Japanilainen budjetti

Kaupungilla

Kaupungilla

Japanissa tutustuttiin kirsikankukkien lisäksi Hiroshiman rauhanmuseoon, johon liittyy myös yllättävä yksityiskohta. Muuan reissulla tapaamamme jenkkityttö nimittäin kuuli ensimmäistä kertaa Japanin vierailullaan Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista, vaikka oli kaikesta päätellen lukutaitoinen ja kouluja käynyt. Japanin vierailun aikana kun kyseinen tyttö opiskeli jo yliopistossa. Ilmeisesti historian opetusohjelmaan ei sitten kuulu kovin tarkasti oman maan saavutukset. Tämä tieto kohtasi tytön niinkin hienossa paikassa kuin paikallisessa saunassa, johon myökin Japanin reissulla päästiin tutustumaan.

Odottamaton kohtaaminen

Hiroshimassa kohdattiin myös sattumalta Mirvan eno Antti, jonka tosin tiedettiin jo ennakkoon matkailevan Japanissa vaimonsa kera. Sitä ei kuitenkaan tiedetty, että sattumalta törmättäisiin kaupungilla näihin kahteen (ja muuhun matkaseurueeseen) matkalla syömään maittavia japanilaisia munakaslettuja eli okonomiyakia. Saatiinpa jälkeenpäin enon vaimolta vielä reseptikin, niin voi sitten itsekin kyseisiä lettusia kokkailla. Ohje löytyy kirjoituksen lopusta.

 

Hiroshimasta siirryttiin Tokioon ihastelemaan Akihabaran kaupunginosaa ja yritettiin löytää Mirvan kaverin hehkuttama 8-kerroksinen pornokauppa. Raskas työ näkyy vaativan raskaat huvit Japanissakin. Meidänkin tuttu kertoi olevansa kotona joskus kahdeksan aikaan iltaisin, jos töissä menee kaikki hyvin. Jos menee huonosti, niin saattaa mennä pari kolme päivää työpaikalla putkeen. Siellä kuulemma nukutaan sitten penkillä ja aamulla jatketaan hommia. Kyseessä on normaali insinöörimiehen päivätyö, Shon mukaan se on vielä hyvä sellainen. Lomaa on viikko keväällä ja viikko vuoden vaihteessa. Lomien määrä vaihtelee eri yrityksten välillä, mutta japanilaisen mallin mukaan työpaikkaa ei kesken uran vaihdeta. Sho haaveili pyörämatkasta ympäri maailman ja tähän yritettiin häntä yllyttää, mutta ei se kuulemma ole mahdollista Japanissa. Siellä ei kuulemma voi ottaa noin vain lopareita ja lähteä reissuun.

Valitettavasti pornokauppaa ei löytynyt, joten päädyttiin ottamaan juna Yokohamaan, josta oltiin varattu viimeiseksi hotelliyöksi meidän reissun standarditasoa fiinimpi hotelli. Vietettiin tämän Japanin reissun viimeistä iltaa sushin ja jälkiruokapiknikin parissa Yokohamassa ja hämmästeltiin Chinatownin valikoimaa. Chinatownin krääsäkaupan kylmäkaapista nimittäin löytyi läjä Pyynikin panimon Amiraalia.

Amiraalia

Amiraalia

Tähän on hyvä päättää Japanin reissu. Japanin kuvasarjaksi valikoitui tavalliset japanilaiset kaduntallaajat. Kaikissa kuvasarjoissa Japanista on aina kaivettu esiin friikeimmät pukeutujat, joten otetaan sitten tähän kuvasarjaan meidän näkemys ihan normipoppoosta.

Japanilainen budjetti

Japanissakin pysyttiin budjetissa, vaikka maa oli ennakkoon markkinoitu erittäin hinnakkaaksi. Paikoitellen maa olikin melko kallis. Etenkin liikkuminen ja majoitus maksaa paljon. Majoituksessa tosin on myös kohtuuhintaisia vaihtoehtoja, mutta mitään edullisen pään maksullista majoitusta ei ainakaan tähän sesonkiaikaan vuodesta helposti löytynyt. Pelipaikoista saa vuokrattua huoneen vuodesohvalla animen katselua varten koko yöksi alle 20 eurolla, joten vaihtoehtoista majoitusta olisi ollut tarjolla sopuhintaan. Näihin ei kuitenkaan turvauduttu, vaan majoituttiin Japanin reissun ajan hotelleissa.

Ruoka ja juoma ovat pääsääntöisesti halvempaa kuin Suomessa, joten tämän kokemuksen perusteella Japanin matkallekin uskaltaa lähteä ihan normaalilla lomabudjetilla.

