Maffilla Maasaille
Lentäjä idolina
Sattumien kautta, kuten meidän reissulla tapahtumat yleensä tapahtuvat, päädyttiin pienkoneen kyydillä Maasai-kylään. Reissusta saatiin vihiä, kun päädyttiin Maffin lentäjänä toimivan Jarkon tiluksille saunomaan. Maf on alun perin toisen maailmansodan taistelulentäjien perustama järjestö, jonka ajatuksena oli käyttää koneita ihmisten auttamiseen. Auttamista tärkeämpi motiivi järjestölle on tosin oman uskonnollisen sanoman levittäminen. Meidän motiivina taas tässä yhteydessä oli mahdollisuus päästä tutustumaan mukavassa seurassa paikkoihin, joissa ei juuri turisteja ramppaa.
Ihan niin helposti asia ei meinannut mennä, sillä mukaan tuli myös muuan saksalaisnainen Angelica. Angelican paino vastasi kolmea paikallista ja pienkoneen kilot ylittyivät kertaheitolla. Matkatavaraoptimoinnilla päästiin kaikki kyytiin, mutta osa matkatavaroista piti jättää Arushan kentälle odottomaan paluuta. Vihannekset saatiin onneksi mahdutettua mukaan, joten nälissään ei tarvitsisi aikaa viettää. Malambossa ei nimittäin juuri ravintoloita ole, mutta yksi paikallisista perheistä hoitaa maffilaisten ruokahuoltoa.
Ensin odoteltiin kentällä Angelicaa ja samalla sopivaa lentosäätä. Näillä koneilla lennetään vain näkyvyyden ollessa riittävän hyvä. Menomatkalla alkoi pilveä hieman kerääntyä ja tähysteltiin koneen molemmin puolin rakoja, joista voisi tarvittaessa laskeutua takas pilvien alapuolelle. Kenttää lähestyttäessä alettiin tutkailemaan kiitotietä, mutta Mirvan kanssa ei kumpikaan sitä bongattu. Onneksi kuski löysi kiitotien ja laskeuduttiin sinne hiekka pölisten, ja lentokone lehmäpolkujen yli pomppien. Olihan tuo vähän erilainen lento kuin tällä reissulla keskimäärin.
Malambossa vietettiin muutama päivä tutustuen kylän elämään. Ehdoton kohokohta oli markkinapäivä, jolloin lähikylistä tullaan Malamboon tekemään hankintoja. Yritettiin löytää markkinoilta sopivia sandaaleita, mutta 45 koon jalkineita ei valitettavasti löytynyt. Aidot Maasai-sandaalit veistellään käytetyistä auton renkaista. Suunniteltiin samaa konseptia myös Suomeen. Hakkapeliitta-sandaalia vaan jalkaan, niin kestää talvellakin pystyssä! Muuten markkinoilla keskityttiin ihmettelemään ihmisiä. Maasaille tyypillistä on näyttävät kaula- ja korvakorut. Korvakorut ovat monesti niin isoja, että korvat roikkuvat monta senttiä normaalia alempana. Maasaimiehillä taas on aina kädessä sauva, jolla voi tarvittaessa hätistää leijonat pois karjan kimpusta.
Rinkuloita myynnissä
Paimentolaiselämää elävät Maasait ottavat hommat haltuun jo pienenä. Kylässä katseltiin päivän toimia, kun aamuisin pienet kolme-neljä vuotiaat pojat ajoivat isoja lehmälaumoja laitumelle. Malambon kylässä ei ollut juuri perinteisiä Maasai-majoja, vaan asukkaat asuivat taloissa. Lähistöltä löydettiin muutama perinteisempikin maja, joista löytyy myös karjalle oma aidattu alue. Näitä majoja ihailtiin enemmän ilmasta käsin ja niistä koostettiin myöhemmin julkaistava Tansanian kuvasarja.
Karjan kanssa
Kuvattavaa Malambossa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta kuvaaminen oli hankalaa. Ei sitä nyt oikein voi mennä tuosta vain ihmisten asumuksiin ja aloittaa kuvaamaan. Tai kai sitä periaatteessa voisi. Sen verran epäkohteliaalta se kuitenkin tuntui, että kuvaaminen kylässä ja markkinoilla jäi vähälle.
Pääsin myös käymään toisella lentokeikalla lähialueen pienemmässä kylässä. Sieltä käytiin hakemassa pari paikallista heeboa pois. Mielenkiintoista olla kyydissä, kun kone laskeutuu mäen nyppylälle tehdylle kentälle. Alueen paras paikka kiitoradalle ei sekään kovin kaksinen ollut. Kiitorata nimittäin alkaa ja päättyy kummun eripuolilta. Laskeutuessa tai noustessa jää arvoitukseksi, mitä kiitoradalla on. Rata itsessään on eroteltu muutamilla kivillä, joita ilman kiitoradan paikkaa ei ruohikosta tunnistaisi. Lentotunteihin nähden nousuja ja laskuja karttuu aika lailla, kun tämäkin visiitti otti aikaa kymmenkunta minuuttia suuntaansa. Takaisin päin lennettäessä päästiin lentämään hieman maisemalentoa, kun kierretiin vuori ja paineltiin Malamboa kohti rotkoa mukaillen.
Tässä oli taas yksi sellainen kokemus, jonka vuoksi suositellaan kaikille pitkää matkaa toteuttaville avointa matkasuunnitelmaa. Meillä ei ollut jatkoyhteyksiä varattu, joten oli aikaa hetki odotella Arushassa lähtöä Malamboon. Vierailu Maasai-kylässä oli hieno kokemus, sillä muuten nähtiin Tansaniasta lähinnä vain kaupunkielämää tai villielämää. Nyt tuli myös käytyä niiden välimaastossa. Kyllä se on ihmisen elämä ja kulttuuri aika erilaista tuolla seudulla kuin mihin on itse kotipuolessa tottunut.
-Lauri
