Bussisekoilua

Rennosti reissaten, bussilla Creel – Chihuahua – El Paso – Los Angeles – San Diego

Creelin jälkeen matkattiin hienoissa maisemissa bussilla Chihuahuaan espanjaksi dubatun Frozenin viihdyttäessä matkalaisia. Näillä alueilla kasvatetaan sekä kannabista että oopiumia. Molempien kasvatusta ja valmiiden tuotteiden kauppaa pohjoiseen rajanaapuriin hallinnoi eri kartellit, jotka ovat käyneet paikoitellen koviakin taisteluita alueista. Nyt Chihuahuan alue on suhteellisen turvallinen. Jotain kuitenkin kertonee se, että lukuisilla tienvarren tarkastuspisteillä poliisiautot on varustettu lavalle asennetuilla konekivääreillä. Se on melko raskasta aseistusta siviiliväestöä vastaan, mutta ei vastapuolikaan ihan nuhteetonta sakkia ole. Yksittäisessä takavarikossa yhdeltä Meksikon lukuisista huumekartelleista kerättiin pois mm. 288 rynnäkkökivääriä, 287 käsikranaattia ja pari sinkoa. Wikipedian perusteella yhteenotoissa on vuodesta 2006 vuoteen 2012 kuollut virallisten tilastojen mukaan 60 000 ihmistä ja arvioitu todellinen uhriluku on jopa 120 000. Näistä jälkimmäinen on melkein puolet enemmän kuin suomalaisten tappiot talvi- ja jatkosodassa yhteensä. Isoja on luvut, löytyy taustalta sitten kehnoa päihdepolitiikkaa tai huonoa ulkopolitiikkaa.

Neliapila

Nykytietojen valossa Chihuahuan matkailua ei kuitenkaan tarvitse erityisemmin rajoittaa, kunhan ei lähde ominnokkine erämaita samoamaan. Tästä syystä myös oppaan ottaminen vaellukselle on hyvin suotavaa tai sitten on ainakin syytä selvittää alueet, joilla aikoo liikkua. Ajatus oli viettää aikaa hetki Chihuahuassa ja ottaa sieltä bussi Tijuanaan. Tijuanan maine on samoilla linjoilla kuin Chihuahuallakin, ja sitä kuvastaa hienosti Manu Chaon mainio laulu Welcome to Tijuana. Bussiruljanssia oltiin tekemässä, koska aikeissa oli jatkaa San Diegoon ja napata sieltä laivakyyti kohti Etelä-Amerikkaa.

Chihuahuan bussiasemalla päädyttiin tiskille, joka mainosti lippuja Los Angelesiin. Hämmentävää oli se, että liput olivat huomattavasti halvemmat kuin liput Tijuanaan. Ostettiin liput Losiin ja jäätiin muutamaksi tunniksi odottelemaan. Bussilastillinen mehikaaneja ja myö lähdettiin matkaan keskiyöllä.

Mökkejä

Hienot maisemat

Mirva taiteilee

Harmaita kiviä ja sinistä taivasta

Kivisiä kumpuja

Creelin maisemia

Jykevästi seisoo

Isoja tolppia

Huipulla

Jenkeissä on toistakymmentä miljoonaa laitonta siirtolaista, jotka tulevat maahan pääasiassa Meksikon kautta. Chihuahua-El Paso kokemuksen jälkeen tämä ei yhtään ihmetytä. Tiukasta rajatarkastuksesta tunnettu USA yllätti totaalisesti, sillä päädyttiin maahan ilman maahantuloleimaa, ilman passien lukua ja ilman mitään muutakaan papereiden tarkastusta. Luultiin päästyämme vasta tullin läpi ennen varsinaista passintarkastusta, mutta bussi jatkoikin suoraan El Pason keskustaan. Kas kummaa, että raja vuotaa.

Myöhästyttiin aamun jatkoyhteydestä, joten vietettiin päivä El Pasossa seuraavaa vapaata bussivuoroa odotellen. El Pasossa ei juuri englantia kuule. Muuan eläkeläismies tuli puhumaan meille, kun ollaan kuulemma ainuita englantia puhuvia juttukavereita kaupungissa. Käytiin ihailemassa kaupungin lukuisia vaatekauppoja, mutta valitettavasti hienoon 3000 euron stetsoniin ei budjetti taipunut. Päivä El Pasossa ei juurikaan poikennut päivästä El Mochiksessa. Kieli on samaa, samat valuutat kelpaa kioskilla, ihmiset näyttää samalta ja ruoka on samanlaista.

