Risteillen Amazonilla
Keinutaan
La Pazin vuoristomaisemat vaihtuivat kertaheitolla, kun siirryttiin Amatsonin alueelle. Cobijan lentokenttä teki heti vaikutuksen tyylillään. Katto oli täynnä parin sentin mittaisia muurahaisia, ja lentokentän lähtö- ja tuloterminaali mahtui yhteen valokuvaan. Välissä oleva aaltopeltiseinä erotti puolet toisistaan. Heti alkuun tuli selväksi, että ötököitä Amatsonin alueella riittää joka paikassa. Hyönteiset muodostavatkin ylivoimaisen enemmistön alueen eläimistöstä lukumäärällisesti, lajimäärällisesti ja kiloissakin mitattuna. Niitä on kaikkialla, mutta ei niistä suurempaa harmia onneksi yleisesti ottaen ole.
Porto Velho oli Wikitravelin mukaan todella ankea paikka ja yksi Brasilian vaarallisimmista kaupungeista. Tulopäivänä vietettiin aikaa paikallisella torilla ja lauttaa odotellessa käytettiin kaupungissa pyörimiseen myös muutama päivä. Mietittiin paikan päällä, että ollaankohan varmasti samassa kaupungissa. Kyseessä on leppoisanoloinen pikkukaupunki, jossa ei kyllä ollut minkäänlaista vaaran tuntua ilmassa.
Amatsonilainen jokilautta kulkee milloin kulkee lipunmyyjästä riippuen. Sama laiva voi lähteä tiistaina tai keskiviikkona ja olla perillä lauantaina tai sunnuntaina. Kun viimein saatiin ostettua liput satama-alueen mukavilta lipunmyyjiltä, saatiin meidän lippuihin eri lähtöajat. Kun kysyttiin asiaa, lippuihin korjattiin sama lähtöaika. Neljän yön matka täysihoidolla riippumattoluokassa riippumattoineen maksoi kahdelta hengeltä 400 paikallista eli vajaat sata euroa. Riiippumatot käytiin ripustamassa laivan parhaille paikoille jo kaksi päivää ennen lähtöä. Tässä vaiheessa laivalla oli jo yksi pariskunta odottelemassa lähtöä, ja he lupasivat katsoa meidänkin kamojen perään. Ei tosin jätetty laivalle muuta kuin riippumatot ja vähän juomista. Netissä oli varoiteltu kamojen häviämisestä laivalla ja vähän huolestutti ottaa läppäri ja kamerat kyytiin. Minkäänlaisia säilytystiloja tavaroille ei ollut, vaan ne jätettiin yöksi kannelle oman riippumattopaikan viereen. Ekana yönä yritettiin nukkua arvotavaroiden kanssa, mutta ensimmäisen kokemuksen jälkeen elektroniikka sai yöpyä samassa läjässä muiden tavaroiden kanssa.
Meidän yllätykseksi laiva ei pysähtynyt kertaakaan Porto Velhon ja Manauksen välillä, vaan kyytiläiset siirrettiin maihin laivan perässä hinattavalla moottoriveneellä. Lonely Planet ei suosittele syömään näiden alusten ruokia ollenkaan. Todellisuudessa Amatsonin laivamatkustajan ehdottomasti tärkein ohje ja muistisääntö on muistaa Molho. Molho on Portugalissa ja Brasiliassa yleistä maistuvaa soossia. Laivan ruoka oli ihan kelvollista, mutta päivittäin samaa kaavaa toistavaa. Suurin muutos ruuassa oli kanan vaihtuminen nautaan tai toisinpäin. Yksi parinkymmenen sentin hintainen Molho-purkki olisi nostanut tason kelvollisesta loistavaksi, mutta valitettavasti meiltä jäi kokemuksen puutteessa Molho matkasta. Muista Molho!
Laiva kun oli niin iso, niin vasta toisena päivänä löydettiin baari. Koska kolmekymppiset oli lähestymässä, juhlistettiin asiaa vähän ennakkoon takakannen terassilla. Laivassa on kolme kerrosta, ja mukavin matkustuspaikka on toisen kerroksen keulaosissa. Alakerros on rahtitilaa ja yläkerrassa on möykkäävä baari. Keskikerroksen takaosista taas löytyy ruokailutila ja vessat. Laivan vessat yllättivät siisteydellään, ja matkustajatkin olivat siistiä porukkaa. Lähes kaikki kävivät suihkussa vähintään kahdesti päivässä.
