ESO:n lyhyt oppimäärä
VLT
ESO eli Euroopan eteläinen observatorio sijaitsee Chilessä, vaikka nimestä voisi muutakin arvata. Sen sijaan vähemmän kryptatty nimi on observatorion ylpeydellä tosi isolla teleskoopilla, jonka nimi on tosi iso teleskooppi (very large telescope) eli VLT. Yhtä luovalla linjalla on jatkettu rakenteilla olevan ELT:n kanssa, jonka nimi tulee sanoista extremely large telescope, suomeksi siis ihan hemmetin iso teleskooppi.
Koska oltiin Chileen matkalla, päätettiin laittaa hakemus ESO:lle vetämään ja kyseltiin vierailuaikaa teleskoopeille. Jos ne kerran niin isoja on, niin pitäähän sinne päästä omin silmin asiaa ihmettelemään.
Parissa päivässä saatiinkin myöntävä vastaus ja täytettävät vierailijalomakkeet sähköpostiin. Täytettiin lomakkeet koneella ja siirrettiin ne pdf-muodossa käynnykkään. Nyt oltiin valmiita vierailulle. Vierailu on maksuton, mutta vaatii hyväksytyn ennakkoilmoittautumisen. Tämä ilmainen visiitti tuli maksamaan meille vähän yli 100 euroa, joka koitui vuokra-auton hankinnasta. Tapaninpäivälle osunut vierailu hankaloitti auton hankintaa ja tuplasi vuokrahinnat, mutta onneksi saatiin lentokentältä suoraan ajosta palautettu auto alle. 2600 metrin korkeuteen Cerro Paranalin vuorelle Atacaman autiomaahan ei julkista liikennettä kulje.
Odottelua
Viimeisenä iltana ennen vierailua käytiin vielä läpi vierailuun liittyvät ohjeet ja usein kysytyt kysymykset, joista yksi meni jotenkin näin: ”Kelpaako lupalappu sähköisessä muodossa? -Ei, vain paperilla olevat lupalaput hyväksytään. Ilman tulostettua lupaa tulevia vierailijoita ei voida päästää alueelle.” Miten se nyt olisikaan mahdollista, että maailman ehdotonta huippua edustava tiedelaitos ja kehityksen edelläkävijä hyväksyisi sähköisiä lomakkeita nykyaikana? Ilta olikin jo venähtänyt niin pitkälle, että elettiin kello yhtä joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä. Aamulla oli suunnitelmissa lähteä seitsemän aikaan ajamaan. Mutta kuten reissulla yleensäkin, ongelmiin löytyy aina ratkaisu. Tällä kertaa Mirva kävi kolkuttelemassa asuinalueen vartijoiden kopin ovea vähän ennen yökahta ja kyseli tulostinta lainaan. Pienten laiteyhteensopivuusongelmien ja ajureiden päivittelyiden jälkeen meillä oli laput printattuna ja vielä muutama tunti aikaa nukkua ennen lähtöä.
Aamulla ajettiin vajaat pari sataa kilometriä hienoissa aavikkomaisemissa ja oltiin Paranalin porteilla hyvissä ajoin ennen ilmoitettua aloitusajankohtaa. Alun dokumenttielokuvan jälkeen siirryttiin autoilla jonossa itse teleskooppien juureen, jossa aloitettiin varsinainen kierros. VLT muodostuu neljästä pääteleskoopista ja neljästä aputeleskoopista. Teleskooppeja voi käyttää yksittäin tarkkailuun tai niistä voidaan muodostaa yksi iso havaintolaite. Pääteleskooppien peilien halkaisija on 8,2 metriä, kun se vastaavasti apupeileissä on 1,8 metriä. Ero ei kuulosta suuren suurelta, mutta laitteita ihmetellessä eron kyllä huomaa. Rakenteilla olevan ELT:n peilin halkaisijaksi on tulossa noin 39 metriä, joten edellisiin verrattuna siitä tulee nimensä mukaisesti ihan hemmetin iso. Halkaisijaa vertailemalla kokoeroa ei oikein hahmota, mutta pinta-aloja vertaillessa asia alkaa käydä jo selvemmäksi. Pienissä aputeleskoopeissa peilin pinta-ala on 2,5 neliömetriä. VLT:n pääteleskooppien peilin pinta-ala on 52 neliötä, jolle saisi mahdutettua jo ihan hyvän kokoisen asunnon. ELT:n peilin pinta-alaksi tulee noin 1200 neliötä, joten sille peilipinnalle mahtuisi vaikka amerikkalaisen kesämökin kerrosneliöt.
