Patagonian liftausloki
Ushuaian vuoria
Kun tuhlaa rahat risteilyllä, on syytä olla jatkosuunnitelmissa luova. Päätettiin siis suunnata kohti pohjoista liftaamalla.
Ennen liftaamista majoituttiin kuitenkin ihanan Ilen luona Ushuaiassa. Viestiteltiin Ilen kanssa jo ennen risteilyreissua couchsurfingin kautta ja sovittiin treffit risteilyn jälkeen. Ajatuksena oli majoittua pari päivää naisen kämpillä. Ensimmäisenä päivän oltiin risteilystä niin väsyneitä, että kaupungin yöhön tutustuminen jäi väliin. Se ei onneksi haitannut, sillä meidän pari päivää venähti viideksi. Käytiin yhdessä tutustumassa lähialueen nähtävyyksiin ja vietettiin monta hauskaa iltaa Ilen ja hänen kavereiden kanssa illanistujaisten merkeissä. Etelämantereen reissulta mukaan tarttuneille vinkkupulloillekin löytyi käyttöä, kun hostimme synttäreitä vietettiin juuri kyseisellä viikolla. Meille hieman yllättäen tupa täyttyikin sukulaisista, jotka saapuivat juhlimaan sankarin vielä ollessa suihkussa. Tähän yllätykseen löytyi onneksi viinipullot, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut meidänkään juhliin ”saapua”.
Lunta satoi oikein kunnolla, kun meidän oli määrä aloittaa liftaus. Ilekin oli asiasta ihmeissään, sillä täällä piti olla kesä nyt. Tien aukiolosta lumisateen takia ei ollut täyttä varmuutta, joten se varmistettiin soittamalla asiasta vastaavalle viranomaiselle. Tie oli auki, joten voitiin aloittaa liftausurakka kohti pohjoista. Alku olikin oikein sujuva. Ile heitti meidät Ushuaian porteille, jonne jäätiin odottamaan ensimmäistä kyytiä. Yöllä ja aamulla satanut lumi oli kerääntynyt portin päälle ja sattui tulemaan alas juuri sopivasti Mirvan niskaan. Ensimmäisiltä autoilijoilta ei kyytiä saatu, mutta hauskaa heillä näytti olevan.
Päätettiin pitää lokikirjaa liftauksesta ja se menee kokonaisuudessaan näin:
10.12.
9:10 Ushuaian portilla
9:27 Ensimmäinen kyyti
9:33 Odottelua kolaripaikalla Ushuaian lähistöllä
11:33 Rio Grandessa
12:30 Jatkokyyti kaivostyöläisten pikkubussissa (ei ehditty edes aloittamaan liftaamista)
13:35 Argentiinan rajalla
14:10 Scanian koppiin
17:03 Saapuminen lauttasatamaan
17:07 Jatkokyyti prätkäfirman pick-upissa
Ja tässä tuleekin liftaamisen ihmeellisin osuus: kolmella ensimmäisellä kyydillä tultiin noin 450 kilometriä 8 tunnin aikana, kun taas neljännellä kyydillä matkattiinkin sitten 3500 kilometriä pitkin Argentiinaa ja Chileä.
Neljännen menopelin kuski oli meksikolainen Hugo, joka oli kuskaamassa prätkäsafarifirman pyöriä takaisin Chileen. Hypättiin Hugon kyytiin ja lähdettiin suuntamaan kohti Puerto Natalesia. Sinne ei tosin päästy, sillä matkalla oli kolme bensa-asemaa pois pelistä ja jouduttiin ajamaan tankille Punta Arenasiin. Jäätiin sinne yöksi ja jaettiin yksi kolmen hengen huone. Seuraavana päivänä jatkettiin Hugon kyydillä edelleen ja jäätiin rajalle jumiin. Meiltä oli jo passit leimattu, mutta yhden moottoripyörän papereista oli mennyt päiväys umpeen. Kun matka ei jatkunutkaan, leimasi rajamiehet meidät takaisin Chilen puolelle. Se olikin lyhyt visiitti ei kenenkään maalla. Uusia papereita odoteltiinkin rajan tuntumassa hotellissa. Meillä ei ollut mikään kiire ja suunta kuljettajan kanssa oli kuitenkin sama, joten jäätiin odottelemaan paperitöiden valmistumista.
Hugo oli innoissaan työstään ja juttukavereista, joten matka sujui hyvin tarinoita ja ajatuksia vaihtaen. Entinen kaivosinsinööri oli lopettanut hommat maan alla ja alkanut miettimään, että mitä sitä haluaisi elämässään tehdä. Hetken asiaa pohdittuaan Hugo oli tullut siihen tulokseen, että jos rahaa olisi mielinmäärin hän seikkailisi ympäri maailmaa moottoripyörällä. Siispä hän päätti laittaa australialaiselle prätkäsafarifirmalle mailia ja nyt ohjastaa työkseen safareita. Firmalla on reissuja Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja yksi yli sata päivää kestävä safari Euroopasta syvälle Siperiaan ja takaisin.
Reittimme kulki pitkin Argentiinan legendaarista Andien reunustavaa tietä nimeltään Ruta 40. Jälleen kerran maisemat olivat mahtavia ja masto vaihteli kuivasta aavikosta lumihuippuisiin Andeihin. Matkalla riitti myös pampaa silmänkantamattomiin ja alpakan sukuiset guanacot hyppeli kevyesti karjafarmien piikkilanka-aitojen yli. Matkalla ohitettiin Puerto Natales, joka toimii usein lähtöpisteenä Torres del Painen luonnonpuistoon. Keli ei oikein meitä suosinut, joten päätettiin sivuttaa tällä kertaa kyseinen puisto ja jatkettiin matkaa Hugon kyydillä.
