He kadottivat toisensa

Poppoo koolla

Mitä tapahtuu, kun Mirva ei löydä Lauria? Siinä tapahtuu jokseenkin näin.

On lämmin kesäpäivä USA:ssa. Takana on 80 kilometriä pyöräilyä mäkisessä maastossa ja päivä lähenee loppuaan. Tiet ovat olleet hyvin eritasoisia. Vaikka itse en niinkään tykkää ylämäistä, annan Laurin johdattaa meidät Pleasant Hill -tielle matkalla kohti Portlandia. Tie on upea ja kerrankin hyvässä kunnossa. Sitä on suorastaan ilo painella menemään. Nautimme jokaisesta polkaisusta, jonka saamme taivaltaa pitkin hienoilla maisemilla reunustettua tietä. Sitten totuus lyö halolla päähän: tunnin päästä tulee pimeä. Spotataan kartasta lähin joki, jonne suunnataan peseytymään ennen teltan pystytystä. Yritetään kysellä läheiseltä farmarilta hyvää teltanpystytyspaikkaa siinä toivossa, että saataisiin laittaa teltta pystyyn naisen takapihalle. Farmari ehdottaa leiriytymisalueita, joten jatketaan matkaa.

Sillan kohdalta joki näyttää mutaiselta. Lähdemme seuraamaan tietä kohti yläjuoksua. Lauri menee edeltä, ja mä tuun perästä. Kun pääsen jyrkän ylämäen huipulle, Lauri on kadonnut. En huomaa mäen päältä joen rantaan kääntyvää puistotietä ja sinne ajanutta Lauria. Lähden väsyneenä jatkamaan matkaa ja taluttamaan pyörää ylös myös seuraavan mäen huipulle. Olen rätti ja poikki, ja se näkyy metrien päähän. Pimeys alkaa laskeutumaan. Missä on Lauri?

Tien varrella olevassa talossa on katettuna kahdelle illallinen. Pariskunta syö ulkona, ja mietin, kehtaanko häiritä heitä hetken ja kysyä, ovatko he nähneet Lauria.  Ruuasta tulee hyvä tuoksu. Kuola herahtaa kielelle. Meikäläisellä on nälkä. Rohkaistun ja kävelen etupihalle. Koira alkaa haukkua. Nainen tulee minua vastaan iloisena, mutta toteaa, ettei ole nähnyt Lauria. Sitten, juuri ennen kuin Lauri ilmestyy ylämäen huipulle, nainen tarjoaa meille suihkua ja majapaikkaa. Nainen on Susie. Mies, Carl on tehnyt 80-luvulla pyöräreissun koko maan halki ja tietää, miltä tuntuu olla hikinen ja väsynyt. Susie tarjoaa meille heti yläkerran makuuhuonetta tai vaihtoehtoisesti telttailupaikkaa pihalta. Valitsemme sänkypaikan omalla pesuhuoneella. Eihän siitä voi kieltäytyä.

Makuuhuone

Ennen suihkuun menoa puhutaan Rocklandin Hummerifestareista, joista me lähdettiin tänä aamuna liikkeelle. Totesin, että olin pettynyt festareihin. Oletin siellä olevan vain hummereita, mutta todellisuudessa niitä myytiin vain yhdessä kojussa. Ei siis mitkään Keravan valkosipulimarkkinat, joissa valkosipulia tuutataan ulos joka tuutista.

Mirva-hummeri

Lauri-hummeri

Paistohommia

Tarjolla kylmiä juomia

Tarjolla musiikkia

Ilmaisia vanukkaita!

Ilta Rocklandissa

Evästä riittää

Ihmisiä piisaa

Carl lähtee kauppaan ostamaan meille kaljaa, ja kun tulen hetken päästä suihkusta takaisin alakertaan, ruskeassa paperipussissa odottaa yllätys! Bisseä löytyy kyllä, mutta niin myös molemmille omat hummerit. Käsittämätöntä! Carl halusi ostaa meille sellaiset iltapalaksi, koska hummerit jäi väliin festareilla. Mistä tämä ystävällisyys oikein kumpuaa? Loppuen lopuksi ilta päätyy siihen, että istutaan Laurin kanssa kynttilänvalossa illallisella pariskunnan puutarhassa. Vieressä roihuaa nuotio. Lautasilla meillä on kokonaiset hummerit, vieressä pienet kupit täynnä voisulaa ja kaulassa hummeriruokalaput, jotka Susie on ostanut joillekin kutsuille noin 20 vuotta sitten, mutta on unohtanut ne kokonaan. Niitä on monta kymmentä. Saadaan uudet laput muistoksi. Pariskunta antaa ohjeita hummerin syömiseen, ja syödään hummerit heidän naurun säestämänä. Ilmeisesti meidän touhu näyttää jokseenkin hauskalta.

Hummerit valmistumassa

Tarjolla herkkuja

Rippeitä

Iltatunnelmaa

Ilta jatkuu hilpeissa tunnelmissa. En muista, koska oltais naurettu yhtä paljon. On aivan mielettömän hienoa, että maailmasta löytyy tällaisia ihmisiä. En olisi villeimmissä haaveissanikaan kuvitella, että me päädyttäis tuntemattomille ihmisille yöks tällä tavalla. Aamulla saatiin vielä aamupuuro ennen lähtöä. Sanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä, minkä ilta ja yö pariskunnan luona meille toi. Kaikkea sitä pyöräilijöille tapahtuu. Kannatti kadottaa Lauri, ainakin hetkeksi.

– Mirva