Metsästämässä

Ruoka valmistuu

Ruoka valmistuu

Amatsonin viidakossa voi tapahtua yllättäviä käänteitä, ja näistä odottamattomista tilanteista syntyy usein parhaat kokemukset. Niin kävi tälläkin kertaa. Vai miltä kuulostaa hiipiä pimeässä viidakossa haulikoilla varustettujen teinipoikien kanssa sen takia, että suolapurkki unohtui matkasta? Toisaalta toisen turistiryhmän sattuminen samalle polulle voi johtaa tilanteeseen, jossa joutuu uimaan viidakkoveitsi kourassa kaimaanien ja piraijoiden asuttamalla rämeellä.

Leiri oli juuri pystytetty ja nuotio oli valmiina kananpaistoa varten. Suola oli kuitenkin jäänyt matkasta. Ilmoittauduin vapaaehtoisena oppaan mukaan hakureissulle. Vajaan puolen tunnin venematkan jälkeen päästiin lähimmälle talolle ja meidät kutsuttiin heti sisään. Tai ei nyt varsinaisesti sisään, mutta katon alle kuitenkin. Perhe loikoili jo riippumatoissaan auringon juuri laskiessa joella. Vaihdettiin muutama sana oppaan toimiessa tulkkina ja saatiin suolapussi matkaan. Samalla saatiin myös kutsu lähteä perheen poikien kanssa yölliselle metsästysretkelle. Meidät siis kutsuttiin metsästämään paikalliseen tyyliin keskellä yötä Amatsonin viidakkoon. Tämähän on ehdottomasti koettava, sillä vastaavaa kokemusta ei joka päivä ole tarjolla. Tosin tarkemmin ottaen kaikkia meitä ei kutsuttu, sillä metsälle ei naisia matkaan otettu.

Palattiin takaisin leiriin suolapurkin ja uutisten kera. Kaikkia länsimaalaisessa kulttuurissa kasvaneita ei luonnollisestikaan miellyttänyt ajatus moisesta sukupuolirajauksesta. Toisaalta kaikkia ei myöskään miellyttänyt ajatus viettää yötä viidakossa rämpien joen rantaan ripustetuissa riippumatoissa köllöttelyn sijaan. Loppupeleissä meidän kahdeksan hengen ryhmästä kaksi oli halukkaita lähtemään mukaan yölliselle retkelle.

Pyssyt kainaloon

Pyssyt kainaloon

Hienointa retkessä oli seurata poikien liikkumista viidakossa ja ennen kaikkea kykyä suunnistaa pusikossa säkkipimeässä. Matkaa tehtiin hitaasti viidakkoveitsellä reittiä avaten. Välillä pysähdyttiin pidemmäksikin aikaa kuulostelemaan lähistön elämää ja sitten jatkettiin matkaa. Silloin tällöin jäätiin taakse odottamaan, kun toinen pojista hiipi haulikon kanssa eteenpäin ja valaisi taskulampullaan maastoa. Jotain maaeläintä oltiin metsästämässä, mutta ihan tarkkaa varmuutta lajista meillä ei ollut. Yhteistä kieltäkään ei ollut, mutta simppelit käsimerkit olivat riittävät. Seuraa tai pysähdy, niillä päästiin pitkälle. Eikä tosin metsästysretkellä muutenkaan varsinaiseti ollut tarkoitus jutella. Näköhavainnot eläimistä rajoittuivat parhaimmillaan puissa kiipeileviin tahmeajalkaisiin sammakoihin. Äänimaailma sen sijaan oli mahtava. Istuttiin pienen laakson pohjalla kuuntelemassa mahdollisen saaliseläimen ääntelyä. Eniten ihmetytti se, miten kaikista äänistä voi erottaa oikeanlaisen rapinan. Lähes täydellisessä pimeydessä viidakossa kuului jos jonkinlaista rapinaa, eikä aina ihan pientäkään. Joitakin sammakkoa isompia kavereita oli selvästi liikenteessä, mutta ei sitä mitä oltiin hakemassa.

