Taas tapahtuu turistille

Raketti lähtee

Raketti lähtee

Yllättäviä tapahtumia Halifaxin ja New Yorkin väliltä käytiin läpi Finsskituristille tapahtuu -postauksessa. Nyt otetaan käsittelyyn joitakin kohokohtia matkan varrelta väliltä New York – Miami

Meloonia, tomaatteja ja omenoita

Matkalla Baltimoresta Washingtoniin noutamaan Visa-korttia suurlähetystöstä jouduttiin kiertotielle. Kun asian laita selvisi, oli meillä jo kiire polkea määränpäähän. Lounastakaan ei oltu vielä syöty ja aikataulu painoi päälle. Matkalle sattui maatila, jossa oli myynnissä tuoreita vesimeloneita. Kurvattiin siihen lounastauolle ja yritettiin ostaa meille kerralla syötäväksi sopivankokoinen vesimeloni. Sellaista ei löytynyt, vaan kaikki melonit olivat tosi isoja. Vesimelonia popsiessa paikalle tuli lauma lapsia ihmettelemään vesimelonia, ja päätettiin leikata jokaiselle omat siivut, kun sitä kerran riitti. Lapset olivat iloisia, mutta vanhemmat eivät. ”Älä sotke paitaa, älä sotke paitaa!” huuteli eräskin äiti kauhuissaan 5-vuotiaalle pojalle, joka veteli vesimelonia naamariin valkoinen paita päällä. Miksiköhän 5-vuotiaalla pojalla on maatilavisiitillä päällä valkoinen paita? Melonin syömisen lomassa jutusteltiin myös paikan pyörittäjien kanssa, jotka olivat ihmeissään pyöräreissusta. Saatiin pari pussillista tomaatteja, sitten muutama pussillinen omenoita ja lisääkin oli tulossa, mutta pyöristä loppui jo kantokyky. Alettiin maksamaan, mutta taaskaan ei vastapuolelle maksu kelvannut. Omenat ja tomaatit saatiin kuulemma kaupan päälle, ja vesimelonista taas ei tarvinnut maksaa, kun syötettiin sillä paikalle sattuneet lapsetkin. Noin 3 kiloa vesimelonia mahassa jaksettiin helposti polkaista Washingtoniin, jossa suurlähetystön tympeä virkailija luovutti uuden luottokortin.

Melonikuorma

Melonikuorma

Lentonäytöksessä

Jenkkien harrastusmaailmaan päästiin tutustumaan, kun maissipellolla kävi ihmeellinen surina. Kyltistä selvisi, että siellähän on radio-ohjattavien lennokkien lentonäytös. Sinne siis! Ja taas löytyi laji, jossa harrastajat ovat mukana vähintäänkin tosissaan. Lennokkeja oli joka lähtöön, mutta lennokkeja vaikuttavampaa oli omistautuminen asialle. 7-metrinen traileri lava-auton perässä oli vain ja ainoastaan lennokkeja varten. Sieltä löytyi hyllyt koneille ja varaosille sekä tilaa kasailla koneita lentokuntoon. Porukalla oli mukana aurinkotuolit, grillit ja terassikalusteet. Kenties hienoin yksittäinen asia oli rakettiharrastajien lehti. Ensinnäkin se, että kyseiselle ryhmälle löytyy oma lehti on jo saavutus sinänsä. Lehden sisältö itsessään on todella tiukkaa insinööripornoa. Kuinka träkkään raketin lentoradan excelillä? Siihen löytyy avuksi melkein kymmenen sivua kaavoja ja diagrammeja.

Tuuninkimiehiä ja autonäytöksiä

Autotuuningissakin amerikkalaiset on omistautuvaista kansaa. Siinä missä lukion pihalla pojat haaveili 17-tuumaisista vanteista ja armeijassa hurjimmat jopa 18-tuumaisista, Amerikan pojat on melkein tuplanneet vannekoon aina 30 tuumaan. Tuuninkikokoontumisten lisäksi kaikenmaailman autonäyttelyitä tuntu löytyvän jokaisesta pikkukaupungistakin. Vanhoja Amerikan autoja on edelleen liikenteessä, joskaan ei samoissa määrin kuin Kuubassa. Itse osallistuttiin autoilukulttuuriin vuokraamalla muutamaksi päiväksi Amerikan Lada eli Chevrolet Camaro.

