Safarilla

Nyt on aika lähteä safarille! Tarkoituksena on tutustua niin Tarangerin, Serengetin kuin myös Ngorongoron luonnonpuistoihin. Siis kaikki Tansanian kuuluisimmat puistot kerralla. Ei muuta ku katto auki ja kiikarit ja kamera esille. Täältä me tulemme!

Safariahan ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa. Budjettiasioiden vuoksi jossain vaiheessa jo mietittiin, ettei meillä olisi moiseen varaa. Etelämanterekin kun viilsi niin suuren osan koko matkabudjetista. Mutta sitten hetkonen hei, kyllähän Afrikassa täytyy safarilla käydä! Niinpä annettiin lompakon taas laulaa ja ostettiin Bobby Toursilta 5 päivän ja 4 yön safari hintaan 850 $/lätty. Hinta oli selkeästi muita meidän löytämiä hintoja edullisempi, joten oltiin jokseenkin skeptisiä, kun mentiin tarkemmin kuulemaan safaripaketin sisällöstä. Hinta saatiin painettua suht alas sillä, että lupauduttiin nukkumaan lodgejen sijaan teltassa. Päätettiin kokeilla onnea ja telttaa, ja hemmetin hyvä teltta saatiinkin! Tarkempi kuvaus safarin sisällöstä on luvassa seuraavassa postauksessa. Sitä ennen keskitytään eläintunnelmointiin!

Tarangerin norsut

Tarangeri on tunnettu elefanteistaan. Ensimmäisen päivän tavoite olikin nähdä norsu. Kerettiin jo hieman huolestumaan, kun lounaaseen mennessä ei oltu bongattu vielä yhtäkään kärsäkästä. Sen sijaan kameleita, seeproja, lukemattomia lintuja, kirahveja, antilooppeja, pahkasikoja ja apinoita oltiin jo nähty enemmänkin. Vaan hakunamatata hei. Kuten Pumba ja Timonkin sen jo osasivat kertoa: “Ei huolen häivää, päivä on huoleton”, ja niinhän me sitten bongattiin ne ensimmäiset jättiläiset. Norsut paistatteli päivää puun varjossa korviaan lepatellen. Seuraava kerta olikin sitten jo enemmän mieleenpainuva. Meidän ammattitaitoinen Casper-kuski nimittäin pyynnöstämme huolimatta jätti pysähtymättä norsujen viereen ja ajoi auton toiselle puolelle heinikkoa. Viisi minuuttia myöhemmin norsulauma asteli suoraan meidän auton edestä. Ja mehän siis nähtiin myös pikku norsuja! Mutta että on ne kyllä valtavankokosia, ja se kävely! Se on vertaansa vailla. Jalka astuu toisen eteen ja pään liike seuraa mukana. Kärsä heiluu edessä ja korvat lepattaa sivuilla. Ei hitto, miten joku voi näyttää kaikessa massiivisuudessaan noin ylväältä ja vaikuttavalta? Siinä se menee, ihan meidän edessä, rennosti ja rauhallisesti, ja silti koko lauma on hetkessä ohi. Auton kohdalla naaras poseeraa kameralle, perässä juoksee pieni norsun poika, ja sitten tulee uros, valtavankokoinen uros. Sivulla on vielä lisää norsuja, ne heittelevät mutavettä jaloilleen ja päälleen. Toisella puolella tietä oleva pieni norsu pyörii mudassa eikä meinaa päästä sieltä omin avuin ylös.

Ja tämä ei todellakaan vielä ole tässä. Seuraavana päivänä Serengetissä bongattiin 80 norsun lauma. Ne olivat kuskimme mukaan matkalla Keniaan. Ajetaan auto kauas norsuista ja odotetaan. Siinä ne nyt sitten astelee meidän ohi, ja taas kerran kaikki mitä saan sanottua kuvaamisen lomasta, on yksinkertaisesti “vau”. Heinikko sihisee tasaiseen tahtiin. Säännöllisen rytmin kuitenkin rikkoo satunnainen haukkaus, minkä jälkeen kuuluu maiskutusta. Muuten on hiljaista. Siinä ollaan vaan me ja eläimet. Aika pysähtyy.

