Veneillen resortille

Lautalla saariryhmältä toiselle

Lautalla saariryhmältä toiselle

Kaikki alkoi siitä, kun saatiin suomalaispariskunnalta vihiä, että Tongan pääkaupungista Nuku’alofasta löytyy ihan virallinenkin turistioffice. Edellisenä iltana meidät oli nimittäin ohjattu paikalliseen ”tourist officeen”, joka hieman haiskahti. Office oli sekä kahvila että jonkun sortin toimisto, ja kun sitten yritettiin kysellä mm. lauttahintoja ja -aikatauluja, nainen paikan päällä vaan simppelisti totesi, ettei tiedä. Täytyy huomenna soittaa officeen. No jaahas.

Siispä seuraavana päivänä suunnistettiin virallisempaan pytinkiin ja saatiin kuin saatiinkin kasa oikein paikkansa pitävää tietoa. Tongalla asioiden kanssa kannattaa olla ajoissa, sillä sikäläinen staili on melko lailla päivä kerrallaan elämistä. Eikä siinä mitään. Meikäläisille se on oikein oiva staili, varsinkin kun aikaa lööbailuun on kokonaiset kolme viikkoa. Siispä käytiin kyselemässä lautta-aikatauluja niinkin aikasin ku maanantaina. Tiistaina  iltapäivällä oliki sitte määrä jo lähteä, ja lautta yllättäen lähtikin ja melkein aikataulussa. Lisäks infosta soitettiin meidän puolesta noin kymmeneen majotuspaikkaan Ha’apain saaristossa ja kyseltiin hinnat ja fasiliteetit. Lopulta päädyttiin resorttiin, koska haluttiin tottakai hemmotella itteämme löhöilylomalla tongalaiseen stailiin.

Paikallinen lautta

Matkattiin Tongatapu-saariryhmältä Ha’apain saariryhmälle paikallisella kerran viikossa kulkevalla lautalla kera ruokapakettien, puutavaran ja kaiken muun, mitä ihminen voi vaan keksiä. Kun saavuttiin satamaan tuntia ennen lautan määriteltyä lähtemisaikaa, lautan lastaamiset oli vielä hyvin kesken. Eipä siinä sitte auttanu muuta, ku tarkkailla ympäristöään ja väistellä millon mitäki trukkia ja autoa, joka sai lautan olemaan aina hitusen lähempänä lähtöä. Puolta tuntia ennen lähtöaikaa alko näyttää siltä, että lauttaan pääsis ehkä jo sisäänkin, ainaki lastaussilta oli saatu paikoilleen. Rynnättiin tottakai etunenään muiden kansainvälisten turistien kanssa, kunnes alko selviämään asian luonne. Me pällistetiin tilannetta lastausalueella ja kaikki muut matkustajat oli häkissä meidän takana. Ei muuta ku tyylikäs slowmotion käännös kohti laivaa ja ”ihan turisteina” -ilmeet naamalle. Ei nimittäin hittoakaan kiinnostanu lähteä häkkiin kaikkien hännille.

Pahoitellen päästiin kyllä lauttaan sisään ekana, ja se jos joku palkittiin. Saatiin kannella hyvät paikat, suoraan telkkarin alta istumapaikkojen jalkotilasta. Oishan lautassa ainaki jonkun paikallisen mukaan ollu ihan makuupaikkojakin, mutta ne on niin alhaalla, että sieltä pelastuminen uppoamistilanteessa olis liki mahdotonta. Ja oltiinhan me just sitä paitsi ostettu aivan huippumakuualustat, joten nukkuminen lautan lattialla ei ollu haaste eikä mikään.

Turvallisuusohjeet ja leffamaratoni

Kun lautta sitte lähti liikkelle noin puoli tuntia myöhässä, mihin oltiin erityisen tyytyväisiä, ensimmäisenä pärähti soimaan oikeen innokas turvallisuusvideo. Oltiin siinä vaiheessa jo makuupussissa ja alkamassa nukkumaan, mutta ei, tää piti kyllä kattoa. Video oli varmaan jostain 80-luvulta ja muistutti enemmän sketsiä ku mitään turvallisuusohjeita. Toisaalta, onhan näitä nähty muutenkin. Mm. Air New Zealandin upea Taru Sormusten Herrasta –tyylinen turvallisuusohjeistus on kaikkea muuta kuin käytännönläheinen, mutta joo, takas asiaan. Turvallisuusohjeistuksen jälkeen seuras hetki hiljaisuutta, kun dvd:n käyttäjä haki esille tän matkan torrentelokuvakattauksen. Luvassa oli tottakai Kung fua, mutta myös Captain Phillips ja yllättävä valinta: The Sound of Music. Muut elokuvat ei sitte jääneet ees mieleen. On muuten kumma, miten melkeimpä kaikilla paateilla, joissa ollaan tähän mennessä oltu, näytetään toi sama Captain Phillips -leffa. Oli ihan kiva MS Astorillaki seurata sitä, ku Indonesiaan, josta lähettiin, oli just annettu terroristivaroitus.