Lautalta riippumattoon

Lentonäytöksestä jatkettiin lautalle ja suunniteltiin uimapaikan etsintää iltapesua silmällä pitäen. Lautalla meille tuli juttelemaan mukavanoloinen heppu, Adam, joka oli erittäin vaikuttunut mein pyöristä. Kun Mirva kertoi seikkailusta Siperian vuoristossa vaihteettomalla pyörällä, kaveri polvistui palvomaan Mirvaa ja Crescenttiä. Kyseltiin lähialueen uimamahdollisuuksista ja saatiin kutsu tulla ottamaan suihkut parin kilometrin päässä oleville tiluksille, ja hienot oli tilukset ja kämppä. Pihaa kiersi ympäri dirttirata, ja talon sisältä löytyi elokuvastudiot ja biljardipöydät. Grilli laitettiin kuumaksi, Adamin naisystävä lähti kauppaan hakemaan virvokkeita ja Adam kokkaili meille reissun parhaat hampurilaiset. Työkseen mies rakentelee lentotukialuksia, mutta vapaa-aika menee purjelautaillessa, tai sitten vaan sisällä skeitaten ympäri biljardipöytää. Illan hämyssä ajettiin vuorotellen dirttirataa ympäri Adamin uudella hienolla hiilikuitupyörällä. 29-tuumaisilla renkailla ja yhdellä vaihteella varustettu pyörä oli kyllä tosi hauska ajaa. Tällainen pitää hommata itellekin. Kuten arvata saattaa, ei täältäkään enää lähdetty illalla jatkamaan matkaa. Dirttiradan keskeltä löytyi hengailupaikka riippumattoineen, ja jäätiinkin siihen yöksi. Hyvin nukutti mahtavan illan ja illallisen jälkeen riippumatoissa. Aamulla heräiltiin sitten siihen, kun Adam oli vielä kokkaillut meille loistavat aamupalat. Jäätiin vielä pakkailemaan kamoja, kun pariskunta lähti sukelluskurssille. Jossain vaiheessa iltaa meille selvisi, että miehen ikä on siinä viidenkympin paikkeilla. Tiedä sitten, onko tällä faktalla mitään virkaa tässä yhteydessä.

Kaatumalla kartanoon

Pitkän matkaa oltiin selvitty ilman ongelmia ja pyöräilykin sujui kuin vettä vaan. Alettiin sitten pelleilemään pyörillä tyhjällä maantiellä ja kuinkas ollakaan otettiin vähän liian läheistä kontaktia. Siinä Mirva heilahti sitten kyljelleen ja kyllä harmitti. Harmitti niin hemmetisti, että moisen hölmöilyn takia tuli äksidentti. Polvi, olkapää ja kyynerpää aukesi siinä rytäkässä. Satuttiin olemaan traileritalon läheisyydessä, joten mentiin kyselemään vettä sieltä haavojen pesuun. Ja melkoinen meininki oli tiluksilla. Täynnä ryönää olevalla takapihalla oli melkein koko perhe pyssyineen tähtäilemässä lähimetsikköön ja loput kiersi taloa mönkijällä rapa lentäen. Noin 30-vuotias nainen oli seurueesta ainut, joka pystyi meille tyypilliseen kommunikointiin, siis puhumaan ja katsomaan silmiin. Muu porukka olikin sitten suoraan Syvän joen banjonsoittokohtauksesta. Saatiin kuitenkin haavat pakettiin ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

Viikon päästä

Viikon päästä

Kuuman kostea ilmasto ja avohaavat eivät oikein sopineet telttailuun, joten päätettiin ottaa maksullinen majoitus seuraavaksi yöksi. Lähimmän kylän ainut motelli näytti hygieniatasoltaan siltä, ettei sekään sovi avohaavoille. Netistä löydettiin alueelta huippuarvostelut saanut Bed&Breakfast, johon suunnattiin kyselemään huoneita. Mies valitteli kiireitä ja keskeneräisiä projekteja, eikä ollut aluksi kovinkaan innokas majoittamaan meitä. Vaimokin oli matkoilla, joten aamupalaa ei olisi tarjolla. Mies kuitenkin lupasi järjestää meille yhden huoneen ilman aamupalaa 100 dollarin alennushintaan. Normaalihinta aamupalalla oli 115 dollaria. Kysyin sitten, että onkohan kaveri nyt ihan tosissaan? Kyseessä on BB-paikka, jossa normaalihinta on 115. Jos toinen kahdesta beestä pudotetaan pois, niin pitäisihän kaiken järjen mukaan hinnan vähintään puolittua. Tarjottiin 50 dollaria ja heppu soitti sitten toiselle BB-paikan pyörittäjälle ja lähti opastamaan meitä sinne.