Viidakon kuningas simba

Opas on sitä mieltä, että korkea heinikko tekee leijonien bongauksen vaikeaksi.  Aamuajelun tavoite on kuitenkin nähdä leijona, mieluiten vielä enemmän kuin yksi.  Monen tunnin ajelu on jo tulemassa päätökseen, kun opas osoittaa edessä olevaan puuhun. Leijonia! Uros on juuri tulossa puusta alas. Naaras sen sijaan ottaa puun oksalla rennosti. Upea tuuheaharjainen uros tulee auton vierelle ja jää makaamaan puun varjoon. Siinä me sitä sitten ihaillaan suut auki vuorotellen kameran kautta ja ilman.

Iltapäivällä bongataan vielä muutama muukin leijona. Pääosin näköhavainnot ovat naaraita. Poikkeuksetta eläimet huilaavat puun oksilla. Heinikosta niitä on tosiaan vaikea nähdä. Viimeisenä Serengeti-päivänä, kun iltapäivä alkaa toivottaa iltaa tervetulleeksi, bongataan muutama auto erään lammikon läheltä. Ajetaan paikalle, ja siellä on leijonapariskunta. Aluksi leijonat vaan makaavat maassa, ja uros välillä katsastelee maatessaan ympärilleen. Sitten alkaa tapahtumaan. Leijonat alkavat hommiin, tai voisiko sanoa, että uros alkaa hommiin. Paikalle kokoontuu lisää autoja. Uros karjaisee lopuksi ja tilanne on ohi. Leijonat kävelevät aivan autojen vierestä ja menevät maate heinikkoon. Me ollaan Laurin kanssa valmiita lähtemään, mutta kuski ei halua vielä lähteä. Hetken päästä tilanne toistuu uudelleen. Sen jälkeen kuskikin on valmis jatkamaan matkaa.

Serengeti-päivien aikana bongataan myös yksi harvinaisuuksista, leopardi. Kyseinen eläin lekottelee puun oksalla, ja vielä muutamana peräkkäisenä päivänä. Tällä kertaa puut ovat kuitenkin niin kaukana, että meidän kamerakalusto ei riitä kunnolla ikuistamaan kaunokaista. Serengetistä lähtiessä opas vielä viimeistelee meidän safarikokemuksen: “Kattokaas mitä tuolla on, onks noi leijonia?” Otetaan kiikarit käteen ja katsotaan kauas pellolle. Paljain silmin siellä ei erotu mitään, mutta siellähän on kaksi gepardia! Viimeinenkin kissaeläin bongattu. Tutkaillaan gepardeja pidemmänkin aikaa. Miten hemmetissä Casper pystyi bongaamaan ne?

Kun Serengetin portti jää taakse, tien varressa lekottelee vielä kaksi urosleijonaa. Melko lähellä ihmisiä sanoisinko. Puolen kilometrin päässä kun on matkamuistomyymälöitä, piknik-alue ja vessat.

Kirahvit ja antiloopit

Kiirehditään ensimmäisenä Serengeti-päivänä, sillä kuski on saanut vihiä gnuuantilooppien kansanvaelluksesta. Nähdään loputon jono antilooppeja ja seeproja matkalla uusille seuduille. Näky on kerrassaan vaikuttava. Myöhemmin antilooppeja ja muita nopeita laumaelukoita näkyy tasaisin väliajoin.

Ajellaan kohti Serengetin telttailualuetta, kun auto pysähtyy puusta lehtiä syövän kirahvin viereen. Siinä se on, kaikessa komeudessaan. Vau! Vieressä on muutama muukin kaveri. Kohta koko porukka ylittää tien meidän auton edessä. Nehän kävelee ku kamelit! Saman puolen jalat käy samaan tahtiin. Aika huvittavannäköistä. Seuraavina päivinä bongataan kirahveja moneen otteeseen, jopa aamuauringossa.

Vedessä vaanii

Aloitetaan aamu aikaisin eikä liikkeellä näy juuri muita eläimiä kuin apinoita. Kuski kuitenkin ajaa määrätietoisesti eikä edes pysähdy apinoiden kohdalle, sillä ”niitä näkee kyllä vielä”. Puolen tunnin ajamisen jälkeen päädytään leiriytymisalueelle. Tässäkö tämä nyt oli? Casper osoittaa vieressä olevalle lammelle, ja se on täynnä virtahepoja. Aamu on vielä niin viileä, että virtahevot voivat lekotella vain osaltaan veteen kastautuneena. Kun aurinko alkaa paahtaa voimakkaammin, virtahevot hakeutuvat kokonaan veteen. Niiden iho kun on melkoisen herkkä auringolle. Päästään melko lähelle laumaa. Vedestä kuuluu matalaa, massiivistä röhkimistä ja älähtelyjä. Monella on poikasia, ja kuskin mukaan poikasen vieressäolo tekee emoista agressiivisia. Emo vuoroin puskee ja vuoroin puree vieressä olevia lajitovereitansa. Mutainen vesi roiskuu ja häntä heittää otusten päälle lisää vettä. Melkosia petoja!