Ahkeruus ja laiskuus

Paikka telkkarin alla ei arvatenkaan ollu nukkumisen kannalta mikään unelma, mutta ainaki siellä oli tilaa nukkua. Leffat pyöri läpi yön, ja varmaan parhaiten sain nukuttua The Sound of Musicin aikana. Puoli kuudelta meitä oli aamulla vastassa Ha’apain pääsaaren Pangai-kylässä resortin omistajan tytär, joka vei meidät ensimmäiseksi kinkkiläiseen kauppaan. Välihuomautuksena muuten tähän: kiinalaiset on joka puolella, jos ei joku oo vielä huomannu. Tongallakin he omistavat suuren osan kaupoista ja tarjoavat niissä kaiken maailman sälää juomien ja ruokien lisäks. Hinnat ei oo juurikaan täällä tongalaisten pitämiä kauppoja halvempia eikä palvelukaan ainakaan meidän vierailemissa kaupoissa juuri kukoista, mutta ainakin kiinalaiset on tehokkaita ja valikoimat on kattavia.

Kiinalaiskaupan edustalla ennen kaatosateeseen juoksemista saatiin seuraava ohjeistus: ”Jos haluatte jotain lounaaks, on hyvä ostaa jotain mukaan. Ostakaa myös kaljaa niin paljon ku on tarvis, saarella ei oo kauppaa. Resortissa ei oo jääkaappia.” Asiallista. Nyt ollaan menossa oikeenlaiseen paikkaan, ei edes jääkaappia. Vaan missä ne kaljat sitte viilennetään?

Hoidettiin ostokset pois alta ja päädyttiin paikalliseen kahvilaan, joka ei vielä ollu auki. Normaalistihan se oli auki jo tähän aikaan, mutta koska tänään sato, työntekijät ei varmaan ollu jaksanu vielä lähteä töihin. Tämä on Tongalla aivan ok. Joku turisti ties meille myös kertoa, että vaan 40 % tongalaisista käy töissä. Muut pääosin vaan fiilistelee, ja syö. Syömistä ei sovi unohtaa. Tongalla syödään niin kauan, ettei enää jakseta syödä. Tongalaiset onki yks maailman isoimmista ja lihavimmista kansoista.

Aamupala ei ole vielä saapunut

Meidät vietiin sitten toiseen ravintolaan aamupalalle, mutta kun kyyti oli jo taas lähteny, selvis, ettei siellä valmisteta tänään ollenkaan aamupalaa, koska ruokatarvikkeita tuova vene ei oo vielä päässy perille saakka. Lounastakaan ei meinannu paria tuntia myöhemmin saada, mutta kun asiasta vähän neuvoteltiin, löyty kyllä karrikalaa, joka oli aivan hemmetin hyvä annos.

Merisairaana

Koko yön oli satanu kaatamalla ja merenkäynti oli enemmän kuin keikuttava. Olin koko reissun jokseenkin merisairaana, eikä hurja merenkäynti ollu hellittäny vielä aamullakaan. Vettä tuli edelleen taivaan täydeltä, eikä voitu lähteä kohti Uolevan saarta, jossa meidän tuleva resortti oli. Odoteltiin erinäisissä kahviloissa ja marketilla melkein koko päivä, kunnes joskus kolmen maissa päästiin pakkaamaan vene ja matkaamaan saarelle. Mukana olleen tsekkipariskunnan naispuoleinen vahvistus keikku kuulema vieläkin lautan tahtiin ja näin ollen voi pahoin tällä seuraavallakin kyydillä. Mulle se oli onneks jo ihan ok.

”Now, now not, now!”

Harmittaa edelleen, etten ottanu videoa tai räpsässy edes kuvaa, kun veneen lastia purettiin resortilla. Tilanne oli nimittäin hieman kuumottava kunnon aallokon vuoksi. Kuski huus veneen takana nopeaan tahtiin ”now, not now, now” ja sillon ku oli ”now”:n vuoro oli parempi poistua veneestä veteen aivan samantien. Pian vene oli nimittäin nokka kohti taivasta aallon harjalla ja siihen aikaan poistuminen ois päätyny aallon seassa pyörimiseen rantahietikolla. Ai hitto, kuinka jännitti. Onneks olin sentään nähny kyseisenlaiset aallot jo kerran aikasemmin elämässäni, tällä samaisella reissulla jouluna Wehin saarella Indonesiassa. Ei edes Siljan risteilijä pysty samanlaisiin aaltoihin. Nimimerkillä isukin kanssa välillä vähän paineltiin risteilijöiden aalloissa menemään meidän pikku moottoriveneellä. Oi niitä aikoja! Koska otetaan uusiks?

Ihmisten jälkeen veneestä haettiin rannalle vielä kaikkien pakaasit, jotka oli parempo kuljettaa niin pitkälle, kun vaan kerkes. Kuski seiso edelleen veneen takana ja heitti meille tavarapusseja, kun kuskin vaimo ja poika piti veneen ”paikallaan” itse veneestä käsin. Kyllä oli hurjan näköstä toimintaa, mutta kyllä homma tais olla kuitenkin hallussa. Ainakin melkosen vakuuttavasti homma toimi. On täällä taitanu olla samanlaisia aaltoja ennenkin.

Mökille mars

Rannalta siirryttiin kohti pienen pientä mökkikylää. Ohi kävellessä ihastelin jo meidän tulevaa mökkiä. Ai että! Seuraavat viikot me ollaan täyshoidossa, maataan riippumatossa, kerätään simpukoita ja hajotetaan kookospähkinöitä niitä juodaksemme. Ah, resorttielämä, tervetuloa!

– Mirva