Mitä iloa näistä laitteista sitten on? Pelkästään kontrollihuoneessa tai teleskoopin suojakuvun sisällä käynti on hieno elämys itsessään. Näin hienoa tekniikkaa ei ole vielä tähän päivään mennessä tullut vastaan. Säästetään kuitenkin niitä lukijoita, jotka ovat tänne asti kestäneet ja jätetään tarkemmat kuvaukset peilien kontrolloinnista ja valon siirtämisestä teleskooppien välillä vähemmälle. Näillä laitteilla saadaan tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta, ilmiöistä ja kehityksestä. Siinä ollaan ihmiskunnan perimmäisten kysymysten äärellä, kun tutkitaan vaikka maailmankaikkeuden syntyä. Tehokas teleskooppi on hauska laite, koska sillä näkee kaus myös ajallisesti. Kun tutkitaan kohdetta 11 miljardin valovuoden päässä, nähdään suoraan miltä kyseinen kohde näytti 11 miljardia vuotta sitten. Historian tutkiminen on helppoa näillä vehkeillä.
VLT on maailman tuotteliain observatorio, joka on tehnyt erittäin merkittäviä löytöjä noin viidentoista toimintavuotensa aikana. Erityisesti VLT on kunnostautunut tutkimalla aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja, joista se myös ensimmäisenä laitteena onnistui ottamaan kuvan 2008. Eksoplaneettoja löytyy kiihtyvää tahtia. Vuonna 1992 varmistettiin ensimmäisen eksoplaneetan olemassaolo ja nykyisellään kyseisiä planeettoja on löydetty jo yli 2000. Arvioiden mukaan pelkästään linnunradan galaksista löytyy yli 100 miljardia planeettaa, joista arviolta yli 10 miljardia on maankaltaisia asumiskelpoisella vyöhykkeellä olevia kiviplaneettoja. Galakseja taas pelkästään näkyvästä maailmankaikkeudesta löytyy yli 100 miljardia, ja näkyvä maailmankaikkeus on vain murto-osa tunnettua maailmankaikkeutta. Siinä on tutkittavaa kerrakseen ja ehdottomasti tutkimisen arvoista hommaa. Tästä klikkaamalla löytyy muutaman vuoden takainen American Museum of Natural Historyn video, joka kuvastaa hyvin, kuinka merkittävässä roolissa sitä loppupeleissä ollaankaan. VLTn sataan parhaimpaan kuvatuotokseen pääsee tutustumaan tästä.
VLT on mielenkiintoinen kohde myös niille, joita ei tähtitiede tai insinööriporno niin paljon kiinnosta. Paikka on jo pelkästään siitä mielenkiintoinen, että kyseessä on yksi maailman kuivimmista alueista. Vaikka luonto on hyvinkin karua, se on myös erittäin kaunista. Tutkijoiden ei tarvitse ihan niin kuivissa ja karuissa oloissa asua, sillä heille on rakennettu maan alle virkistystilat uima-altaineen ja puutarhoineen. Tähtitieteilijät ovat yöeläimiä, joten päivällä alueella vierailijoiden pitää liikkua hissun kissun. Tosin tällä kertaa joulun kunniaksi paikalla oli myös tieteentekijöiden perheitä, jotka melskasivat uima-altailla. Takaisin Antofagastaan ajeltiin kaikessa rauhassa taas kerran yhtä kokemusta rikkaampina ja osin myös jopa viisaampina, tai ainakin tietävämpinä. Loppuilta menikin auton palautusreissulla. Vein auton takaisin kentälle, josta ei tullut paluukyytiä ennen seuraavan lennon laskeutumista. Lentokenttätaksia en raaskinut maksaa, joten odottelin kentällä kuunnellen oivaa Ylen Areenasta löytyvää äänikirjaa Siperian samojedien keskuudessa. Suosittelenkin tässä ja nyt kaikkia lukijoita tutustumaan lisää sekä tähtitieteeseen että Siperian samojedien elämään.
-Lauri
