mirvan serkun häitä, jotka muuttivat reissun aikataulusuunnitelmaa. Saavuttiin Suomeen reilu kuukausi ennakoitua aikaisemmin ja yllätettiin hääparia lukuun ottamatta melkein kaikki tutut. Nyt kun blogikin on päässyt tänne asti, onkin taas hyvä aika jatkaa matkaa kohti Kanadaa. Parhaillaan istutaan Icelandairin koneessa, jossa palvelu vastaa melkein Ryanairin tasoa. Kolme kuukautta Suomessa meni hetkessä, ja iso osa suunnitelluista hommista jäi tietysti tekemättä. Aika meni melkein kokonaan juhliessa, kun häiden jälkeen suunnattiin vappubrunssin kautta kuuskymppisille, sitten valmistujaisjuhliin ja sieltä 4-vuotisjuhlien kautta kolmekymppisille. Onneksi kaiken juhlimisen keskellä jäi aikaa tehdä hieman talkootöitä niin puu- kuin raksahommissakin. Varsinaisiin palkkatöihin ei ehditty, vaan kevät ja alkukesä meni kiertolaisena vaihtaen aina majapaikkaa kerran pari viikossa.

Ihan koko aika ei myöskään mennyt Suomessa, sillä tehtiin ennalta sovittu reissu Moskovan voitonpäivän paraatiin sekä muutama muu pienempi reissu. Mirva suuntasi Saksaan ja mie itänaapurin puolelle. Suomessa matkat tuli taitettua viime kesän pyöräilystä innostuneena suurelta osin polkemalla, joka onkin hieno tapa liikkua. Mie ostin pari polkupyörää, joista ensimmäinen maksoi satakertaa enemmän kuin toinen. Ensimmäisellä tuli polettua enemmän, mutta toinen pääsi mukaan matkaan. Parisen tuhatta kilometriä taisi tulla kasaan kesän aikana, mistä saakin hyvää pohjakuntoa reissulle.

Moskovan voitonpäivän juhla

Moskovan voitonpäivän juhla

Tässä hieman tunnelmia kotimaan kamaralta, jossa kolmen kuukauden kohokohdat olivat ystävien, tuttujen, sukulaisten ja kavereiden näkeminen sekä hauskat mökkireissut monellekin eri mökille. Kesän kohokohtiin voi myös listata kihlautumisen, joka tapahtui jo toukokuun puolella. Tästä on hyvä jatkaa elämää ja reissua eteenpäin.

-Lauri

Juttua kirjoitettaessa oltiin vielä tosiaan lentokoneessa, mutta nyt ollaan päästy Kanadaan asti Nova Scotian Halifaxiin. Ensimmäinen turistikierros on toteutettu ja pihvit paistuu jo grillissä kohta. Hyvin menee edelleen.