Kuuba vielä kerran

Pojat Trinidadissa

Pojat Trinidadissa

Kaduilla pauhaa kovalla tanssimusiikki, ja baareissa isännät istuksivat sikareita pössytellen. Ihmiset kävelevät rauhassa kaduilla. Kenelläkään ei ole kiire, paitsi ehkä ohi ajavalla Amerikan auton kuskilla. Mies kaahaa vieressä olevan tien penkereen reunalle ja koppaa kyytiin tien reunassa hetki sitten käsi ojossa olleet kaksi naista. Naiset maksavat matkastaan vain 10 paikallista rahaa eli n. 0,40 € ja matkaavat autolla toiselle puolelle kaupunkia. Samalla hinnalla kyytiin pääsee myös turisti, jos vain suinkin taskussa on paikallisten käyttämää valuuttaa (CUP).

Patonkikaupasta tuleva tuoksu huumaa kotimatkalaiset, ja moni pysähtyy patonkiluukulle ostamaan muutaman patongin. Luukun vieressä oleva nainen myy suomalaisille hedelmäpusseina tuttuja muovipusseja. Suurimmalla osalla leivän ostajista on mukana omat pussit, kassit tai jopa käsilaukku, jonne leipä upotetaan muun tavaran sekaan.

Vastaan tulee bicitaksi. Mies haluaa tarjota meille kierroksen kaupungilla. Yritetään selittää miehelle, että voitaisiin ottaa lapsille kyyti. Me aikuiset halutaan kuitenkin kävellä. Meidän espanjan kieli on ontuvaa. Mies hymyilee ja on valmis ottamaan meidät kaikki kyytiin. Hinta on meistä liikaa kahdelta lapselta. Koitetaan vielä hetki ja selitetään sama virsi myös toiselle kuskille. Emme pääse yhteisymmärrykseen. Meidän poppoo lähtee kävelemään eteenpäin. Toinen kuski seuraa meitä edelleen hieman hämmentyneenä ja huutelee ystävällisesti perään.

Vanhassa kaupungissa kävelemme kapeita värikkäiden talojen reunustamia katuja. Ilta on tuloillaan. Kujilla käy kuhina. Paikalliset matkaavat kohti kotejaan kädessään valtava määrä pieniä muovikasseja. Yksi on saatu yhdestä kaupasta, toinen toisesta ja niin edelleen. Kassien määrä on sama kuin esimerkiksi Amerikassa. Täällä ne vaan saadaan eri kaupoista. Kuulen takaa melkosen kovalla olevan musiikin. Takaa tulee vekotin, jonka perässä on kuin piippu, josta työntyy ulos valtava määrä valkoista savua. Ajoneuvo lähestyy ja lähden juoksemaan. Kyydissä olevat kaksi miestä saavuttavat minut ja tulevat vierelle. Samalla näkyvyys häviää. Olen kirjaimellisesti pilvessä. Koitan katsella ympärilleni, mut en saa bongattua yhtäkään hengenheimolaisistani. Ihmiset yskivät ja pitävät paidan helmaa suullaan. Kävelen nopeaan tahtiin kadun päähän, kunnes tajuan, että muu porukka on kääntynyt sivukujille. Jutteluissamme päädymme siihen, että kyseinen tapahtuma on malesialaista denguehyttysmyrkytystä vastaava toimenpide.

Autoja tarjolla

Autoja tarjolla

Kaupungin aukiolla on vielä mahdollisuus vuokrata kuski ja Amerikan auto kiertoajelulle. Eri väriset avoautot loistavat upeasti ilta-auringossa. Jaloissa tuntuu päivän kävely. Päätetään jatkaa matkaa casaan. Tarkastellaan casan pitäjän piirtämää karttaa ja suunnistetaan paikkaan, josta paluukyydin on tarkoitus lähteä. Seisotaan tien vieressä ja pidetään kättä vaakatasossa, kun risteyksestä painelee meitä kohti muutamia Amerikan autoja. Autot pysähtyvät jo ennen meitä, sillä paikalla on ruuhkaa. Ensimmäiset pääsevät kyytiin ensin. Sitten tulee meidän vuoro, mutta autoja ei enää ole. Jäädään odottelemaan seuraavia valoja ja samalla toistetaan toisillemme paperilla lukeva osoite. Kun upea, hyvin kunnossapidetty auto kaartaa meidän luokse, selviää, että ollaan menossa samaan suuntaan. Kyydissä on jo muutama muukin. Istahdetaan pehmeille superjousitetuille penkeille ja haistellaan ikkunoista sisään tuulen lailla kantautuvaa Havannan ilmaa. Matka kestää parikymmentä minuuttia. Kyytiläiset vaihtuvat matkalla moneen otteeseen. Edessä pelkääjän paikalla istuva mies rahastaa. Kyyti on vauhdikas, eikä autossa ole turvavöitä. Takapenkin matkalaiset nojaavat toisiinsa kaarteesta toiseen. Ei ole väliä, onko olkapää suomalaisen vai kuubalaisen. Takapenkille mahtuvat kaikki.

Auto jättää taakseen muutamat tutut sivukadut, kunnes rahastaja toteaa, että on meidän aika nousta pois. Avataan casan ulkoportti ja astellaan ovelle. Pimpotetaan ovikelloa, avainta meillä ei ole. Yläkerrassa omistajapariskunnan mies kiskaisee narua, ja alhaalla narun päähän viritetty lukko aukeaa. Astellaan portaita ylös ja meitä vastassa on iloinen casapariskunta. Vaihdetaan päivän kuulumiset casan pitäjien kanssa tuoreet mangomehulasilliset kourissa. Olipas taas mukava päivä.

Joko arvaatte, mikä on kuubalainen kuvasarja? Seuraavassa postauksessa on aika paketoida Kuuba budjetin ja kuvasarjan muodossa.

– Mirva

//Kuvat eivät kaikki liity tapaukseen. Lisänä myös muita tunnelmakuvia Kuuban matkalta.