Mainesta New Yorkiin

Viime postauksessa tutustuttiin uuteen blogisarjaan, Kuukauden kuvaan, ja sitä ennen avattiin hieman, mitä kaikkea Finsskituristille on matkan aikana sattunut ja tapahtunut. Koska matkalle on jo mahtunut monen monta muutakin hetkeä, lienee tässä vaiheessa parasta antaa kuvien puhua puolestaan. Tässä siis vielä pieni yhteenveto kuvina siitä, mitä kaikkea tapahtui ennen kuin saavutimme New Yorkin.
Pyöräilyteillä Mainessa
Pyöräteillä sallittua
Pihalla pällistelemässä
Välitauolla järven rannassa
Upeita siltoja
Kirppiksellä
Järviset löytyis
Kirppari hautausmaan vieressä
Pyörät parkissa, Machias – Rockland
Antiikkia, antiikkia! Machias – Rockland
Kuivaus käynnissä, Belfast
Iltasella, Rockport
Leiriytyneenä kirkon pihaan, Rockland
Festareilla
All you can eat pannarit Hummerifestareilla, Rockland
Mustikkapannareita, makkaroita, suklaamaitoa ja siirappia
Kaunis aamupalamaisema
Ihmisiä maailmalta, myös Suomesta
Poliisin kanssa
Soltut marssii ja huutaa, Rockland
Suomalaisia?
Antiikkia tarjolla
Koulubussit rivissä
Mielenkiintoisia tiekylttejä
Jonoa piisaa, matkalla Freeportiin
Jonoa myös takana, matkalla Freeportiin
Satoja mopoilijoita
Kaikenlaista pyöräilijää
Keula pystyssä
Illan datailua, Lisbon
Hummereita rannalla tarjolla
Ilta laskeutuu ja osavaltio vaihtuu Maine – New Hampshire
Aamupalalla, Long Island
Pyörä kulkee
Long Islandilla
Hyväntekeväisyystempaus, Lisbon
Korkea kohta
Long Islandin sillalla
Greenwaylla
Autojen seassa
Rantakylissä
Vihdoinkin Nutella-leipää!
Vastarannalla, New London
MIT, Boston
Kanootilla kaupungissa, Boston
Boston
Veneet parkissa
Terassi
Sielu lepää, Portlandista etelään
Long Islandin aamuaurinko
Matkalla lautalle, New London
Etukumi korjaukseen Warmshower-paikassa, Lisbon
Pihamaja, Lisbon
Kartanlukua
Kalassa, Connecticut
Upea hautuumaa
Illallisella Connecticutissa
Farmers’ marketilla, Freeport
Naposteltavaa, Freeport
Avocadoleipiä, Greenwaylla
Maine – New Hampshire, osavaltion rajalla
Sadetta pukkaa, Long Island
Ja vieläki sataa, Long Island
Seuraavaksi onkin sitten aika esitellä New Yorkia pyörän selästä. Lauri kun oli vahvasti sitä mieltä, että New Yorkiin mennään pyörillä. Ja niinhän me sitten mentiin.
-Mirva

Kartalla. Klikkaa kuvaa, niin näet, missä me ollaan just nyt.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
What a journey! We were blessed when we saw you stealing a shower at the Myrtle Beach State Park, South Carolina! Beautiful pictures and we are following the journey…we now understand why you didn’t want to ride on US 17. We will comment again once we get the pictures uploaded, but in the mean time for all your international friends, here is a link to your hotel in Myrtle Beach, South Carolina:
https://goodnuffandtuff.wordpress.com/2013/11/24/trip-to-hunting-island-sc-nov-2013/
Good luck and Be SAFE!!!!
https://goodnuffandtuff.wordpress.com
Thank you so much! We are so happy that you you were the ones seeing us stealing a shower. Maybe park ranger wouldn’t be so friendly with us. Thanks for the comments and let’s keep in touch!
Here is a post I did on our visit: https://goodnuffandtuff.wordpress.com/2015/09/10/myrtle-beach-state-campground-sc-sept-2015/
Also, when you reply, have Lauri give the name of your tent again, I forgot it and want to research it….don’t forget we have a standing offer for bothof you to come stay with us, and ALSO to join us when we start our journey up the west coast to Alaska!
What a nice blogpost! Our tent is Helsport Nordmarka 2: http://www.helsport.no/xxl-teltmodeller
We keep Alaska in our mind 🙂