Kun oltiin vihdoin päästy rajan yli jatkettiin El Calafateen, jossa meillä jäi aikaa tutustua kaupunkiin aikaisen saapumisen ansiosta. Pyörittiin ympäri pitäjää ja käytiin illallisella varmaankin kaupungin kalleimmassa ravintolassa. Idea ei tosin tullut meiltä, vaan Hugon matkalla tapaamilta espanjalaisilta prätkäturisteilta. Siinä vaiheessa kun kaksi liikennelentäjää kauhistelee hintoja, niin epäiltiin paikan sopivuutta meidän reissukassalle. Onneksi suomalaiseen hintatasoon suhteutettena ei se niin pahalta tuntunut. Syötiin todella maukkaat ja hartaudella savipoteissa kypsytetyt perinteiset liharuuat ja lisukkeena hyvää tuoretta leipää.
El Calafate on tunnettu läheisestä Perito Morenon jäätiköstään. Lisäksi El Calafatesta on myös hyvät yhteydet retkelijöiden mekkana tunnettuun El Chaltenin kylään. El Chalteniin menoa harkittiin pitkään, mutta päädyttiin kuitenkin jatkamaan matkaa kolmestakin eri syystä. Oltiin juuri tultu Etelämantereelta ja nähty jäätikköä, lumisia vuoria ja kylmää, joten jatkaminen kohti pohjoista houkutteli. Toisekseen sääennusteet lupailivat sateita ja kolmanneksi meillä oli erittäin toimiva kuljetus jatkamassa pohjoista kohti. El Chaltenin risteyksessä meinattiin kyllä hypätä kyydistä, mutta hieman haikeana jatkettiin matkaa. Onneksi tänne pääsee uudestaan, jos rupeaa oikein mieli tekemään.
Saaristolaiselämää Barilochen lähistöllä
Matkalle sattui myös yksi maailman parhaiten säilyneistä luolamaalausalueista, Gueva de las Manos. Paikalla käyneet metsästäjät ovat jättäneet käden jälkensä kallioon, joka on suojassa sateelta ja auringonpaisteelta. Kuivassa ilmassa ja suojaisessa paikassa maalaukset ovat säilyneet hämmästyttävän kirkkaina yli 9000 vuoden ajan. Mielenkiintoista on ajatella, että käsiä seinään maalanneet ihmiset ovat täsmälleen samaa lajia meikäläisten kanssa. Kulttuuri on vain on ollut hieman erilainen.
Ruta 40 on tunnettu tuulestaan, eikä ihme. Välillä tuuli niin kovaa, ettei meinannut pystyssä pysyä. San Sebastianin rajalla liftiä odotellessa tuuli niin kovaa, että valokuvaamisen aikana kuvaaja heilahti ja kuvattavana oleva Mirva siirtyi kaksi metriä sivuun tukiaskeleita hakien. Tuulta vasten pystyi hyvin olemaan pienessä takanojassa kyytiä odotellessa. Siinä missä meidän piti jäädä oottelemaan rajalle paperitöitä, oli saksalainen pyöräilijä jäänyt samaan paikkaan tuulen takia jumiin.
Hugon matkassa kuljettu liftaus alkoi lähestyä päätöstään Chilen Puconissa. Täällä oli firman päämaja ja tähän loppuisi meidän yhteinen matka. Majoituttiin firman varaamassa mökissä ja retkeiltiin lähialueella. Lähialuetta tutkiessa löydettiin sattumalta ihan oikea suomalainen sauna, joka käytiin tietysti varaamassa. Chileläisen pariskunnan poika oli nainut suomalaisen vaimon, ja sitä kautta Puconiin oli päätynyt kunnon kiuas ja ihan oikea sauna. Koska Hugo oli kuljettanut meitä koko matkan tänne asti, päätettiin vastalahjaksi tarjota suomalainen saunakokemus meidän ansioituneelle kuskille. Oli siinä meksikolainen vähän ihmeissään, kun nykästiin vaatteet pois ja sanottiin, että nyt löylyihin. Hetkessä heppu pääsi kuitenkin jyvälle saunomisesta ja käytiin ottamassa monet löylyt välillä vilvoitellen pihalla saunakaljojen kera. Saunominen sujui niin mallikkaasti, että aika venähti vähän yli ja Hugo oli myöhässä asiakkaan kanssa sovitulta illalliselta.
Saunakokemus ei ollut ilmeisesti liian järkyttävä, sillä seuraavana päivänä matkattiin vielä porukalla Santiagoon. Santiagossa illallistettiin yhdessä viimeistä kertaa. Noin 3500 kilometriä yhdentoista päivän aikana oltiin matkattu yhdessä ja nyt oli vihdoin aika lähteä eri suuntiin. Hugo jäi Santiagoon huollattamaan autoa ja yhtä pyöristä, ja meille taas oli tullut aika ottaa bussi pohjoista kohti. Liftauswikin mukaan liftaaminen Etelä-Argentiinassa on vaikeaa, mutta pohjoisessa vastaavasti huomattavasti etelää helpompaa. Noin 50 minuutin yhteenlasketulla odotusajalla edettiin vajaat 4000 kilometriä, joten jäätiin ihmettelemään kyllä sitä, että kuinka helppoa pohjoisen Argentiinan liftareilla onkaan.
-Lauri