Sitten tehtiinkin tyylikäs sisääntulo 1800-luvun kartanoon. Paineltiin pyöröportista sisään ja laitettiin pyörät jalalle. Crescentti ei ollut taaskaan ihan stabiili, vaan päätti käydä kyljelleen, ja tottakai kartanon hienosti hoidettujen kukkaistutusten päälle. Revittiin pyörä pystyyn ja jatkettiin peremmälle, mutta ei löydetty pyörille sopivaa seisontapaikkaa. Laitettiin ne sitten nojaamaan kaiteeseen poikittain kartanon portaiden eteen. Kun päästiin sisälle,  paikkaa pyörittävä 86-vuotias nainen laskeutui hitaasti ja arvokkaasti pyöreitä portaita alakerran aulaan . Nainen toivotteli meidät tervetulleeksi ja sanoi, että voidaan jättää pyörät siihen missä ne on. Sitten hän asteli kartanon portille, ja kävi mitään sanomatta pyörättämässä meidän väärinpäin pyörittämän ulkoportin oikeinpäin kiinni. Muita vieraita ei ollut, joten saatiin käyttöön koko yläkerta. Sängyissäkin oli oikein säädöt, joilla sai valita patjalle sopivan pehemysasteen. Olihan siinä vähän vaihtelua telttamajoituksiin verrattuna. Oltiin tehty diili 50 dollarista ilman aamupalaa, mutta nainen järjesti meille vielä samaan hintaan aamiaisen kaikilla herkuilla tarjoiltuna sata vuotta vanhasta astiastosta.

Vettä tupaan

Päätettiin jatkaa pari päivää haavojen parantelua ilmastoidussa olosuhteissa ja varattiin majoitus Home-Towne Suitesilta North Carolinan Greenvillestä. Saatiinkin hieno pikkukämppä omalla keittiöllä ja hyvänkokoisella kylppärillä. Haettiin läheisestä marketista hyvät eväät ja kokkailtiin iltapalat ennen nukkumaan käyntiä. Nukkumaanmenoa häiritsi kuitenkin veden lorina, joka alkoi kuulua koko ajan lähempää. Kertaalleen kävin jo kylppärin katsastamassa, eikä siellä olleet hanat auki. Uudella yrityksellä nukkumisesta ei tullut vieläkään mitään. Vesi kuulosti juoksevan kylppärin ja huoneen välisen seinän sisällä, ja siellä se juoksikin. Sitten alkoikin satamaan eteisessä. Yläkerrasta tuli vettä sen verran lahjakkaasti, että saatiin huoneeseen pienimuotoinen tulva. Ei muuta kun respaan ja uusi huone käytävän toiselta puolelta. Kamojen muutto uuteen kämppään meni yötöiksi. Huilaaminen jäi vähälle, joten päätettiin majoittua toinen yö samassa majapaikassa. Paikan johto oli yhteistyökykyistä, ja saatiin toinen yö maksutta. Välipäivä meni blogihommia päivitellessä ja Alaskan bushpeoplea telkkarista tuijottaen. Jenkkikanavilla on hieno tapa näyttää jotakin sarjaa koko päivä putkeen. Toisena iltana sattuikin sitten sellainen tapaus, että vettä alkoi tulla katosta läpi. Edellisen yönä kattoihin jäänyt vesi etsi ulospääsyä ja totta kai se löysi tiensä käytävän toiselle puolelle ja tietysti mein huoneeseen. Ei kai siinä muuta kun ryhtyä muuttopuuhiin. Kolmas huone Home-Towne suitesilta onneksi pysyi kuivana. Aamulla mentiin respan kautta ulos ja meinattiin ottaa ne vähätkin maksetut rahat takas jatkuvan muuttelun takia, mutta johtoa ei ollut paikalla. Sihteerin kanssa ei alettu neuvottelemaan, joten jätettiin rahat putkiremppaan ja kosteusvaurion kuivatteluun.

