Sademetsässä

Perhostekniikkaa Amatsonilla

Perhostekniikkaa Amatsonilla

Pitkä kapea paatti lipuu hiljaa pitkin mutaisen väristä jokea. Kyydissä on malttamattomia matkalaisia. Edessä on selviytymisreissu Amatsonille. Joki on kapea ja vene mutkittelee ohi simppeleiden asumusten, jotka sijaitsevat pitkien portaiden päässä kukkuloilla. Vaikka tällä hetkellä laiturille on talon ovelta pitkä matka, sadekaudella veneen kyytiin pääsee kotirappusilta. Ero vedenkorkeudessa eri vuodenaikoina voi olla jopa kymmeniä metrejä.

Meidän Amatsonin retkeen kuului lukuisia aktiviteetteja vaelluksista piraijakalastuksen kautta jalkapallo-otteluun. Ensimmäisenä vuorossa oli piraijakalastus. Syöttinä käytettiin kanan paloja, jotka näyttivätkin uppoavan kyseisiin kavereihin paremmin kuin hyvin. Kalastajana oli pakko olla tarkkana. Muuten syötti karkasi parempiin suihin, eikä itselle jäänyt mitään. Piraijat kun tykkää olla nopeita näykkijiä.

Kalassa

Kalassa

Mutta saatiin me vähän saalistakin. Piraijoita on alueella neljää lajia. Niistä saatiin pyydystettyä kahta erilaista. Kalastusohjeikseen kuului, ettei liian pieniä sinttejä saa kalastaa. Kun sitten koukkuun kävi oikeankokoinen kalaparka, tuli samalla rikottua näkemys piraijoista. Nuo vajaa 10 cm kalat kun olivat isoja. Jotenkin tuntuu, että kaikissa luontodokumenteissa piraijat on aina valtavia ja kulkee isoissa parvissa.

Parina päivänä päästiin lähialueen veneretkien lisäksi myös katselemaan itse viidakkoa. Viidakkoveitset käsissään miehet raivas meille naisille tietä. Matkalle sattui jos jonkinlaisia puita, hyönteisiä ja lintuja. Ilmankosteus oli ihan omaa luokkaansa, eikä hyttyspistoiltakaan voinu välttyä. Maisteltiin matkan varrella niin parapähkinöitä kuin myös kookostoukkia. Kyllä on parapähkinässä melkosen eri maku tuoreena ja kuivattuna. Eikä oo muuten helppo homma saada parapähkinöitä siihen muotoon, missä me ollaan totuttu ne näkemään. Toisaalta eiköhän siihenkin jo jonkin sortin masiinat oo olemassa.

Yön pimeydessä, kuutamon valossa hypättiin veneeseen ja pyydystettiin kaimaani, joka kyllä pian pienen tutkimisen jälkeen päästettiin takas vapauteen. Oli melkosta katsella fikkarin valossa kyseisten elukoiden loistavia silmiä vesiruohikossa.

Viidakossa vietetyn yön jälkeen päästiin vielä viimeiseksi majoittumaan paikallisen perheen luo. Vietiin iltapäivällä majoituskamat perheen kämpille, kun huomattiin, että sieltä olikin jo porukka lähtenyt paikalliseen jalkapallo-otteluun. Ei muuta ku kamat maihin, meidän porukka takas veneeseen ja kohti jalkapallopeliä. Venepaikat oli melko varattuja kyseisellä alueella, mutta meidän superopas Jeanet kyllä löys meidänkin paatille oman paikan, ihan koululaisveneen vierestä. Jalkapallo-otteluun oli kerääntyny koko lähialueen asukit. Tarjolla oli kaikenlaista purtavaa ja juotavaa. Pelaaminenkin vaikutti melkosen ammattimaiselta, ainakin meidän porukassa olevan aussi jalkapalloilijan mukaan. Kun saatiin kuumasta auringosta taas hetkeksi tarpeeksi ja ottelukin alkoi jo olla loppusuoralla, päätettiin perheen kera lähteä kämpille valmistamaan illallista. Tosin jos ihan tarkkoja ollaan, perheen isä jäi kuitenkin vielä paikan päälle ja totesi, että tulee perästä jonkun muun kyydillä.

