Historian havinaa

Gondarin kylpylässä

Gondarin kylpylässä

Etiopia on kyllä siitä hieno paikka, että täältä löytää historian havinaa. Addis Abeban melskeestä jatkettiin korkeatasoisella bussilla maan entiseen pääkaupunkiin, aatelisten Gondariin. Gondar tai Gonder tai ehkä jopa ihan joku muu, etiopialaisilla kaupungeilla on monia nimiä. Vietettiin upeassa kaupungissa muutama päivä ja harmiteltiin, ettei aikaa ollut enempää. Kaupungissa olisi riittänyt nähtävää, ja ennen kaikkea tunnelma vaikutti olevan kohdillaan. Siis jos nyt jätetään härvääjät pois laskuista. Gonderissa heitä nimittäin riitti, enemmän kuin tarpeeksi.

On harmittavaa olla ilkeä ja inhottava, mutta kaverit olivat niin sinnikkäitä, että ilman sitä heistä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta päästä eroon. Perinteisestihän tilanne oli se, että heti jos pyöri vähääkään paikallaan tai katseli kartaa tai ehkä vaan käveli eteenpäin, sai ympärilleen muutaman tyypin, joista kaikki olivat kovin halukkaita kyselemään tarvitaanko apua. Sanottiin sitten tarvitsevamme sitä tai ei, sitä aina sai. Hyvä sinänsä, mutta kun seuraavaksi tyypit on käsi ojossa, fiilis on vähän tylsä. Eikä siinä, mielelläänhän sitä palveluksista jotain maksaakin, mutta kun kyseessä on ihan vaan tien näyttäminen, ja sen jälkeen vain roikutaan perässä. Tyypillinen tapa oli myös ”olla kaveri” ja kun tiet olivat erkanemassa, pojat tarvitsivat rahaa koulukirjoihin. ”Jos yhden kirjan voisitte maksaa, se maksaa näin ja näin paljon.” Tyttöjähän ei juuri härvääjien hommissa näy.

Askelmia

Askelmia

Gondarin perusti keisari Fasilidas 1600-luvulla, josta (1636) lähtien kaupunki toimi pääkaupunkina aina vuoteen 1855 saakka. Fasil Ghebbi, tuo Fasilidaksen rakennuttama linnoitus onkin nykyään yksi Etiopian tunnetuimmista nähtävyyksistä, eikä suotta. Alue on valtavankokoinen ja siellä on niin suuri määrä rakennusraunioita, että tässä on jo selkeää kilpailua Rooman kanssa. Nykyään alue on myös UNESCOn listaama suojelukohde.

Yleiskuva

Yleiskuva

Vaikka linnoja on tullut maailmalla nähtyä enemmänkin, tässä Royal Emperorinakin tunnetussa linnoituksessa oli jotain hyvin salaperäistä ja mahtipontista. Ensinnäkin, kuinka monessa paikassa pääsee kerralla tarkastelemaan tusinallista linnoja ja muita rakennuksia? Toiseksi, linnat olivat hyvässä kunnossa, joten pelkkiin raunioihin ei tarvinnut tyytyä.

Meidän vierailupäivämme oli mukavan lämmin ja intiimi. Lisäksemme 70 000 neliömetrin alueella oli muutama muukin turisti, mutta saatiin kuitenkin pääosin tarkastella aluetta omalla tahdilla ja ilman ihmismelua. Linnoitusalue oli kerrassaan upea! Kiinan muurilla nukkumisen sijaan oltiin Gondarissa koko ajan ihan hereillä, ja entisaikaan palaaminen unen sijaan hoidettiin mietiskelemällä maailman menoa linnan isoilla ikkunalaudoilla. Ehkä sitä on muutama muukin ihminen vuosisatojen aikana tehnyt. On jokseenkin hankala hahmottaa, millaista elämä kyseisissä linnoissa on aikanaan ollut. Täällähän ovat käyskennelleet Fasilidas itse, mutta myös hänen seuraajansa. Itse asiassa Addiksessa, museossa, päästiin katsastelemaan myös kuninkaallista vessaa. Liittyykö tämä nyt näihin linnoihin sitten millään tavalla, oikeastaan samapa tuo. Sanotaanko kuitenkin niin, että olipahan veskillä kokoa! Gondarissa vessan paikkaa ei voinut oikein hahmottaa. Liekö siellä edes koskaan ollut sellaista.

Mietiskelemässä

Mietiskelemässä

Gondar on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Linnoitusaluella viettää mielellään koko päivän. Varsinkin, jos hetkeksi istahtaa paikallisoppaiden kanssa kahville linnoitusalueen reunamalle, on luvassa hyvää ja mukavaa seuraa ja paljon uutta informaatiota. Linnoista jokainen on myös omanlaisensa. Alueella kun on käyskennellyt hyvinkin erilaista porukkaa. Wikipedia osaakin kertoa, että alueen monissa linnoissa ja muissa rakennuksissa on nähtävissä hindujen, arabien ja jesuiittojen sekoittamaa barokkityyliä.

Ehkä ainut häiritsevä asia, on linnoitusalueen sisäänpääsy. Paikalliset maksavat sadasosan siitä mitä me turstit pulitetaan linnakäynnistä. Reilua tai ei, suomalaisen näkökulmasta hintaero on melkoisen julma, vaikka ei tuo rahassa meille silti kallista ole.

Spa-allas

Spa-allas

Linnoitusalueen lisäksi vierailtiin myös kuninkaallisessa spakeskuksessa (Fasiladas Bath Timket), joka on muuten nykyäänkin toiminnassa. Kerran vuodessa alueella vietetään Timket-festivaalia, jolloin paikka koristellaan ja valaistaan ja allas täytetään vedellä. Katseltiin paikan päällä, että ajoissa täytyy täyttäminen aloittaa. Ei nimittäin täyty allas ihan hetkessä. Kaksipäiväinen Timket-festivaali päättyy vuosittain pulikoimiseen, kun pyhiinvaeltajat hyppäävät pyhään veteen puhdistamaan itsensä synneistä. Harmittavaa vaan, ettei satuttu paikalle oikeaan aikaan. Ensi kerralla siis!

– Mirva