Labordayn kohtaaminen

Laborday-viikonloppuna ajeltiin Myrtle Beachillä ja yritettiin löytää sopivaa majoitusta. ”Great walk-in rates”, mainosti yksi hotelli valotaulullaan, ja mentiin kyselemään hintoja. Hinnat olivat tosiaan mahtavat, suorastaan valtavat: 360 dollaria/huone/yö. Kuulemma tänä viikonloppuna kaikki alueen hotellit tarjoaisivat huoneita samoilla hinnoilla. 3 päivää myöhemmin samalta alueelta sai samoja huoneita noin 30 dollarin hintaan. Hauskaa sikäli, kun meillä ei olisi ollut mitään tarvetta olla alueella juuri kyseisenä viikonloppuna, vaan sattumalta tultiin rannoille juuri ruuhka-aikaan. Jatkettiin matkaa läheiselle leirintäalueelle, joka myöskin osoittautui täydeksi. Yritettiin saada meille jonkinlaista nurmikon plänttiä, mutta ei se vaan käynyt. Kaikki paikat kun olivat varattuja. Ei meillä tosin ollut mitään tarvetta sähkö- tai vesipistokkeelle, mutta silti ei löydetty henkilökunnan kanssa yhteistä säveltä. Lähistöltä löytyi myös yksityinen leirintäalue, joka tosin juuri tänä viikonloppuna veloitti telttapaikoista noin 100 dollaria yöltä. Kiitos ei. Kun kerran kuitenkin leirintäalueella oltiin, niin päätettiin ottaa suihkut ennen telttapaikan etsimistä jostain lähialueen laittomilta telttailualueilta. Mirva jäi vahtimaan kamoja ja mie menin ekana suihkuun. Suihkusta tullessa Mirva seisoskeli yhdessä Jillin ja Rayn kanssa, joiden leiripaikalle meidät oli kutsuttu majoittumaan. Näppärää. Yhdelle paikalle sai laittaa matkailuvaunun lisäksi teltan ja pariskunnalla ei telttaa omasta takaa ollut. Mentiin telttapaikalle ja alettiin jutustelemaan pariskunnan kanssa, Ray ja Jill olivat itse rakentaneet kompaktin matkailuvaunun, ja heidän tavoitteena on tehdä  muutaman vuoden päästä noin seitsemän vuoden reissu ympäri Yhdysvaltoja aina etelästä Alaskaan asti. Kuulostaa hyvältä. Meidät on itse asiassa myös kutsuttu mukaan. Vietettiin yhdessä mukava ilta aina pitkälle yöhön saakka mielenkiintoisten keskustelujen merkeissä. Ray oli erittäin hyvin perillä maailman tapahtumista ja myös Suomesta. Pariskunta oli myös erittäin vaikuttunut meidän teltasta, koska se piti vettä. ”Se ei varmastikaan ole amerikkalainen teltta, jos se pitää vettä”, oli Rayn kommentti. Eikä se kyllä ollutkaan, vaan norjalainen.

Aamulla syötiin aamupalaa yhdessä ja jatkettiin edelliseltä illalta kesken jääneitä keskusteluja. Meillä oli edelleen niin hauskaa, että päätettiin majoittua vielä toinen yö samassa paikassa. Vietettiin aikaa yhdessä ja käytiin porukalla syömässä kaupungilla. Päivällä tutustuttiin amerikkalaiseen karavaanarikulttuuriin ja käytiin ihailemassa erilaisia menopelejä. Ensimmäistä kertaa päästiin käymään myös bussin kokoisessa matkailuautossa sisällä asti. Niissä riittää tilaa isommallekin porukalle ja yksityisyyttä lisää erilliset makuuhuoneet. Rayn ja Jillin matkailuvaunu sen sijaan oli hieman kompaktimpi, mutta hyvin sinne mahduttiin toisena iltana kaikki neljä vesisateelta turvaan. Vietettiin toinenkin hauska ilta ja syötiin toinenkin loistava aamiainen. Oli kyllä hienot kaksi päivää hauskassa seurassa.

 

-Lauri

Ja loppuun vielä satunnainen ötökkäkuva Food Lionin seinää kiipeävästä kaverista:

Ötötkkä

Ötötkkä