Laivamatkustaminen on Amatsonin alueen liikkumismuodoista hauskin, hitain ja halvin. Varmaan osakseen tästä johtuen muista matkustajista ei löytynyt kielitaitoista porukkaa. Jälleen kerran tuli todettua se, että elekielellä pärjää pitkälle jos vain yritystä löytyy molemmilta puolilta. Juteltiin vieruskavereiden kanssa iltaisin pitkät tovit suomen ja portugalin yhdistelmällä ja tultiin hyvin juttuun. Syömässä ja baarissa käytiin porukalla, ja juttu sen kun kulki. Illallisen jälkeen oli kahvitarjoilut. Oltaisiin jätetty mielellään tässä vaiheessa todella sokerinen kahvi juomatta, mutta vieruskaverit pitivät huolta, että meillekin saatiin kupilliset kahvia. Iltajuomat lipiteltiin aina juuri ennen valojen sammuttamista ja nukkumaankäyntiä.
Riippumatossa nukkuminen käy helpoiten hieman kulmittaisessa asennossa, jolloin vartalo asettuu lähes vaakasuoraan. Alkuillasta nukkuminen oli vähän hikistä hommaa, mutta puolen yön jälkeen kuumuus vaihtui jo viileyteen ja piti vetää peittoa päälle. Lähes jokaisena päivänä vettä tuli jossain vaiheessa, ja kerran yöllä piti nousta tiputtamaan sivupressut alas sateen suojaksi. Aivan etummaisena ei kannata matkustaa, sillä edestä viistossa tuleva vesisade pääsee suoraan riippumattoon asti. Tämän saivat huomata yhtenä yönä meidän vieruskaverit, jotka yön pimeydessä askartelivat ylimääräisiä sadesuojia jätesäkeistä.
Liian kireällä aikataululla tällaista paattia ei kannata ottaa. Meille mainostettu kolmen päivän reissu venähtikin neljäpäiväiseksi tai sitten se oli sitä jo suunnitelman mukaan alunperin. Manaukseen saavuttiin kuitenkin juuri sopivasti miun kolmekymppisten kunniaksi aamuneljältä. Koska aikaa oli, päätettiin siirtyä kävellen kaupungin toisella puolella olevalle hotellille. Matkalla hotellille löydettiin auki oleva terassi, jolla oli porukkaa jo istumassa. Ehkä hieman yllättävää löytää aamukuuden jälkeen auki oleva terassi, mutta liityttiin joukkoon juhlimaan. Ensimmäisten juomien jälkeen tilattiin toiset juomat kanistereita kantavalta pojalta. Sisällöstä ei ollut tietoa, mutta juomia poika näytti tarjoilevan. Ainakin kauempaa katsottuna se näytti siltä, mutta todellisuudessa ostettiinkin kaksi mukillista kanakeittoa. Ei sekään mikään huono vaihtoehto ollut. Istuttiin iltaa, eikun aamua terassilla kaljan ja kanakeiton kera. Ei mikään huono tapa aloittaa syntymäpäivän viettoa.
Saman päivänä jatkettiin juhlia vielä katukarnevaalien hulinoissa. Ajateltiin mennä illalla syömään vähän hienommin, mutta matkalla törmättiin sattumalta katujuhliin. Tehtiin uusi toimintasuunnitelma ja käytiin kämpillä. Jätettiin lompakot ja muu arvotavara kameraa lukuun ottamatta kämpille ja lähdettiin kansan sekaan sambaamaan. Katukarkelot olivatkin paljon sopivampi paikka meikäläisen kolmekymppisille kuin oopperatalon viereinen kaupungin fiinein ravintola. Käytiin kyllä pari päiväää myöhemmin samassa ravintolassa syömässä tosi hyvät kalaruuat. Ribsejä on tullut syötyä ennenkin, muttei ikinä ennen kalan ribsejä. Hyviä nekin on.
-Lauri