Perheeseen kuului äiti, isä ja seitsemän lasta, joista neljä asuivat vielä kotona. Pienin oli muutaman vuoden ja melkonen tapaus. Ensimmäisenä iltana illallista tehdessä äiti meinas saada sormilleen, kun pieni vintiö oli löytänyt ison viidakkoveitsen ja tuli hakkaamaan sillä naisen vieressä olevaa pöytää. Nainen ei välittänyt ollenkaan, mutta meikäläinen vieressä meinas saada slaagin. Vaan taispa lapsilla jonkun verran tosiaan olla jo kokemusta muutenkin veitsistä. Perheen pieni tyttö kun kuori meille isolla veitsellä pähkinöitä ihan itekseen.

Lapset pesi pyykkiä, autto ruuanlaitossa ja kantoi vettä laiturilta aina asunnoille saakka. Kyllä oli homma selkeästi hallussa. Laiturilla kaikki kolme pienintä vietti aikaa ihan keskenään. Vanhin tais olla viis vuotta, eikä kyseinen poikakaan osannu uida. Siellä ne kuitenkin polski, styroksipala käsien alla. Pieninkin olisi kovasti halunnut, mutta isosisko ja -veli piti pientä laiturilla sen verran, mitä uinniltaan kerkes. Samaan aikaan äiti hoiteli hommia kukkulan päällä.

Oltiin viritelty riippukeinut ruokatilojen viereisen mökin rakenteisiin, kun perheen äiti tuli sanomaan, että ne kannattais siirtää päärakennuksen sisään. Muuten pihalla olevat siat saattaa häiritä meitä yön pimeinä tunteina. No, kyllä ne meitä pääs haastamaan jo illallisen aikana. Ei ollu nimittäin kerta eikä ensimmäinen, kun sika yllätti ja pyyhkäs ittensä mun selkään tai jalkoihin, siis ruokapöydässä! Välillä pöydälle hyppäs kissa ja jalkojen tyvessä haukku koira. Vaan kyllä sai elukat kyytiä oikeen olan takaa niin lapsilta kuin myös aikuisilta, kun sille päälle omistajat sattuivat.

Iltavalossa

Iltavalossa

Maastossa oli myös paljon valtavankokoisia sammakoita. Ensimmäinen kohtaaminen oli ulkohuussissa, kun melkein tallasin yhden päälle. Myöhemmin sain myös kokea melkosen yllätyksen, kun perheen poika ajoi yhden jättiläissamakon mun jalkoihin, ja siitähän se sitten mukavasti hyppäsi kohti minnuu. Huhhuh, että säikähdin. Ja pojallahan oli hauskaa, tottakai.

Yömyöhällä pienin kaveri oli jo nukkumassa ja vanhemmatkin lapset jo menossa uinumaan. Perheen äiti ja vanhin sisko olivat kuitenkin huolissaan isästä, joka ei vieläkään ollut saapunut kotiin. Siispä äiti ja tytär ottivat alleen meidän veneen ja lähtivät hakemaan isää yön riennoista. Sillä reissulla olikin sitten kestoa. Me mentiin jo pehkuihin ja kerettiin juuri nukahtaa, kun perheen pikkuinen alkoi viereisessä majassa itkeä. Sitä itkua jatkuikin sitten jonkin aikaa, aina siihen saakka että perheen puuttuvat matkalaiset saapuivat takaisin. Siitä kukko herättikin meidät sitten muutaman tunnin päästä, mutta sikojen häirinnältä vältyttiin. Unet jäivät siis tänä yönä melko vähäisiksi, mutta kokemus sinänsä oli korvaamaton.

Meidän opas Jeanet

Meidän opas Jeanet

Aamulla syötiin vielä yhdessä koko konkkaronkka aamupalaa. Isäkin selvisi vällyjen välistä meidän seuraksi. Tosin ihan loppuhetkiksi. Siinä heitettiin sitten heipat ja lähdettiin katsomaan, mistä kumi tulee. Viidakosta löytyi nimittäin kumipuu, josta tehtiin tottakai kokeilukortsu. Eikä se ollut mansikka- eikä suklaakortsu, vaan ihan ekologinen aito savunhajuinen. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Palataan pian.

-Mirva