Rahaa kulutettiin noin viikon aikana yhteensä 100 626 Japanin jeniä (n. 750 €) eli n. 14 375 jeniä (107 €)/pvä.
33 % Majoitukset (32 873 JPY (245 €)) Yövyttiin Hiroshimassa kolmen tähden hotellissa 3 yötä booking.comin tarjoushinnalla 5000 JPY (37 €) /yö. Lisäksi otettiin yksi lisäyö hintaan 7 800 JPY (58 €). Yokohamassa yövyttiin Daiwa Roynet Hotellissa 10 073 JPY (75 €) /yö, joka oli huomattavasti Hiroshiman hotellia laadukkaampi.

27 % Ruoka ja juoma (27 584 JPY (205 €)) Syötiin joka päivä sushia, jonka hinta kahdelle hengelle oli 350 – 2169 JPY (2 – 16 €) riippuen kaupasta/ravintolasta, josta sushi ostettiin. Halvalla sushia saa take away:na kaupan tiskiltä ja kioskeilta. Vesipullo maksaa 100 – 120 JPY (vajaa 1 €). Pääosin kuitenkin juotiin hanavettä. Nuudelikupit ei maksa kaupassa juuri mitään. Myös take away -ruokasettejä riisillä ja lihapaloilla saa 150 – 500 jenillä (1 – 4 €). Ravintoloissa pulitettiin ruuasta 2000 – 3000 JPY (15 – 22 €, 2 hlöä). Lentokentällä (Tokio) ruoka on samanhintaista kuin kaupungilla. Kahden hengen sapuskat oli kentällä 1008 JPY (8 €).

4 % Alkoholi (4 727 JPY (35 €)) Ostettiin bisseä illoiksi, jolloin vietettiin aikaa kaverimme Shon kanssa. Iso bisse kustantaa 250 – 290 JPY (2 – 3 €).

1 % Aktiviteetit (740 JPY (6 €)) Ydinpommimuseossa vierailtiin ilmaiseksi. Hiroshiman linnan pääsymaksu oli 370 JPY/lätty (n. 3 €).

30 % Kuljetukset (29 760 JPY (222 €)) Liikuttiin pääosin junilla ja busseilla. Esim. junaliput Simonoseki – Hiroshima (2 hlöä) 6 500 JPY (48 €) ja bussiliput Hiroshima – Tokio (2 hlöä) 15 200 JPY (113 €).

5 % Muut ostokset 4 942 JPY (37 €)) Lisäksi ostettiin pattereita ja adapteri, särkylääkkeitä, tuliaisia, sateenvarjo, paperitavaraa, säilytettiin tavaroita juna-asemalla ja ostettiin kotiinviemiseksi vielä hieman lisää paperitavaraa.

0 % Viisumit (0 JPY (0 €)) Suomalainen saa Japaniin rajalla 3 kuukauden maassaololuvan.

Loppuun vielä muutama kuva Miyajiman eli Pyhäkkösaaren peuroista ja temppelialueista sekä jo luvattu okonomiyaki-ohje. Ei muuta ku herkuttelemaan! Seuraavaksi vuorossa onkin sitten matka kohti Suomen maata, ja kertomus 22-tuntisesta välilaskusta Arabiemiraateissa.

Japanilainen kananmunalettu eli okonomiyaki (4 – 8 kpl)

1 l varhaiskaalia silputtuna
2 dl ruohosipulia hienonnettuna
1 dl seesaminsiemeniä
4 isoa kananmunaa
1 rkl vettä
1 tl suolaa (tai 1 rkl soijakastiketta)

Lisäksi rypsiöljyä paistamiseen, 2 dl majoneesia ja 1/2 rkl sriracha-kastiketta

Valmistusohje

1. Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi terävällä veitsellä tai juustohöylällä. Hienonna
ruohosipuli, ja lisää se ja seesaminsiemenet kaalin joukkoon.

2. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää vesi ja suola (tai soija).

3. Kuumenna öljy muurikassa. Lisää kuumalle levylle tirisemään pari desiä kaaliseosta. Paista
muutama minuutti. Kaada päälle munakasmassaa sitomaan kaalit yhtenäiseksi ”letuksi”. Lettu saa
jäädä ohueksi. Käännä varovasti lastalla ja paista muutama minuutti toiselta puolelta.

4. Tarjoa letut okonomiyakikastikkeen (ohje ohessa) ja tulisella sriracha-kastikkeella maustetun
majoneesin kanssa.

Okonomiyaki-kastike

2 rkl worcestershirekastiketta
1 rkl juoksevaa hunajaa tai siirappia
1 rkl soijakastiketta
2 tl inkivääriä raastettuna

Valmistusohje

Sekoita ainekset yhteen. Tarjoa okonomiyakien kanssa.
– Lauri ja Mirva