“You are so lucky”

Ajellaan Ngorongoron luonnonsuojelualueella aamutuimaan ja bongataan kaukana seisova muutaman sarvikuonon porukka. Opas pysäyttää auton ja jäädään haistelemaan raikasta ilmaa. Sitten sarvikuonot lähtevät tulemaan kohti autoa, hissukseen, mutta tulevat kuitenkin! Nyt meillä ei ole mitään kiirettä jatkamaan. Ollaan vaan hiljaa ja tuijotetaan. Kohta sarvekkaat ovat jo hyvin lähellä autoa. Ne kävelevät oudosti kuin makkaroita tehden ja välillä kiihdyttävät kävelynsä juoksuun. Sitten etupenkiltä kuuluu “Oh, you are so lucky”. Sarvikuonoista ensimmäinen ylittää tien aivan meidän auton edessä. Kasa autoja on jo kerääntynyt lähelle. Toinen sarvikuono ylittää tietä ja kolmas on meidän auton vasemman etukulman edessä. Se tuijottaa autoa epäilevästi ja aivan yhtäkkiä alkaa rymistämään kohti autoa. Siis samalla tavalla kuin luontodokkareissa, silloin kun se kokee tilanteen uhkaksi. Opas reagoi nopeasti, käynnistää auton ja peruuttaa. Sarvikuono pysähtyy, mutta jatkaa rynnistämistä taas pian. Kuski on valppaana ja peruuttaa uudelleen. Pelkääjän paikalla istuva kokkipoikamme Ima on kauhuissaan, mutta alkaa hysteerisesti nauramaan, kun kolmaskin sarvikuono viimein ylittää tien. Opas toistaa edelleen “You guys are so lucky”.

Oppaan mukaan Ngorongoron kraatterissa on arviolta 27 sarvikuonoa ja alue on 260 neliökilometriä. Kraatterin pohja on siis vähän suurempi kuin Vantaa ja reippaasti Helsingin maa-alueita isompi. Ei siis ole itsestäänselvyys, että sarvikuonon näkee. Bobby Toursin omistajan poika, joka on käynyt myös Ngorongorossa monia kertoja, ei ole koskaan nähnyt paikan päällä sarvikuonoa. Pettyneitä ovat myös monissa safariautoissa olevat turistit, jotka eivät nähneet kraatterissa leijonia tai sarvikuonoja.

Kokonaisuudessaan sarvikuonoja on arviolta jäljellä maailmassa enää noin 25 000 yksilöä. Suurimmat keskittymä ovat Etelä-Afrikassa ja Namibiassa ja Keniassa. Sarvikuono on arvokas sarvensa vuoksi. Sarvia käytetään kiinalaisessa lääketieteessä samoin kuin tiikereiden luita. Salametsästäjiä on edelleen, ja suuri osa bisnekseen tulevasta rahasta löytää tiensä Afrikkaan Kiinasta.

Norsujakin lahdataan jatkuvasti, itse asiassa jopa 50 000 vuosittain. Luubisnes on valtava ja siinä liikkuu miljoonia euroja. On kamala ajatella, että niinkin valtavankokoinen eläin tapetaan vain siinä olevan pienen osan, torahampaan vuoksi. Sitten luut lennätetään Kiinaan ja Kaukoitään. Norsujen määrä onkin radikaalisti vähentynyt viimeisen sadan vuoden aikana. Kun 1900 norsuja oli vielä 10 miljoonaa, nykyään niitä vaeltelee pitkin heinikkoja enää vain noin 420 000.

Vaan eipä hyvä ole tilanne leijonillakaan. Viimeisen kahden vuosisadan aikana, Afrikka on menettänyt 40 prosenttia leijonistaan, siis 40 prosenttia! Se on aivan järkyttävä määrä. Satoja leijonia tapetaan ihan vaan urheilun nimissä. Milläs muullakaan sitä todistais olevansa mies, kun tappamalla eläimen? Siis mitä hittoa? 50 vuotta sitten leijonia oli vielä 100 000 ja 1900 jopa miljoona yksilöä. Nykyään niitä on jäljellä enää 20 000.

– Mirva