Metsämies

Metsämies

Tuloksettoman kierroksen jälkeen päätettiin palata takaisin lähtöpisteeseen, josta pojat jatkaisivat veneellä seuraavaan paikkaan. Taas laitettiin viidakkoveitset heilumaan ja matkattiin yllättävän suoraa reittiä takaisin. Näillä hepuilla on kyllä homma hallussa yösuunnistuksen kanssa. Vastineeksi metsästysreissun järjestämisestä pojat pyysivät saada matkaan yhdet kylmät kaljat. Niin, vaikka suolaa ei oltu muistettu ottaa, oli meillä matkassa viidakossa kylmälaukullinen kaljaa. Vanhojen tutkimusmatkailijoiden hengessä siis mentiin. Onneksi meillä oli myös ruokaa reilusti, joten saatiin tarjottua illallinen molemmille.

Vene hukassa

Toisella reissulla meidän piti tehdä päiväretki polkuja pitkin, mutta samalla alueelle sattui toinenkin ryhmä. Oppaamme, joka oli ensimmäistä kertaa alueella, päätti väistää ja siirryttiin vaeltelemaan umpiviidakkoon. Seurailtiin Mirvan kanssa jonon hännillä ja jossain vaiheessa alettiin ihmettelemään kiristynyttä ilmapiiriä. Syykin selvisi pian. Oltiin parkkeerattu vene jonnekin, mutta kenelläkään ryhmässä ei ollut tietoa minne. Viidakossa liikkuminen sekoittaa suuntavaiston hyvin nopeasti. Kasvusto on tiheää, joten ikinä ei näe kovin kauas ja auringon suuntaakin on vaikea hahmottaa puiden lomasta. Hetken harhailun jälkeen tultiin veden äärelle, mutta ei veneen luokse. Opas kyseli kaveria veneen metsästysreissulle ja ilmoittauduin mukaan. Muu ryhmä jäi joen rantaan noutoa odottelemaan.

Hukassa hakkuuaukealla

Hukassa hakkuuaukealla

Heti alkuun päästiin ylittämään ensimmäinen vesistö uimalla. Uiminen on muuten ihan mukavaa Amatsonin lämpimissä vesissä, mutta alueella elävät pirajat, kaimaanit ja anakondat saavat olon vedessä tuntumaan hieman epämukavalta. Varsinkin kun jouduttiin uimaan jonkin matkaa suhteellisen tiheän vesiheinän seassa. Anakondaa ei nähty, mutta muista edellä mainituista oli jo aiempaakin kokemusta. Nuori vihainen kaimaani oli jo kertaalleen purrut opasta ranteeseen, ja majapaikan lähistöllä kahdesta turistista oli piraija käynyt haukkaamassa palan ihoa irti. Lähtökohtaisesti piraija ei pure, jos pysyy liikkeessä ja vielä mieluummin ui keskellä jokea. Rannan tuntumassa niitä asustaa enemmän ja juuri rannan tuntumassa saatiin uida vesiheinän seassa.

Vesistön ylitys

Vesistön ylitys

Ensimmäisen vesistön ylityksen jälkeen jatkettiin rantaa pitkin viidakkoveitsellä pöheiköitä raivaten. Hetken kävelyn jälkeen meidän piti tehdä toinenkin ylitys ja taas jouduttiin samaan rämeeseen uimaan pari kymmentä metriä. Matkassa ollut viidakkoveitsi onneksi antoi sopivasti henkistä tukea, ja olo oli kuin krokotiilimiehellä. Kaimaaneja ei onneksi tällä uimareissulla nähty. Aiemmin oltiin bongattu rannasta yksi melkein kolme metrinen kaveri ja sellaisen kanssa ei kyllä miellään lähtisi puljaamaan edes viidakkoveitsi apuna.

Pelastajat saapuvat

Pelastajat saapuvat

Viidakkoveitsi heiluen jatkettiin rannan tuntumassa veneen oletettua sijaintia kohti. Löydettiinkin vene ja kavuttiin kyytiin sangen tyytyväisinä reissuun. Oltiin vähän naarmuilla rantapöheikössä rämpimisen takia, mutta saatiin haettua muu porukka kyytiin ja ehdittiin ajoissa viidakkomajalle lounaalle. Matka Amatsonin viidakkoon olisi ollut muutenkin jo mieleenpainuva kokemus, mutta nämä kaksi ylimääräistä ohjelmaa tekivät reissusta vieläkin mielenkiintoisemman ja haastavamman.

-Lauri