Ansaittu iso tee ja blogihommia

Paluu bussiasemalle olikin omanlaisensa elämys. Sinne kerääntyneet bussimatkustajat olivat kyllä erittäin hämärää porukkaa. Koko bussilastillisesta löytyi meidän lisäksi yksi intialaisperhe, joka ei käytöksellään tai ulkomuodollaan herättänyt erityistä huomiota. Mirvan takana istunut vajaa 2 metrinen ja reilu 100 kiloinen mies katsoi läppäriltä elokuvia kovaan ääneen nauren, paitsi silloin kun sattui saamaan paniikkikohtauksen ja alkoi kiskomaan Mirvan penkkiä hullunlailla. Sitten vaihdettiinkin paikat sen elämää nähneen ja allensa laskeneen herrasmiehen taakse, jonka lähelle ei alkuun haluttu hajuhaittojen takia istua. Seuraavan penkkirivin vieruskaverit kävivät rakentavaa keskustelua rynnäkkökiväärin kantamisesta julkisesti. Sitä ei kuulemma aina suvaita, mutta aselaukkua voi kantaa näyttävästi. Noin 40-vuotiaiden miesten keskustelu meni jotenkin näin: ”Haluatko olla valmiina zombien nousuun?”. ”Ei, haluan että ihmiset näkevät aseeni, jotta he tajuavat minun olevan valmis sotaan ja valmis vittu tappamaan!” Bussilaiturilla virkailija pysäytti jokaisen ja kyseli onko aseita mukana. Ai ei vai? No käydään nyt tavarat läpi kuitenkin. Meidät päästettiin ohi pintapuolisella tarkastuksella, mutta monen muun pakaasit ja paikat käytiin tarkkaan läpi. Kenties hyvä niin.

Texasin ja New Mexicon osavaltioiden rajalla bussi pysäytettiin, ja kyytiin astui rangerit tutkimaan paperit matkustajilta. Ajateltiin joutuvamme ongelmiin puuttuvien maahantuloleimojen takia, eikä asian selvittäminen keskellä yötä olisi kiinnostanut yhtään. Poistumisleimaa Jenkeissä ei ole tapana lyödä, joten passissa oli vain heinäkuun lopulla Kanadasta tullessa lyöty tuloleima. Tästä oli mennyt jo sallittu 90 päivän raja yli. Virkamies selasi ja selasi Mirvan passia ja antoi sen takaisin minkäänlaista Jenkkileimaa löytämättä. Miun passin kohdalla mies selasi ja tivasi leimaa. Sitten leima löytyi ja sain passin takaisin. Siitäkin huolimatta, että tämän käynnin leimaa ei ollut, ja löytyneen leiman päiväys oli ummessa.

Bussin värikkäästä seurueesta huolimatta matka sujui pääasiassa rauhallisesti. Vain yksi palava rekka keskeytti matkanteon yöllä ja sen takia oltiin pari tuntia myöhässä Losissa. Los Angelesin bussiasemalla ruuan tilaaminen englanniksi ei onnistunut, mutta auttavalla espanjalla saatiin tilattua enpanadat ja quesedillat. Siinä sitä Losissa ihmeteltiin, että tulipahan taas suunnitelmat muutettua lennosta. Puolitoista vuorokautta aikaisemmin oltiin suunniteltu menevämme Chiahuahaan sandaaliostoksille, mutta täällä sitä jonotettiin lippuluukulla jatkoyhteyttä San Diegoon.

– Lauri

Intiaanin iso auto

Tiukasti kiinni

Mökkimaisemia

Lisää asumuksia

Metsätiellä

Hienot kottarit

Inkkarikoira

// Blogitekstin kuvat eivät liity tapaukseen. Sattumoisin pidettiin kamera koko reissun ajan laukussa, eikä näin ollen yhtäkään kuvaa tullu bussireissusta otettua. Saattekin nautiskella nyt Meksikon Raramuri-intiaani tourilla oletuista kuvista. Meille toursin piti ihan ihka oikea Raramuri- eli Tarahumara-intiaani. Intiaanien meininki Creelissä vaikutti melko samanlaiselta kuin suomalaisten meno kesämökeillä: päivät vietetään luonnon helmassa äitimaasta nautiskellen, työt tehdään rauhassa ja ajan kanssa eikä liikaa hoppuilla. Talot lämmitetään puulla ja asumuksissakin on suomalaisten kesämökkien kanssa samankaltaisuutta. Ainoa ero vaan on, että iso osa intiaaneista elää näissä mökeissä myös talvella.